Ulkomaat

Mies törmäsi autolla ajoesteisiin parlamentin edustalla Lontoossa, ainakin kolme jalankulkijaa loukkaantunut – Kiinniotettua epäillään terrorismista

Miehen epäillään tehneen teon terroristisessa tarkoituksessa.

Lontoossa ainakin kolme jalankulkijaa loukkaantui Westminsterin palatsin eli parlamenttitalon luona tiistaiaamuna, kun mies törmäsi autolla ajoesteeseen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Auton kohti jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ajanut, arviolta alle 30-vuotias mies on otettu kiinni.

Hänen henkilöllisyytensä ei ole toistaiseksi selvillä.

Miehen epäillään tehneen teon terroristisessa tarkoituksessa, Suur-Lontoon poliisitoimen terrorismin vastainen yksikkö kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n lähteiden mukaan epäilty on kotoisin Birminghamin seudulta.

Tapaus sattui noin puoli kahdeksalta aamulla paikallista aikaa.

Sosiaalisessa mediassa levinneen kuvamateriaalin mukaan paikalla oli aseistettujen poliisien ryhmä, joka piiritti hopeanvärisen auton.

Kiinni otettu mies oli autossa yksin, eikä autosta löydetty aseita, kertoo BBC.

Britannian hallituksen hätätilanteisiin keskittyvä komitea piti tapaukseen liittyen kokouksen myöhemmin päivällä, kertoo Reuters.

Ambulanssihenkilökunta oli hoitanut tapahtumapaikalla törmäyksessä loukkaantuneita, joista yhden vammat ovat vakavat, mutta eivät hengenvaaralliset, kertoo BBC.

Kaksi loukkaantunutta vietiin sairaalaan, kolmannen vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa.

Paikan päältä videota on kuvannut esimerkiksi Euronewsin ja NBC Newsin Britannian kirjeenvaihtaja:
Poliisitoimi tiedotti ensimmäisen kerran tapahtuneesta pian autotörmäyksen jälkeen Twitterissä:
BBC:n mukaan useita lähikatuja suljettiin liikenteeltä.

Lisäksi Westminsterin metroasema on ollut tapahtuneen jälkeen suljettuna.
Parlamentti on kesätauolla, joten suurin osa parlamentissa työskentelevistä virkamiehistä ja poliitikoista ei ole tällä hetkellä parlamentissa, Reuters kertoo. Britannian pääministeri Theresa May on parhaillaan ulkomailla lomalla.

Hän kommentoi Twitterisssä tapahtunutta, ja kiitteli muun muassa pelastustoimea nopeasta toiminnasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lontoo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Meinasin sokaistua” – Vasta auenneen kauppakeskuksen huutavan kirkas mainostaulu suututtaa kalasatamalaisia, Redi pahoittelee

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Venäläislaivan epäillään loukanneen Suomen aluevesiä

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Yhdysvaltalaisnainen polki polkupyörällä 296 kilometrin tuntivauhtia – videosta vauhtia ei ymmärrä: ”Tarkoitus ei ollut mennä niin kovaa”

    6. 6

      Oppositio esitti epäluottamuslauseen, Timo Soini vastasi: ”Minulla on oikeus vakaumukseeni” – HS seuraa päivän tapahtumia hetki hetkeltä

    7. 7

      Koulupäivien loppumista aikaistettiin Espoossa, mutta kukaan ei tiedä miksi – Viesti rehtoreille: ”Asian vastustamiseen ei kannata laittaa energiaa”

    8. 8

      Radanvarren pikkukaupunkikin voi olla mykistävän kaunis – Järvenpääläisten kuvat näyttävät, miten helposti betonia pääsee Suomessa pakoon

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    6. 6

      Keskiviikkoilta oli poikkeuksellista junakaaosta henkilövahingon, sähkövian ja myöhästymisten vuoksi – torstaiaamun liikenne sujuu normaalisti

    7. 7

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    8. 8

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Eduskunta ratkaisee Timo Soinin kohtalon todennäköisesti perjantaina – Moni aborttikantoja arvostellut joutuu tukemaan häntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    8. 8

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    9. 9

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää