Ulkomaat

Yhdysvaltojen tiedustelu­johtaja varoittaa: Venäjä jatkaa vaikuttamis­kampanjaansa Yhdysvaltojen väli­vaaleissa

Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaiset kertovat olevansa huolissaan Venäjän mahdollisesta vaikuttamisesta marraskuun välivaaleihin.

Yhdysvaltojen kansallisen tiedustelupalvelun johtaja Dan Coats varoittaa, että Venäjä jatkaa vaikuttamistaan Yhdysvaltojen politiikkaan.

”Venäjä jatkaa kokonaisvaltaista vaikuttamiskampanjaansa yrittäen heikentää ja jakaa Yhdysvaltoja”, Coats sanoi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Coatsin mukaan Venäjä pyrkii vaikuttamaan Yhdysvaltojen politiikkaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten mukaan Venäjä on valjastanut vaikutustarkoituksiinsa myös ammattinäyttelijöitä.

Myöhään torstai-iltana brittilehti The Guardian kertoi Yhdysvaltojen turvallisuusviraston epäilevän, että Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystössä on työskennellyt venäläinen vakooja jo yli vuosikymmenen ajan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Coatsin mukaan Venäjä ei ole ainut maa, joka on kiinnostunut vaikuttamaan Yhdysvaltojen välivaaleihin.

Välivaalit pidetään presidenttikauden puolessa välissä, ja niissä valitaan esimerkiksi edustajainhuoneen edustajat sekä osa senaattoreista.

Sekä välivaaleja että vuoden 2020 presidentinvaaleja pyritään Coatsin mukaan suojelemaan sekaantumiselta ”kaikin mahdollisin keinoin”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tiedusteluviranomaiset kertoivat kokoontuvansa viikoittain keskustelemaan vaalien turvallisuuden takaamisesta.

”Jatkamme tällaisten yritysten tarkkailua ja niistä varoittamista.”

Yhdysvaltain tiedustelupalvelun tuoreen varoituksen taustalla on pitkään jatkunut tutkinta siitä, sekaantuiko Venäjä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Presidentti Donald Trump on toistamiseen vaatinut Venäjä-tutkinnan lopettamista.

Trumpia arvosteltiin rankasti heinäkuisen Helsinki-kokouksen jälkeen, kun hän kyseenalaisti Yhdysvaltain tiedusteluelinten uskottavuuden ja asettui Venäjän presidentti Vladimir Putinin puolelle Venäjä-tutkinnassa.

Presidentti Trump pehmensi kuitenkin jälkikäteen lausuntoaan.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Venäjä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    3. 3

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    4. 4

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    5. 5

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    6. 6

      Osa Teollisuus­liitosta irtaantuu kiky-sopimuksen työ­ajan pidennyksestä vuonna 2020 – päätös vaikuttaa kaikkien palkan­saajien seuraaviin tes-neuvotteluihin

    7. 7

      Pertunmaan Kuortin suuren operaation syynä oli henki­rikos – poliisi otti kiinni neljä ihmistä

    8. 8

      Suomen Yrittäjiltä oma vastatoimi lakkosoppaan: Järjestö kannustaa työnantajia lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksujen perinnän

    9. 9

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    10. 10

      Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    4. 4

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    5. 5

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    6. 6

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    7. 7

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    8. 8

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    9. 9

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    10. 10

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    6. 6

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Joku kysyi, onko tämä teos keskeneräinen? Ei todellakaan ole” – katso neljä Helene Schjerfbeckin rakastettua teosta ammattilaisen silmin
    3. Maailmasta loppuu metalli, kun 80 prosenttia puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit Tilaajille
    4. Skottinainen pyöräili ennätysajassa maailman ympäri – polki neljän kuukauden ajan keskimäärin 250 kilometrin päivätaipaleita
    5. Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa Tilaajille
    6. Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta
    7. Kuljettaja puhkui poliisin alkometriin 3,52 promillen lukemat – ratista narahtaneiden määrä on vähentynyt, mutta ”suurin osa kiinni jääneistä puhaltaa aika isot promillet”
    8. ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit
    9. Mika Kojonkoski saa kamerat kintereilleen rakentaessaan Kiinalle mäkihyppymaajoukkuetta – tekeillä mittava tv-sarja
    10. Vihasaarnaaja Anjem Choudary vapautui vankilasta – Suomessakin vieraillut ääri-islamisti julisti jihadistien sotalipun liehuvan jonakin päivänä Eduskuntatalon katolla
    11. Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla
    12. Näytä lisää