10 vuotta sitten alkoi viiden päivän sota Georgiassa – HS:n kirjeenvaihtaja kierteli kriisialueella kolme viikkoa: ”Sodan merkki oli se, että tiellä oli liian hiljaista” - Ulkomaat | HS.fi
Ulkomaat

10 vuotta sitten alkoi viiden päivän sota Georgiassa – HS:n kirjeenvaihtaja kierteli kriisialueella kolme viikkoa: ”Sodan merkki oli se, että tiellä oli liian hiljaista”

Kun Georgian ja kapinoivien Etelä-Ossetian ja Abhasian välit tulehtuivat, syttyi sota, johon osallistui myös Venäjä. Jäljelle jäi jäätynyt konflikti, jota yritetään ratkoa edelleen.

Georgialaisia sotilaita juoksi liekehtivän rakennuksen ohi Venäjän pommittamassa Gorin kaupungissa 9. elokuuta 2008. Venäläiskoneen asuinrakennukseen pudottaman pommin kerrottiin tappaneen ainakin viisi ihmistä. Kuva: Gleb Garanich / Reuters

Julkaistu: 8.8.2018 2:00, Päivitetty 8.8.2018 9:33

Tuntuu oudolta istua tässä. Syödä maailman makeimpia persikoita ja matkata kohti sotaa.

Näin Susanna Niinivaara ajatteli matkatessaan taksilla Armeniasta kohti Georgiaa elokuussa 2008. Määränpäänä oli pääkaupunki Tbilisi, josta oli tarkoitus raportoida pari päivää aiemmin alkaneesta Georgian sodasta. Nykyään Niinivaara on liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtaja, mutta tuolloin hän työskenteli Helsingin Sanomien Moskovan-kirjeenvaihtajana.

Luitko jo nämä?

Luetuimmat - Ulkomaat

Luetuimmat

Uusimmat