Ulkomaat

Yhdysvallat palauttaa Iranin-vastaiset pakotteet – Ruhani: ”Psykologista sodankäyntiä”

Iranin presidentti Hassan Ruhani luonnehti Yhdysvaltain toimia ”psykologiseksi sodankäynniksi” iranilaisia vastaan.

Yhdysvallat otti maanantaina jälleen käyttöön joukon Iranin-vastaisia talouspakotteita, joista luovuttiin vuonna 2015 solmitun Iranin ydinsopimuksen jälkeen.

Palauttamalla talouspakotteet Yhdysvallat ottaa etäisyyttä muihin länsimaihin, jotka olivat mukana neuvottelemassa Iranin ydinsopimusta.

Pakotteet tulevat voimaan varhain tiistaiaamuna, Yhdysvaltain hallinnon viranomaiset kertoivat maanantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.

Tiistaista alkaen Iran ei voi enää käyttää Yhdysvaltain dollareita kansainvälisessä kaupassa, kertoo sanomalehti The Washington Post. Metallikauppa ja Iranissa valmistettujen autojen tuonti kielletään. Lisäksi pakotteet estävät Irania ostamasta muun muassa lentokoneita tai niiden osia Yhdysvalloista tai Euroopasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvallat on käskenyt taloudellisten sanktioiden uhalla muita maita seisauttamaan iranilaisen öljyn tuonnin ensi marraskuusta alkaen. Yhdysvallat pyrkii saamaan öljyntuontikieltoon niin paljon maita kuin mahdollista, Yhdysvaltain hallinnon korkea virkamies kertoi Reutersille maanantaina.

Presidentti Donald Trump sanoi maanantaina olevansa valmis luomaan uuden sopimuksen Iranin kanssa.

”Olen valmis tavoittelemaan kokonaisvaltaisempaa sopimusta, joka keskittyy laajasti hallinnon pahantahtoiseen toimintaan, mukaan lukien ballististen ohjusten ohjelma ja terrorismin tukeminen”, Trump sanoi tiedotteessa.

Trump on myös ehdottanut kahdenkeskistä tapaamista Iranin johtajien kanssa.

Iranin presidentti Hassan Ruhani luonnehti Yhdysvaltain päätöstä palauttaa pakotteet ”psykologiseksi sodankäynniksi” iranilaisia vastaan. Tv-puheessaan Ruhani tuomitsi ”järjettömäksi” sen, että Yhdysvallat määrää pakotteita ja samaan aikaan ehdottaa neuvotteluja.

”He haluavat käynnistää psykologisen sodan Irania vastaan ja luoda vastakkainasettelua ihmisten välille”, Ruhani sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Neuvottelut samaan aikaan pakotteiden kanssa ovat järjettömiä. He ovat määräämässä pakotteita iranilaisille lapsille, potilaille ja kansakunnalle”, Ruhani jatkoi.

Ruhanin mukaan Iran luottaa diplomatiaan, mutta pitää Yhdysvaltoja epäluotettavana. Hänen mukaansa Trumpin esittämä suora neuvottelutarjous on tarkoitettu vain Yhdysvaltain kotiyleisölle.

Ulkoministeri Mike Pompeo sanoi aiemmin sunnuntaina, että Iranin painostamisen tarkoituksena on ”vastustaa Iranin pahantahtoista toimintaa”. Pompeon mukaan iranilaiset ovat ”pettyneitä maansa johtajiin, jotka ovat epäonnistuneet taloudellisten lupausten lunastamisessa”.

Päästäkseen eroon uusista pakotteista Iranin täytyisi Pompeon mukaan ”muuttua valtavasti”. Iranin pitäisi alkaa ”käyttäytyä normaalin maan tavoin”, Pompeo sanoi.

EU ilmoitti maanantaina syvästi pahoittelevansa Yhdysvaltain pakotepäätöstä. EU:n ulkopoliittisen edustajan Federica Mogherinin yhdessä Britannian, Ranskan ja Saksan ulkoministerien kanssa allekirjoittamassa lausunnossa vakuutettiin, että EU jatkaa Yhdysvaltain päätöksestä huolimatta liiketoimintaa Iranin kanssa.

EU aikoo myös luoda 28:lle jäsenmaalleen ja niiden yrityksille laillisen suojan jatkaa liiketoimintaa Iranissa.

