Ulkomaat

”Kaava oli tämä: hyväksikäytä, kiistä, salaa” – Yhdysvalloissa julkaistu raportti kertoo järkyttäviä tietoja 301 pedofiilipapista, joiden uhriksi joutui yli tuhat lasta

Kyse on kattavimmasta tutkimuksesta Yhdysvalloissa.

”Me suuren valamiehistön jäsenet haluamme, että kuuntelette tätä.”

Näillä sanoilla alkaa Yhdysvalloissa tiistaina julkaistu raportti, joka sisältää järkyttäviä tietoja katolisen kirkon seinien suojissa tapahtuneesta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Kyseessä on 884-sivuinen järkäle, johon on koottu tietoja kuuden eri hiippakunnan alueella Pennsylvaniassa tapahtuneista seksuaalirikoksista. Osa tapauksista on ollut aiemminkin julkisuudessa.

Kyseessä on silti tähän mennessä laajin ja yksityiskohtaisin virallinen raportti, joka perustuu paitsi uhrien ja epäiltyjen haastatteluihin, myös katolisen kirkon omiin sisäisiin asiakirjoihin. Raportti paljastaa nimeltä 301 pedofiilipappia, joiden uhreiksi on joutunut yli tuhat lasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Raportin kirjoittajien mukaan todellinen uhriluku liikkuu tuhansissa.

Nimeltä mainituista papeista muutama on jo kuollut, mutta vain kahta vastaan on mahdollisuus nostaa syytteet. Tämä johtuu muun muassa siitä, että Pennsylvanian lain mukaan uhrin on nostettava syytteet lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ennen kuin täyttää 50 vuotta.

Vaikka katolisen kirkon pedofiliaskandaaleja on puitu jo vuosien ajan, ja kirkko vannoo tehneensä uudistuksia, raportti syyttää ankarasti kirkkoa ja sen työntekijöitä ongelmien pimittämisestä ja raiskaajien suojelemisesta. Juuri salailun vuoksi sadat kirkon piirissä tapahtuneet seksuaalirikokset ovat ehtineet vanhentua, eivätkä uhrit enää voi saada oikeutta.

 

”Papit raiskasivat pikkupoikia ja -tyttöjä.”

”Papit raiskasivat pikkupoikia ja -tyttöjä, ja heistä vastuussa olevat kirkonmiehet eivät ainoastaan olleet tekemättä mitään; he salasivat kaiken”, raportti toteaa.

”Ennen kuin saamme tähän muutoksen, meidän mielestämme on liian aikaista julistaa katolisen kirkon seksiskandaali loppuun käsitellyksi.”

Tuoreimmat raportissa esiintyvät seksuaalirikokset ovat vuodelta 2010.

Raportin todistusaineistosta selviää, että lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset Pennsylvanian hiippakunnissa olivat törkeitä – osa niin järkyttäviä, ettei kaikkia yksityiskohtia ole soveliasta toistaa.

Yksi raportin laajimmin käsitellyistä tapauksista on pastori Edward R. Graff, joka palveli 45 vuoden ajan useassa eri seurakunnassa Pennsylvaniassa. Pappisvuosinaan Graff raiskasi raportin mukaan kymmeniä lapsia, erityisesti toimiessaan 1980–1990-luvuilla Pyhien Suojelusenkelien seurakunnassa.

Hän houkutteli varhaisteinejä poikalapsia pappilaan tarjoamalla karkkeja, virvoitusjuomia ja mahdollisuuden pelata videopelejä.

Kun yksi lapsiuhreista oli kysynyt Graffilta, ovatko hänen tekonsa sallittuja, hän oli vastannut myöntävästi ja perustellut tätä sanomalla olevansa ”Jumalan välikappale”.

Katolisen kirkon sisäisessä viestinnässä Graffin rikokset oli huomattu, mutta kun osa niistä levisi julkisuuteen, kirkko kertoi olevansa tiedoista ”yllättynyt”. Graffin esimiesten mukaan pedofiilipappi kärsi ennen kaikkea alkoholismista.

Lopulta Graff pidätettiin vuonna 2002 Texasissa 15-vuotiaan pojan raiskauksesta. Hän toimi edelleen pappisvirassa.

Graff kuoli myöhemmin onnettomuudessa saamiinsa vammoihin odottaessaan oikeudenkäyntiä vankilassa.

Raportissa kerrotaan katolisesta papista, joka raiskasi useita saman perheen tyttölapsia 1980-luvulla.

Toinen pappi oli saapunut sairaalaan tervehtimään nielurisaleikkauksesta toipuvaa seitsemänvuotiasta tyttöä ja raiskannut hänet.

Vaikka useat raportin listaamat papit toimivat yksin, todisteita on myös pedofiilipappien yhteistoiminnasta katolisen kirkon sisällä. Vakavin tapaus on 1990-luvulla toiminut lapsipornoa tuottanut pedofiilipappien rinki, joka raportin mukaan ”käytti piiskaa, väkivaltaa ja sadismia raiskatessaan uhrejaan”.

Yhdessä raportin esille nostamassa tapauksessa pappi raiskasi tytön, joka tuli raskaaksi. Tämän jälkeen pappi järjesti tytölle abortin.

Katolisen kirkon oppien mukaan abortin tekeminen ei ole sallittua.

Esimiesasemassa ollut piispa oli ollut tietoinen tapauksesta. Piispa kertoi tuntemuksistaan kirjeessä, jonka raportin laatinut suuri valamiehistö oli saanut haltuunsa.

”Tämä on hyvin vaikeaa aikaa elämässäsi, ja ymmärrän, miten poissa tolaltasi olet. Minäkin jaan surusi”, piispa kirjoitti.

Kirje ei ollut osoitettu tytölle vaan hänet raiskanneelle papille.

”Kaava oli tämä: hyväksikäytä, kiistä, salaa”, Pennsylvanian oikeusministeri Josh Shapiro sanoi tiistaina tiedotustilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

”Kirkon korkeiden virkamiesten systemaattisesta salailusta seurasi suoraan se, että lähes kaikki löytämämme lasten seksuaaliset hyväksikäytöt ovat jo liian vanhoja, jotta niistä voisi nostaa syytteet.”

Useat katolisen kirkon hiippakunnat Yhdysvalloissa lähettivät raportin julkaisun jälkeen tiedotteen, jossa pyydettiin anteeksi uhreilta ja luvattiin panna piste lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle.

”Suuri valamiehistö on haastanut meidät katolisena hiippakuntana asettamaan uhrit edelle ja jatkamaan lasten ja nuorten suojelemisen kehittämistä”, Erien hiippakunnan piispa Lawrence Persico sanoi tiedotteessa.

Shapiro kertoo alla olevalla videolla, miten papit perustelivat hyväksikäytön lapsille. Video sisältää kuvausta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.




Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Köyhien lasten hätä vie auttajaltakin yöunet – Ihmisiä alkoi pudota tukien ulkopuolelle, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon

    2. 2

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    3. 3

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja hevoskärryä vetäneen pakettiauton kolarissa Liperissä

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Nuoriso on pilalla, taas

    7. 7

      ”Tällä kertaa sattuu vain yksi kolari” – Pasilan työmaasumpussa yksikään liikkuja ei tunnu tietävän, missä pitäisi olla

    8. 8

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    2. 2

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    3. 3

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    6. 6

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    7. 7

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    8. 8

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    9. 9

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    10. 10

      Kiihtelysvaaran 250-vuotias kirkko tuhoutui tulipalossa, poliisi epäilee rikosta – ”Menetys on valtava, vastaavaa emme saa tilalle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää