Ulkomaat

Yhdysvaltalaiset julkisuuden henkilöt vetoavat Ivanka Trumpiin siirtolais­perheiden yhdistä­miseksi – ”Lopettakaa heti nämä rasistiset, epäinhi­milliset ja kohtuut­tomat hyväksi­käytöt!”

Ivanka Trump on puhunut julkisuudessa siirtolais­perheiden tilanteesta toistaiseksi vain kerran.

Useat yhdysvaltalaiset julkisuuden henkilöt vetoavat Instagramissa Ivanka Trumpiin, jotta tämä ottaisi kantaa siirtolaisperheiden yhdistämisen puolesta, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Presidentti Donald Trumpin hallinto alkoi kitkeä laitonta maahanmuuttoa viime toukokuussa siten, että kaikkia Yhdysvaltain rajan ilman papereita ylittäviä aikuisia vastaan nostettiin rikossyyte.

Koska lain mukaan lapsia ei voida pitää aikuisille tarkoitetuissa pidätystiloissa, lapset erotettiin vanhemmistaan ja vietiin säilöönotto­keskuksiin. Yhdysvaltain ja Meksikon välisellä rajalla noin 2 500 lasta joutui eroon vanhemmistaan.

Presidentti Trump kumosi ”nollatoleranssi­käytännön” viime kesäkuussa, ja hänen hallintonsa on aloittanut perheenyhdistämisprosessin. Se ei kuitenkaan ole ratkaissut ongelmaa muun muassa sekavuutensa takia. Satojen lasten kerrotaan yhä elävän erossa vanhemmistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nyt julkisuuden henkilöt vetoavat presidentin tyttäreen Ivanka Trumpiin, jotta tämä ryhtyisi toimiin siirtolaisperheiden puolesta.

Vetoomuksen alkuperäiset tekijät ovat näyttelijät Sarah Sophie Flicker, Paola Mendoza ja Alyssa Klein.


Vetoomukseen liittyivät nopeasti muiden muassa koomikko, käsikirjoittaja ja näyttelijä Amy Schumer, muotivaikuttaja Alexa Chung ja liikenainen Sophia Amoruso.

Vetoomus vaatii Ivanka Trumpia vaikuttamaan Yhdysvaltain turvallisuuden ministerinä toimivan Kirstjen Nielsenin erottamiseksi. Nielsenin hallinto-osasto vastaa muun muassa maahanmuutto­politiikan toteuttamisesta.
BBC:n mukaan Ivanka Trump on puhunut Axios-uutissivustolle viikko sitten antamassaan haastattelussa siirtolaisperheiden tilanteesta toteamalla muun muassa perheenjäsenten erottamisen olleen myös hänelle itselleen ”pohjanoteeraus”.

Vetoomuksen tekijät huomauttavat, että tilanteesta ei voi puhua mennessä aikamuodossa ja että varsinainen pohjanoteeraus se on ollut siirtolaisperheille.

Kyseinen haastattelu oli ensimmäinen kerta, kun Ivanka Trump ylipäätään käsitteli aihetta muulla tavoin kuin twiittaamalla, BBC toteaa.

Vetoomuksessa mainitaan myös epäilyt lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja psyykelääkkeiden antamisesta heille. Yhden lapsen kerrotaan kuolleen erossa vanhemmistaan. Noin 400 vanhempaa on karkotettu maasta ilman lapsiaan.

”Lopettakaa heti nämä rasistiset, epäinhimilliset ja kohtuuttomat hyväksikäytöt!” vetoomuksessa vaaditaan.

Miksi sitten vetoomus on kohdistettu presidentin tyttärelle?

BBC:n mukaan Ivanka Trumpin katsotaan kuuluvan niihin harvoihin ihmisiin, jotka voivat vaikuttaa presidentin ajatuksiin ja tekemisiin.

Ivanka Trump ei toistaiseksi ole reagoinut vetoomukseen millään tavalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Siirtolaiset
  • Ivanka Trump
  • Donald Trump

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    4. 4

      ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti

    5. 5

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    6. 6

      Trump jakoi YK-puheessa maailman Yhdysvaltojen ystäviin ja hyväksikäyttäjiin – video näyttää, kuinka kuulijat nauroivat presidentin väitteelle hänen hallituksensa saavutuksista

    7. 7

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    8. 8

      Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita

    9. 9

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    10. 10

      Bill Cosby sai vähintään kolme vuotta vankeutta – tuomari nimesi hänet vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko kuvassa näkemäsi nainen nuori vai vanha? Yksi kuuluisimmista illuusioista on elänyt vuodesta 1915 internetin keskustelupalstoille — Nyt tutkijat selvittivät sata vuotta vanhan kuvan ”jujun”

    2. 2

      Taksikuski tuijotti vaihdekeppiä, ajoi madellen ja vaati maksua käteisellä Helsingin keskustassa – Teippihuijaus paljastui, kun Inari Suomela valitti sekavasta kyydistä taksiyhtiöön

    3. 3

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    4. 4

      Friteerattuun kanaan erikoistunut pikaruokaketju Kentucky Fried Chicken tulee Suomeen

    5. 5

      OP aloittaa kuuttatuhatta työntekijää koskevat yt-neuvottelut – Tarkoitus ei ole päästä säästöihin irtisanomisilla, vakuuttaa pääjohtaja Ritakallio

    6. 6

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    7. 7

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kyllä, Lily Allen tilasi naisprostituoidun ja harrasti seksiä Liam Gallagherin kanssa – mutta hänen muistelmissaan on kyse paljon isommista asioista

    9. 9

      Häräntappoaseen kirjoitti 17-vuotias tyttö – sellaista ei tänä päivänä nähtäisi, eikä nähdä

    10. 10

      Vaihtokuvat näyttävät, kuinka venäläisen liikemiehen ja Airiston Helmen hankkimat alueet ovat muuttuneet vuosien saatossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Tunti sitten
    2. ”Amerikan isäpappa” Bill Cosby tuomittiin rikoksesta, josta hän näytti pitkään selviävän rangaistuksetta – #metoo-keskustelu vaikutti todennäköisesti siihen, että syytökset otettiin nyt vakavasti
    3. Pelko Malediivien syöksymisestä kriisiin väheni, kun itsevaltainen presidentti myönsi vaalitappionsa – yllätystulos voi kääntää paratiisisaarten katseen Kiinasta länteen
    4. Presidentti Niinistö vastasi YK-puheessaan Trumpille mainitsematta häntä nimeltä: Kansainvälinen yhteistyö on ”paineen alla”
    5. 2 tuntia sitten
    6. Love Island Suomi lätsähti täydelliseksi pannukakuksi teknisten ongelmien takia – Sub-kanavan suuren tosi-tv-satsauksen tilalla näytettiin Simpsoneita
    7. Airiston Helmi on ollut puolustusministeriön syynissä 2010-luvulla – mitään hälyttävää ei löytynyt
    8. Jokereille toinen peräkkäinen tappio ja ikävä takaisku – kapteeni Peter Regin loukkaantui
    9. Molemmat talousrikoksista epäillyt miehet vangittiin – Tämä tiedetään nyt saariston laajasta poliisi­operaatiosta
    10. Bill Cosby sai vähintään kolme vuotta vankeutta – tuomari nimesi hänet vaaralliseksi seksuaali­rikolliseksi
    11. Ranskan ex-pääministeri Manuel Valls loikkaa Espanjan politiikkaan pyrkimällä Barcelonan pormestariksi – lupasi jättää Ranskan pysyvästi
    12. Britannian työväenpuolue otti uuden ärhäkän brexit-linjan: Ovi pidettävä auki uudelle EU-kansanäänestykselle
    13. Näytä lisää