Ulkomaat

Poikkeuksellisen rankat monsuunisateet piinaavat Intian Keralaa – tulvissa on kuollut lähes sata ihmistä ja yli 60 000 on evakuoitu

Tulvat ovat piinanneet Keralan osavaltiota jo viikkojen ajan.

Ainakin 86 ihmistä on kuollut Etelä-Intiassa Keralassa sattuneissa monsuunitulvissa, kertoo uutistoimisto AFP. Paikallisten viranomaisten mukaan lisäksi yli 60 000 ihmistä on joutunut pakenemaan tulvia pois kodeistaan.

Tulvat ovat piinanneet Keralan osavaltiota jo viikkojen ajan. Kuluvan monsuunikauden rankkasateet ovat olleet alueella poikkeuksellisen kovia, ja sadat kylät ovat joutuneet tulvan peittämiksi.

”Ainakin 6 500 ihmistä on loukussa Keralan eri osissa”, Keralan katastrofitilanteista vastaava henkilö kertoi AFP:lle.

Tulvien takia yli 10 000 kilometriä teitä on vaurioitunut ja tuhansia koteja on tuhoutunut, AFP kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös lentoliikenne alueella on jouduttu pysäyttämään. Viranomaisten mukaan Kochin kansainvälinen lentokenttä pysyy kovien sateiden ja tulvien takia suljettuna lauantaihin asti.

Viranomaiset arvelevat uhrien lukumäärän todennäköisesti vielä nousevan.

Keralassa asuu noin 33 miljoonaa ihmistä. Rannoistaan tunnettu osavaltio on suosittu turistikohde.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Intia
  • Tulvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    3. 3

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    4. 4

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    5. 5

      Itäsuomalaiset miehet tulevat Viipuriin viihtymään ja vähät välittävät hiv-epidemiasta – ”En ole ikinä käynyt hiv-testissä, enkä mene”, sanoo Venäjällä seksipalveluja käyttävä Markku

      Tilaajille
    6. 6

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    7. 7

      Mestarien liigan katsomoissa huutaa nyt joukkio, jonka taival on kuin verivana katsomo­tappeluista kansan­murhaan

    8. 8

      Amerikkalaiset eivät osaa lopettaa vihaamista

    9. 9

      ”Miljoona suomalaista pitää kouluttaa uudelleen” – Mutta kuka keksi hurjan luvun, joka vakiintui politiikan hokemaksi?

    10. 10

      En haluaisi olla myrkyllinen mies, ja siksi tutkin itseni naistenlehden testissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläiskytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustusvoimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    5. 5

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    6. 6

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp otti kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat osallistui operaatioon – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään päivän jälkeen

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää