Ulkomaat

Trump haukkui tietovuotajaa ”koiraksi” ja haastoi tämän välimiesoikeuteen – Valkoinen talo ei kiistä rasistisen puheen sisältävän nauhoitteen olemassaoloa

Presidentti Donald Trump itse kieltää käyttäneensä sanaa. Valkoisen talon työntekijät eivät kuitenkaan suostu kieltämään asiaa suoraan.

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders kieltäytyi tiistaina puhumasta presidentti Donald Trumpin puolesta.

Sanders vastaili tiedotustilaisuudessa Valkoisen talon entisen pr-osaston päällikön ja tosi-tv-tähti Omarosa Manigault-Newmanin väitteisiin. Yksi näistä väitteistä on, että hän olisi kuullut tallenteita Diili-ohjelman kuvauksista joissa Trump käyttää sanaa ”nigger”. Afroamerikkalaisiin viittaava sana on erittäin loukkaava Yhdysvalloissa.

Sanders kieltäytyi sanomasta, etteikö tällaista nauhoitetta olisi olemassa.

”En voi luvata mitään”, Sanders kommentoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valkoisen talon tiedottaja kierteli asiaa aluksi sanomalla, ettei ole itse kuullut presidentin käyttävän törkeää ilmaisua, ja että presidentti itse on kieltänyt käyttäneensä sanaa.

Trump kielsi Twitterissä, että olisi käyttänyt sanaa, ja sanoi, ettei se edes kuulu hänen sanavarastoonsa. Presidentti haukkui myös Manigault-Newmania mielipuoleksi ja koiraksi, joka sietikin tulla irtisanotuksi.
Sandersin vastahakoisuus puolustaa presidenttiä on merkittävää, sillä hänellä ja muilla Valkoisen talon tiedottajilla on ollut tapana seisoa tiukasti presidenttien takana, vaikka presidentit olisivat sanoneet selkeästi virheellisiä asioita.

Myös presidentti Trumpin neuvonantaja, Kellyanne Conway, ei suostunut kiistämään nauhoitteen olemassaoloa, vaan tyytyi sanomaan ettei tiedä siitä mitään.

Nauhoitteen olemassaolo muuttui entistä mahdollisemmaksi Manigault-Newmanin julkaistua tiistaina tallenteen, jolla hän keskustelee Trumpin presidentinvaalikampanjan tiedottajan Katrina Piersonin kanssa siitä, käyttikö Trump ”nigger”-sanaa.


”Hän sanoi sen. Hän sanoi sen. Hän on nolostunut”, Pierson sanoo nauhoitteella.

Washington Postin mukaan Pierson oli vain 12 tuntia aikaisemmin vaikuttanut kieltävän, että yllä kuvattu keskustelu olisi käyty. Nauhoitteen tultua julki Pierson kuitenkin väittikin kieltäneensä erään toisen kampanjan työntekijän, strategisti Frank Luntzin, kuulleen nauhoitteen jolla Trump käyttää loukkaavaa sanaa.

Pierson myös kielsi, että olisi osallistunut keskusteluun, jossa Trumpin kampanjatyöntekijät olisivat keskustelleet nauhoitteen olemassaolosta ja siitä, miten kääntää asia parhain päin jos nauha tulee julki.

CBS-televisiokanava julkaisi kuitenkin tiistaina uutisen, jossa kanava kertoi lisää kommentteja väitetystä kampanjatyöntekijöiden keskustelusta. CBS ei voinut heti varmistaa sitä, kuinka aito keskustelu on.

Manigault-Newman on julkistanut salassa tekemiään nauhoitteita yksi kerrallaan viime päivien aikana, ilmeisesti markkinoidakseen uutta kirjaansa, joka kertoo hänen ajastaan Valkoisen talon pr-osaston päällikkönä.

Trumpin vaalikampanja haastoi Manigault-Newmanin välimiesoikeuteen tiistaina. Kampanjan mukaan Manigault-Newman on rikkonut salassapitosopimusta jonka tämä allekirjoitti vuonna 2016. Manigault-Newmanin totesi tiistai-iltana tv-haastattelussa, että hän ei usko rikkoneensa sopimusta.

”On mielenkiintoista, että hän yrittää hiljentää minut, joten mitä hän yrittää kätkeä? Mitä hän pelkää?” Manigault-Newman sanoi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Donald Trump
  • USA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet

    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja

    6. 6

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    7. 7

      Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo

    8. 8

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    9. 9

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    10. 10

      Ruotsi lupasi ottaa eurot käyttöön, mutta pysyttelee niistä kaukana – Ruotsalais­tutkija: ”Se kysymys on juuri nyt kuollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    4. 4

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    5. 5

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    6. 6

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    7. 7

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    10. 10

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kim Koivu ylsi ensimmäisen kerran kymmenen parhaan joukkoon golfin Euroopan-kiertueella ja sai uransa suurimman palkintosekin
    3. Saksan hallitus taiteilee uskottavuudellaan estääkseen hallituksen kaatumisen – tiedustelujohtaja Maaßenin uusi työ peruttiin
    4. Tunti sitten
    5. Lähes maksimit irti – Suomen miehet sijoittuivat lentopallon MM-kisoissa 13:nneksi: ”Erittäin kovan luokan tulos”
    6. Hurjavireinen Arsenal jatkoi voittoputkeaan Valioliigassa
    7. Myös Suomen kehitysapuraha hakee tuottoa – eikä sitä saa helposti sieltä, missä avun tarve on suurin Tilaajille
    8. Ruotsi lupasi ottaa eurot käyttöön, mutta pysyttelee niistä kaukana – Ruotsalais­tutkija: ”Se kysymys on juuri nyt kuollut”
    9. Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo
    10. Pääministeriä informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”
    11. 2 tuntia sitten
    12. Lehti: Britannian pääministerin Theresa Mayn avustajat valmistelevat yllätysvaaleja marraskuulle – Syynä umpisolmuun menneet brexit-neuvottelut
    13. Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet
    14. Näytä lisää