”Aiomme määrätietoisesti suojata Euroopan taloudellisia toimijoita, joilla on laillisia liiketoimia Iranin kanssa”, lausunnossa sanottiin uutistoimisto AFP:n mukaan.

Myös Saksan liittotasavallan talousministeriö ilmoitti erikseen, että Iranin kanssa liiketoimia käyville yrityksille on jatkossakin tarjolla vienti- ja investointivakuuksia.

Iranin ulkoministeri Javad Zarif puolestaan arvosteli Yhdysvaltoja, Saudi-Arabiaa ja Israelia maanantaisessa tv-puheessaan Iranin uhkailusta.

”Heidän alistava politiikkansa ja väkivaltaiset toimenpiteensä ovat eristäneet heidät”, Zarif sanoi Reutersin mukaan.

”Maailma on ottanut etäisyyttä heidän vihamieliseen politiikkaansa Irania vastaan.”

Iranin ja Yhdysvaltain välit kiristyivät entisestään viime toukokuussa, kun presidentti Trump kertoi vetävänsä Yhdysvallat vuonna 2015 solmitusta Iranin ydinasesopimuksesta. Yhdysvallat uhkasi Irania myös ”historian voimakkaimmilla talouspakotteilla”.

Sopimuksen tarkoituksena oli purkaa asteittain Irania vastaan nostetut talouspakotteet vastineeksi siitä, että Iran lopettaa ydinaseiden kehittämisen.

Iranin ydinasesopimukseen kuuluvat EU-maat, eli Britannia, Ranska ja Saksa ovat kritisoineet Yhdysvaltoja sopimuksesta vetäytymisestä.

EU on yrittänyt saada Irania pysymään ydinasesopimuksessa Yhdysvaltain vetäytymisestä huolimatta. Myös muut sopimuksen osapuolet, eli Kiina ja Venäjä, ovat halukkaita jatkamaan sopimusta.

Yhdysvallat on uhannut asettaa ”tilivelvollisiksi” ne eurooppalaiset yritykset, jotka jatkavat liiketoimintaa Iranin kanssa.

Muutama viikko sitten Iranin ja Yhdysvaltain johtajat ajautuivat sanasotaan, kun ulkoministeri Pompeo vertasi Iranin hallintoa mafiaan.

”Sota Iranin kanssa on kaikkien sotien äiti”, Iranin presidentti Hassan Ruhani vastasi Pompeolle, minkä jälkeen presidentti Trump varoitti Irania uhkailusta.

Viime viikolla Trump sanoi kuitenkin olevansa valmis tapaamaan Ruhanin keskustellakseen siitä, kuinka maiden välisiä suhteita voisi parantaa.

Iran on kärsinyt inflaatiosta ja sen valuutta, rial, on sukeltanut. Rialin arvo on Reutersin mukaan pudonnut puoleen huhtikuun jälkeen. Hankala taloudellinen tilanne on ajanut iranilaisia kaduille protestoimaan.

Pian Pompeon pakotteita koskevan lausunnon jälkeen, Iran kertoi uutistoimisto Reutersin mukaan aikovansa helpottaa ulkomaisen valuutan vaihtoa. Helpotuksen on tarkoitus pysäyttää rialin romahdus.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Iran
  • Mike Pompeo
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Nytkö jätti-irtisanomiset alkoivat? OP käynnistää kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut

    2. 2

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    3. 3

      Poliisioperaatio Lauttasaaressa: Pitkäpiippuisen aseen ja kookkaan Ruotsin lipun kanssa liikkunut mies otettiin kiinni metroasemalla

    4. 4

      Porvarit ja ruotsidemokraatit äänestivät vasemmiston ulos vallasta Ruotsissa – Löfvenistä voi silti vielä tulla pääministeri

    5. 5

      Kadulla kävelleiden miesten toisiinsa osuminen johti täydelliseen hermojen menetykseen Aleksis Kiven kadulla – Kovemman kolhun saanut seurasi toista osapuolta rappukäytävään ja yritti tappaa

    6. 6

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    7. 7

      Vantaalaismiesten asunnoista löytyi kiellettyjä aineita ja paljon käteistä – Krp epäilee isoa dopingrikosta, mutta salakuljettaja on kateissa

    8. 8

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    9. 9

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    10. 10

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    3. 3

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    5. 5

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    6. 6

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    7. 7

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    8. 8

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    9. 9

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    10. 10

      Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää