Ulkomaat

Virallisen sukupuolen muuttamisesta on tulossa Ruotsissa yhtä helppoa kuin nimen vaihtamisesta – Signe Krantz, 24, lopetti naiseutensa salailun itsemurha-ajatusten jälkeen

Ehdotus uudesta sukupuolilaista saa Ruotsissa laajaa kannatusta. Suomessa transihmisten oikeudet ovat heikommat kuin muissa Pohjoismaissa.

Tukholma

Ruotsissa voi todennäköisesti pian korjata sukupuoltaan virallisiin papereihin yhtä helposti kuin muuttaa nimeään. Lisäksi sukupuolen fyysinen korjaaminen leikkauksella ja muilla hoidoilla on helpottumassa.

Ehdotukset sisältyvät uuteen sukupuolilakiin, joka etenee syksyllä valtiopäivien käsittelyyn. Laki saa puolueilta laajan tuen. Vastaavat lait ovat jo voimassa Tanskassa ja Norjassa mutta eivät Suomessa.

Uusi laki lähtee siitä, että yksilö itse tietää parhaiten, mitä sukupuolta hän on. Esimerkiksi passin sukupuolimerkinnän vaihtaminen muuttuisi ilmoitusluontoiseksi asiaksi.

Sukupuolen fyysiseen korjaamiseen taas riittäisi täysi-ikäisillä ihmisillä hoitavan lääkärin lupa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyään molempiin toimenpiteisiin tarvitaan Ruotsissa lupa oikeudelliselta asiantuntijaneuvostolta. Neuvosto edellyttää väestörekisterin muutokseen hoitohenkilökunnan lausuntoa ja noin parin vuoden mittaista hoitosuhdetta.

Suomen nykykäytäntö on samankaltainen: diagnoosi tarvitaan.

”Käytännössä psykiatri päättää, oletko transihminen. Ja vuosia siinä menee”, kertoo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Setan varapuheenjohtaja Sakris Kupila.

Seta toivoo, että Suomi seuraisi asiassa muiden Pohjoismaiden esimerkkiä.


Väestötietojen sukupuolimerkintää muuttaa Ruotsissa vuosittain melko pieni joukko, noin kaksisataa ihmistä.

Lain periaatteellinen merkitys on kuitenkin huomattava. Sen myötä lainsäätäjä hyväksyisi ajatuksen, että sukupuoli ei riipu muusta kuin yksilön omasta käsityksestä.

”Se tuntuisi todella tärkeältä tunnustukselta”, sanoo tukholmalainen valtio-opin opiskelija Signe Krantz, 24. Hän on nuori nainen, jonka keho on vasta muuttumassa naisellisemmaksi.

Krantz ajatteli pitkään, että hän pitää tunteen naiseudestaan ikuisesti omana tietonaan. Pari vuotta sitten alkoivat kuitenkin itsemurha-ajatukset.

”En pystynyt kuvittelemaan itselleni tulevaisuutta. Silloin tiesin, että minun on tehtävä asialle jotakin.”

Puolitoista vuotta sitten alkoi hormonihoito, ja puoli vuotta sitten vaihtui nimi. Vanhaa nimeään Krantz ei halua edes sanoa ääneen.

Nyt Krantz on metrossa. Matka vie klinikalle, jossa hän saa parrankasvun pysäyttävää hoitoa kerran viikossa. Valtio maksaa kivuliaan toimenpiteen kulut.

Krantz ei ole kertaakaan katunut päätöstään. Puhuessaan hän näyttää helpottuneelta.

”Voin paremmin kuin koskaan aikaisemmin elämässäni.”


Passi ja henkilönumero väittävät yhä Krantzin olevan mies. Se aiheuttaa hämmennystä esimerkiksi matkustaessa tai töitä hakiessa. Uusi laki poistaisi Krantzilta myös nämä käytännön huolet.

”Nykyisen lain aikana en voi olla ollenkaan varma, meneekö hakemukseni läpi.”

Nykykäytäntöä perustellaan Ruotsissa harkinta-ajalla: ihmisen täytyy olla asiastaan varma.

”Ymmärrän, että joku voi ajatella niin, kun puhutaan sukuelinkirurgiasta. Juridisen sukupuolen muuttamisessa ei kuitenkaan tehdä mitään peruuttamatonta”, sanoo transkysymysten asiantuntija Edward Summanen Ruotsin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavasta yhdistyksestä RFSL:stä.

Rekisterimerkinnän voi muuttaa myöhemmin takaisin, jos sattuu katumaan. Katujia on kuitenkin erittäin vähän.

Osa Ruotsin feministijärjestöistä on arvostellut lakimuutosta toisin perustein.

”On esimerkiksi esitetty huolia, että miehet muuttaisivat juridista sukupuoltaan vain päästäkseen naisten pukuhuoneisiin ahdistelemaan”, Summanen kertoo.

”En pidä kovin todennäköisenä, että niin kävisi.”


Transihmisten oikeudet ovat kaikissa muissa Pohjoismaissa laajemmat kuin Suomessa.

Suomi on joukon ainoa maa, joka vaatii sukupuoltaan korjaavilta yhä todistuksen lisääntymiskyvyttömyydestä. Jos hormonihoidot eivät aiheuta sitä, ihminen täytyy steriloida.

Ruotsissa sterilointivaatimus poistettiin lainsäädännöstä vuonna 2013. Viime vuonna hallitus päätti, että Ruotsin noin tuhat pakkosteriloitua transihmistä voi hakea valtiolta 22 500 euron suuruista korvausta.

Syyskuun 9. päivänä Ruotsissa pidetään valtiopäivävaalit. Lakia käsitellään todennäköisesti vaalien jälkeen.

Konservatiivinen ja kansallismielinen ruotsidemokraatit on nousemassa suurpuolueeksi sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen rinnalle. Kannatus on nyt yli 20 prosenttia. Se huolettaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

Ruotsidemokraatit on vaatinut esimerkiksi homojen adoptio-oikeuden poistamista. Ruotsidemokraattien puoluejohtaja Jimmie Åkesson ennusti kuitenkin äskettäin QX-lehden haastattelussa, että puolue luopuu pian tästä tavoitteesta.

RFSL-järjestön kyselyssä noin 19 prosenttia ruotsidemokraattien ehdokkaista kannatti helpotusta juridisen sukupuolen muuttamiseen. Maltillisessa kokoomuksessa kannattajia oli noin 49 prosenttia, keskustassa ja sosiaalidemokraateissa runsaat 60 prosenttia.

Eniten tukea löytyi ympäristöpuolueesta (noin 83 prosenttia) ja vasemmistopuolueesta (noin 89 prosenttia).


Kun RFSL:n puoluejohtajaväittelyssä kysyttiin, ketkä kannattavat sukupuolilain uusimista, kaikki lavalla seisseet puoluejohtajat heiluttivat sateenkaarilippua myöntymisen merkiksi. Ruotsidemokraatteja tilaisuuteen ei ollut kutsuttu.

”Se on puolue, joka vastustaa oikeuksiamme. Emme halua osallistua heidän politiikkansa normalisointiin”, Summanen perustelee.

Ruotsidemokraatit tuskin pääsee vaalien jälkeen hallitukseen, koska muut puolueet kieltäytyvät hallitusyhteistyöstä sen kanssa.

Ruotsidemokraateilla voi kuitenkin olla valtaa oppositiosta käsin, jos Ruotsiin tulee oikeistolainen vähemmistöhallitus.

Signe Krantz pelkää, että valtiopäivillä lakiin alkaa ilmestyä viime hetken muutoksia.

”Juhlin vasta kun äänestys on ohi.”

Fakta

Norja ja Tanska edellä, Suomi ainoa steriloija


 Ruotsi sääti vuonna 1972 yhtenä maailman ensimmäisistä maista sukupuolen korjaamista koskevan lain.

 Nyt käsittelyyn on tulossa laki, joka helpottaisi sukupuolen juridista ja fyysistä korjaamista.

 Tanska ja Norja ovat jo säätäneet lait, joiden mukaan juridisen sukupuolen muuttaminen hoituu ilmoitusasiana. Norjassa ikäraja on 16, Tanskassa 18. Suomessa asia ei ole etenemässä tällä hallituskaudella.

 Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sukupuoltaan korjaavalta sterilointia tai todistusta lisääntymiskyvyttömyydestä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    2. 2

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    3. 3

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    4. 4

      USA:n pörssikurssit uusiin ennätyksiin – Trumpin kauppasodasta huolimatta sijoittajat ”bailaavat railakkaasti”

    5. 5

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    6. 6

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    7. 7

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    8. 8

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    9. 9

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    10. 10

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    6. 6

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    10. 10

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää