Ulkomaat

Taistelut Afganistanin Ghaznissa jatkuvat – hallitus kertoo noin kahdensadan Taleban-taistelijan kuolleen

Ainakin kymmeniä siviilejä on kuollut Talebanin hyökättyä strategisesti tärkeään kaupunkiin. Turvallisuusjoukot ovat menettäneet satakunta kaatuneina.

Taistelut Afganistanin Ghaznin kaupungista ovat vaatineet satoja kuolonuhreja, maan hallituksesta kerrottiin maanantaina. Uhreista satakunta on turvallisuusjoukoissa työskennelleitä, ja pari-kolmekymmentä siviiliä on menettänyt henkensä, kertoo uutistoimisto AFP.

”194 vihollistaistelijaa, joista 12 oli johtavassa asemassa olevia komentajia, on myös tapettu”, maan puolustusministeri Tariq Shah Bahrami kertoi maanantaina Kabulissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Afganistanilaisjoukot yrittävät häätää Ghaznista äärijärjestö Talebania, joka hyökkäsi kaupunkiin viime viikolla.



Viranomaiset kertoivat perjantaina, että Taleban on uhannut strategisesti tärkeää kaupunkia kuukausien ajan. Ghazni sijaitsee tärkeän, Kabulin ja Kandaharin alueen välisen päätien varrella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallitus on hyökännyt Talebania vastaan perjantaista lähtien muun muassa ilmaiskuin. Maanantaina hallitus ilmoitti lähettävänsä alueelle vahvistuksia ”mahdollisimman pian”. Taleban on kertonut surmanneensa loppuviikosta useita sotilaita ja poliiseja ja saaneensa haltuunsa suuren määrän aseita.

Tietoliikenneyhteydet ja sähköt ovat Ghaznissa suurimmaksi osaksi poikki, ja hallitus on ollut haluton kertomaan paljoakaan kaupungin tilanteesta. AFP:n mukaan Ghaznin asukkaat ovat kertoneet Talebanin taistelijoiden liikkuvan avoimesti kadulla. AFP:n toimittaja on myös kertonut Talebanin taistelijoiden kulkevan ovelta ovelle käskien asukkaita antamaan tarvikkeita ja vettä. Hallitus on kuitenkin vakuuttanut pitävänsä kaupunkia hallussaan.

Ghaznin valtaaminen on Talebanin viimeisin yritys ottaa haltuunsa kaupunkialueita. Talebania on vaadittu rauhanneuvotteluihin hallinnon kanssa, jotta 17 vuotta kestänyt konflikti saataisiin päättymään. Kesäkuussa Talebanin kanssa solmittiin ennennäkemätön, hetkellinen aselepo.

Afganistanissa kärsitään kuivuudesta, jollaista ei ole nähty vuosikymmeniin. Kuumaa kesää edelsi kuiva talvi, ja maan vehnäsadon arvellaan jäävän 2,5 miljoonaa tonnia tarvittavaa pienemmäksi. Vehnäsadosta odotetaan huonointa sitten vuoden 2011.

Kuivuuden takia jopa yli kaksi miljoonaa ihmistä saattaa kärsiä vakavasta ruokapulasta ja saatta tarvita kansainvälistä humanitääristä apua seuraavan puolen vuoden aikana, YK varoittaa.

Myös Ghaznissa on pulaa ruuasta ja lääkkeistä, ja ruuan hinnat ovat alkaneet nousta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Afganistan
  • Taleban
  • Afganistanin sota

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junaliikenne kokonaan pysähdyksissä Etelä-Suomessa – Häiriöiden kestosta ei anneta arviota, syinä henkilövahinko ja sähkövika

    2. 2

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      Syyrialaisten vahinkolaukaus oli tumpeloinnin seuraus, mutta venäläiskoneet ovat putoilleet aiemminkin omien tulituksessa – Tämä tiedetään tiedustelukoneen ampumisesta

    8. 8

      Trump ryöpytti taas oikeusministeri Sessionsia: ”Minulla ei ole oikeusministeriä. Se on hyvin surullista.”

    9. 9

      Jussi Halla-aho syytti Alman tentissä pääministeriä talon tarjoamisesta turvapaikanhakijoille: ”Sipilällä oli keskeinen vastuu tilanteen pahentamisesta”

    10. 10

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää