Ulkomaat

Äärioikeisto marssi Portlandissa – Patriot Prayer tukee senaattoriehdokasta, jota on syytetty veljeilystä valkoista ylivaltaa kannattavien kiihkoilijoiden kanssa

Yhdysvaltain Portlandissa poliisi pidätti neljä ihmistä, kun äärioikeistolaiseksi luokiteltu ryhmä marssi samaan aikaan vastamielenosoittajien kanssa.

Äärioikeistolaisten kokoontuminen äityi vihamieliseksi yhteenotoksi lauantaina Portlandissa, Yhdysvaltain Oregonissa. Poliisi pidätti kokoontumisen ja sitä vastustaneen mielenosoituksen aikana neljä ihmistä ja takavarikoi useita aseiksi kelpaavia esineitä.
Portlandiin kokoontui nelisensataa äärioikeistolaisena pidetyn Patriot Prayer -liikkeen kannattajaa. Kokoontumista vastusti The Guardianin mukaan tuhatpäinen protestijoukko, jossa oli vasemmistoaktivisteja sekä antifasisteja. Poliisi piti mielenosoitukset erillään pari tuntia, kunnes protestoijat lopulta ottivat yhteen. Poliisi epäilee mielenosoittajien heitelleen jonkinlaisia ammuksia, ilmeisesti puolin ja toisin.

Patriot Prayer on kokoontunut ennenkin liberaalista ilmapiiristään tunnettuun Portlandiin ja esimerkiksi Kalifornian Berkleyyn. Portlandissa kärhämöintiä on ollut aiemminkin. Ainakin yksi nainen joutui sairaalahoitoon tämän viikon mielenosoituksista.

Väkivaltaisia äärioikeiston ja vastamielenosoittajien on ollut Yhdysvalloissa ennenkin. Tuoreessa muistissa ovat esimerkiksi viimevuotiset Charlottesvillen marssit, joissa valkoisen ylivallan kannattajat kokoontuivat kaduille. Viime elokuussa yksi ihminen kuoli ja 19 loukkaantui mielenosoituksessa auton ajettua väkijoukkoon.


Patriot Prayer -liike tukee perustajansa Joey Gibsonin, 34, senaattoriehdokkuutta. Republikaaniehdokkaaksi ilmoittautunut Gibson haastaa syksyn välivaaleissa Washingtonin istuvan senaattorin, demokraatti Maria Cantwellin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Gibsonia on syytetty yhteistyöstä valkoista ylivaltaa ja rasismia kannattavien kanssa. Hän on kiistänyt syytökset ja pohtinut ääriryhmien jäsenten ehkä etsivän hänen liikkeestään jonkinlaista henkistä kotia tai rekrytoitavia ihmisiä.

Portlandia kuohutti viime toukokuussa kuolemaan johtanut puukotus. Miestä syytetään kahden miehen tappamisesta. Hän on kieltänyt syytökset. Uhrit olivat menneet väliin, kun mies oli käyttäytynyt aggressiivisesti kahta afroamerikkalaistaustaista tyttöä kohtaan. Toinen oli pukeutunut muslimien käyttämään huiviin. Huhtikuussa sama mies oli poistettu Patriot Prayerin tapahtumasta, jossa hän oli tehnyt natsitervehdyksen ja huudellut sopimattomia. Tämän kaltaisten henkilöiden osallistuminen ryhmän tapahtumiin on ruokkinut Gibsoniin kohdistuvia syytöksiä.

Gibson on pidätetty Washingtonin yliopiston kampuksella usean muun miehen kanssa. Poliisin mukaan miehiltä löytyi aseita, kuten AR-15-kivääri. Osavaltiossa yliopistot voivat päättää, ettei kampuksille saa tuoda aseita. Gibsonin mielestä tämä loukkaa kansalaisten aseenkanto-oikeuksia.

Tuolloin hänen seurassaan oli ainakin Ethan Nordean, joka on kertonut olevansa Proud Boys -ryhmän jäsen. Ryhmä on mukana Patriot Prayerin mielenosoituksissa. Vice Mediaa perustamassa ollut, median vuonna 2008 jättänyt Gavin McInnes kasasi Proud Boysin vuonna 2016.

 

Usein ryhmän jäsenet pukeutuvat Fred Perryn paitoihin tai Donald Trump -lippalakkeihin.

Proud Boys kertoo sivuillaan monenlaisista arvoista: kotirouvien kunnioittamisesta, rasisminvastaisuudesta, aseoikeuksien puolustamisesta ja läntisen sovinismin vaalimisesta. Usein ryhmän jäsenet pukeutuvat Fred Perryn paitoihin tai Donald Trump -lippalakkeihin.

Ääriryhmiä seuraava ihmisoikeusjärjestö Southern Poverty Law Center on määritellyt Proud Boysin viharyhmäksi. Gibson on puolustanut sitä sanoen esimerkiksi, ettei rodulla ole mitään tekemistä ryhmän kanssa ja että siinä on mukana monentaustaisia ihmisiä.


Joey Gibsonin äiti on japanilainen ja hänen isänsä irlantilainen. Rauhasta ja rakkaudesta puhuva Gibson kasvoi katolisessa perheessä Camasissa. Nuorena hän pelasi amerikkalaista jalkapalloa, kertoo Columbian, mutta nuori joutui vaikeuksiin alkoholin, ehdonalaisrikkomusten ja ravintolaan murtautumisen vuoksi. Sitten hän päätyi vankilaan ja jätti lukion kesken. Lopulta ura urkeni jalkapallovalmentajana.

Politiikkaan hän lähti vuonna 2016 nähtyään televisiokuvaa Trumpin kannattajien kokoontumisesta San Josessa. Vastamielenosoittajat hyökkäsivät Trumpin kannattajien päälle, ja tilanne äityi väkivaltaiseksi.

Gibson halusi tuoda libertaarit ja konservatiivit kaduille. Gibson on siinä mielessä erikoinen ehdokas, että hän ei ole pitkän linjan puoluepoliitikko. Demokraatit ovat olleet huolissaan Gibsonin tuesta väkivallalle ja ekstremismille, mutta Gibson pitää itseään rauhan miehenä. Martin Luther King Jr. on hänen poliittinen sankarinsa.

Gibson kampanjoi sivuillaan yksilönoikeuksien, sääntelyn purkamisen, verotuksen keventämisen, Yhdysvaltain velan taittamisen ja sananvapauden puolesta. Lisäksi mielestään poliitikkojen toimikausien määrää pitäisi rajoittaa. Lääkeyhtiöillä on Gibsonin mielestä liikaa valtaa, ja Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä kaipaisi hänen mielestään remonttia.

Senaattiin tähtäävä Gibson vastustaa aborttia ja puolustaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Gibson sanoo, että aikuisten tulisi saada päättää avioliittokäsityksistään oman vakaumuksensa mukaisesti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Äärioikeisto
  • Mielenosoitukset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Meksikon ruumisrekka­skandaali paisuu – vainajia onkin yli kolmesataa

    3. 3

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Miten yhden laitteen hajoaminen voi rampauttaa koko Etelä-Suomen junaliikenteen? Massiivinen ongelma, selittää Liikennevirasto

    6. 6

      Kaikki puhuvat ”toadista” Twitterissä, mutteivät ääneen, koska some suosii halpaa populismia – siksi se johtaa tyrannien nousuun, uskovat asiantuntijat

    7. 7

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    8. 8

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    9. 9

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat soraäänistä huolimatta tukea Soinille – HS seuraa eduskunnan tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    8. 8

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    9. 9

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat soraäänistä huolimatta tukea Soinille – HS seuraa eduskunnan tapahtumia hetki hetkeltä

    10. 10

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää