Ulkomaat

Uudessa posti­merkissä esiintyy kolme pientä porsasta, ja sen uumoillaan enteilevän Kiinan siirtymistä kolmen lapsen politiikkaan

Monet kiinalaiset pitäytyvät taloudellisista syistä edelleen yhdessä lapsessa. Kahden lapsen politiikkaa on noudatettu vuodesta 2015.

Kiinan uuteen perhemalliin saattavat kuulua isä, äiti ja kolme lasta. Näin voisi ennustaa ainakin tulevan sian vuoden virallisesta postimerkistä, joka julkistettiin tällä viikolla. Merkin on tulkittu esittävän sikapariskuntaa ja kolmea poikasta.

Postimerkistä ennustamista voi pitää huuhaana, mutta kiinalaisen uuden vuoden merkit ovat Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan aiemminkin olleet yhteydessä kommunistisen puolueen lapsipolitiikkaan.

Kiina luopui yhden lapsen politiikastaan vuonna 2015, ja apinan vuodelle 2016 se julkaisi merkin, jossa apinavanhempi piti sylissään kahta poikasta. Pian Kiina alkoi suorastaan rohkaista perheitä toisen lapsen hankintaan.

Ennustetta tukevat väestölliset perusteet, sillä Kiinaa uhkaa eläkepommi. BBC:n mukaan valtion viestimet ovat jo vihjailleet, että lapsipolitiikkaan saattaa olla tulossa muutos.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiinassa on jo pitkään syntynyt huolestuttavan vähän vauvoja. Moni tekee edelleen vain yhden lapsen, sillä yksikin lapsi on perheille kova taloudellinen rasite.

Valtio ei tue lapsiperheitä, joten esimerkiksi päiväkotipaikka voi maksaa hyvinkin 15 000 euroa vuodessa. Kustannus nousee julkisellakin puolella lähelle yksityistä, sillä vanhempien odotetaan maksavan päiväkodille sponsorirahaa ja kustantavan muun muassa englannin kielen opintoja.

Paikoitellen paikallisviranomaiset ovat alkaneet viime aikoina tarjoilla lapsiperheille kannustimeksi verohelpotuksia sekä koulutus- ja asumistukia, BBC kertoo.

Nuorten kiinalaisten on panostettava kovassa kilpailussa voimakkaasti myös uraansa, eivätkä lapset välttämättä sovi tähän yhtälöön.

Kiina aloitti vuonna 1979 väestönkasvua rajoittaakseen yhden lapsen politiikan, joka on johtanut muun muassa tyttösikiöiden abortointeihin ja tyttölasten hylkäämisiin, salalapsiin ja naimattomien miesten yliedustukseen.

Nyt politiikan seurauksena tikittää eläkepommi, kun työmarkkinoilta poistuu enemmän väkeä kuin sinne tulee.

Kiinassa syntyy edelleen huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Lapset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    3. 3

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    4. 4

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    5. 5

      Muslimit aloittivat jälleen pyhiin­vaelluksen Mekkaan – kaaos pyritään välttämään kännykkä­sovelluksella ja kymmenillä tuhansilla turva­miehillä

    6. 6

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    7. 7

      Lauantai oli todennäköisesti kesän viimeinen helle­päivä – ensi viikolla koko maahan saapuu sade

    8. 8

      Liukkosen veljekset Taisto, 79, ja Teuvo, 77, elivät lapsuutensa Suomen kuuluisimman mielisairaalan alueella – Nyt Lapinlahden ”kakarat” palaavat kotiin, joka on taas heräämässä

    9. 9

      Camden Elliott on Trumpia palvovan Amerikan kasvatti, joka vaihtoi kotiseudun huippuyliopistoon – Paluu Etelä-Virginiaan on kuin matka vieraaseen maahan

      Tilaajille
    10. 10

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 34: Akseli Valmunen palasi kesällä Lappiin kuvaamaan autioita turistikohteita

    2. 2

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    3. 3

      Sikiön sydän löi, vaikka Susannan munanjohtimet oli poistettu – Lääkärit eivät ymmärrä, miten hän voi olla raskaana

      Tilaajille
    4. 4

      ”Miten te suomalaiset oikein selviätte hankalan luonteenne kanssa?”– Kiinalaiset rakastuivat sosiaalisesti kömpelöön Mattiin, joka välttelee ihmisten kohtaamista

    5. 5

      Kaljaa, sikareita ja miesten välttelyä – satavuotiaiden selitykset ontuvat, mutta tiede on viimein löytämässä pitkän iän salaisuuden

      Tilaajille
    6. 6

      Jätkäsaaren suunnittelussa tehtiin suuri virhe

    7. 7

      Suomalaismiehen epäillään joutuneen yli 30 miljoonan euron arvoisen bitcoin-kavalluksen uhriksi – Huijauksen taustalla on thaimaalaisia julkkiksia ja pankkien laiminlyöntejä

    8. 8

      Tove Jansson kirjoitti vuonna 1979 onnettomaksi tekevästä arkkitehtuurista – se tulee mieleen, kun katsoo Jätkäsaarta ja Kalasatamaa

    9. 9

      Weekend Festivalin porteilla jouduttiin perjantaina jonottamaan tunteja – miksi tapahtuman ympärillä tuntuu kuohuvan vuodesta toiseen?

    10. 10

      Mitä useamman auton jengiläiset polttavat Ruotsin lähiöissä, sitä paremman vaaliaseen saa Jussi Halla-aho

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Toimittaja ja kirjailija Perttu Häkkinen on kuollut – Flow-festivaalilla pidettiin hiljainen hetki

    2. 2

      Yali Liu hämmästyi, kun suomalaiskollegat ottivat lounaspuheet tosissaan – Kolme Suomessa työskentelevää ulkomaalaista kertoo, miten me teemme töitä

      Tilaajille
    3. 3

      Solakka mies, joka myi huumeita, lakanoita ja seuraansa – Jari Sillanpään hovihankkija rakasti huippuhotelleja ja kärähti lapsipornosta

      Tilaajille
    4. 4

      Kuplavolkkarin nimi oli Jenny, ja sen lokasuojassa kulki maailmalle jotain poikkeuksellista – Kolme suomalaista taltioi Tšekkoslovakian miehitystä 1968, ja nyt HS näyttää ainutlaatuisen materiaalin

      Tilaajille
    5. 5

      Hermostunut polkupyöräilijä pysäytti Onnibusin keskelle Mannerheimin­tietä, poliisi nuhteli osapuolet – ”Minusta oli täydellisen perusteltua jäädä kaistalle”

    6. 6

      ”Tule kotiin <3”, kirjoitti Eveliina Rimpeläinen – Sitä ennen hänen miehensä humalainen kaahailu oli katkennut piikkimattoon ja epäilyyn poliisin murhan yrityksestä

      Tilaajille
    7. 7

      Festareiden silmiinpistävät: Flow’hun kultaisiin legginseihin pukeutuneet miehet: “Missään muualla kuin Mummotunnelissa mua ei ole kähmitty näin paljon”

    8. 8

      Genovan alueelle julistettiin vuoden hätätila tiistain siltaromahduksen vuoksi – Video näyttää täpärän pelastumisen

    9. 9

      Helsinkiläiskoulu jakoi oppilaat eri ryhmiin sukupuolen mukaan – Jenni Korkeaojan lapsi lähti tunnille, jonka nimi on lukujärjestyksessä ”Pojat”

    10. 10

      Niklas nosti 2 000 euron pikavipin, hyppäsi bussiin ja pelasi rahat loppuun työmatkalla – ”Unelmien toimiala” takoo satumaisia tuottoja mutta jättää jälkeensä rumia tarinoita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää