Ulkomaat

Yli 40 ihmistä tuupertui joukko­yli­annostuksen takia Yhdysvalloissa, eikä kerta ollut ensimmäinen – taustalla vaaralliset synteettiset kannabioidit

Amerikkalainen emeritusprofessori tuli 1980-luvulla vahingossa luoneeksi keittokirjan halvoille katuhuumeille. Osa synteettisen kannabiksen yhdisteistä voi olla jopa satoja kertoja voimakkaampaa kuin tavallinen kannabis.

Yli 70 ihmistä päätyi sairaalaan viime lauantain aikana Connecticutissa käytettyään keinotekoista kannabista ja tuuperruttuaan kadulle.

Tapaus ei ole ainoa laatuaan, sillä joukkoyliannostuksia on nähty Yhdysvalloissa aiemminkin.

Esimerkiksi viime toukokuussa New Yorkin Brooklynissa 14 ihmistä lyyhistyi yhtä aikaa kadunkulmaan otettuaan silminnäkijöiden mukaan vain muutamat henkoset savukkeesta. Ihmiset alkoivat myös oksennella ja saada hengitysvaikeuksia.

Vuonna 2016 New Yorkissa viranomaiset puhuivat jopa ”zombeista”, kun joukko ihmisiä oli saanut samoilla kulmilla Brooklynissa yliannostuksen oireita. He muistuttivat ensiapuhenkilökunnan mukaan eläviä kuolleita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joukkoyliannostusten pääsyylliseksi on usein nimetty keinotekoinen kannabis, jota kutsutaan muun muassa nimellä K2. Viikonloppuna Connecticutissa keinotekoista kannabista oli lisäksi jatkettu fentanyylillä, joka on erittäin vahva opiaatti.

Mutta mikä tämä synteettinen huume oikein on?

Keinotekoinen kannabis, tai tarkalleen ottaen keinotekoiset kannabinoidit, on usein yhdistetty tajuttomuuteen, sekavuuteen ja kuolemantapauksiin.

Keinotekoisia kannabinoideja on satoja erilaisia, ja monen vaikutus ei juurikaan muistuta normaalia hamppukasvista valmistettua kannabista.

The New York Timesin mukaan Brooklynissa massayliannostukseen johtanut keinotekoinen kannabis oli 85 kertaa tavallista kannabista vahvempaa, ja sen nimi onkin siksi harhaanjohtava ja vaarallinen.

Keinotekoisilla kannabisvalmisteilla on K2:n lisäksi lukuisia eri nimiä, kuten ”mauste”, ”Yukatanin tuli” ja Britannian vankien keskuudessa suosittu ”mamba”.

Ilmeisesti ensimmäinen näistä oli ”mauste”, joka sisältää synteettistä kannabinoidia JWH-018. Se on saanut lyhenteensä keksijänsä nimikirjaimista.

Emeritusprofessori John W. Huffman aloitti kannabinoidien tutkimisen 1980-luvulla, kun hänelle selvisi, että useat keinotekoiset valmisteet vaikuttivat ihmiskehossa samoihin reseptoreihin kuin kannabis.

Huffman ryhtyi tutkimaan, voisiko hän valmistaa aineita, erityisesti kipulääkkeitä, jotka vaikuttaisivat näihin kannabinoidireseptoreihin ilman huumaavaa vaikutusta. Hän myös onnistui ja teki uraauurtavaa tutkimusta.

Samalla hän tuli vahingossa luoneeksi keittokirjan halvoille ja vaarallisille katuhuumeille.

”Näiden valmisteiden tekemisen kemia on hyvin helppoa ja hyvin vanhaa. Tarvitset vain kolmea materiaalia ja kaksi askelta. Muutamassa päivässä voit jo tehdä 25 grammaa”, Huffman kertoi Washington Postin haastattelussa vuonna 2015.

Huffman loi JWH-108-yhdisteen 1990-luvulla ja julkaisi kaavan aineelle useissa tieteellisissä julkaisuissa ja kirjassaan.

Vice-sivuston artikkelin mukaan ilmeisesti ensimmäisenä aineen potentiaalin huumausaineena huomasi kolme brittimiestä, jotka olivat aiemmin pyörittäneet huumaavia sieniä myyvää yritystä Lontoossa.

Psyche Deli -yritys joutui hetkeksi tauolle, kun Britanniassa kiellettiin tuoreiden ”taikasienten” myyminen. Pian yrityksen perustajat keksivät kuitenkin uuden bisnesidean ja alkoivat myydä huumausainetta mauste-nimellä. Tuolloin valmiste ei ollut kielletty Britanniassa.

”Maustetta” valmistettiin ilmeisesti kyllästämällä kuivattuja yrttejä JWH-108:lla. Näin oli tarkoitus saada keinotekoinen kannabinoidi myös muistuttamaan kannabista. ”Maustetta” nautittiin kannabiksen tapaan polttamalla, mutta aine vaikuttaa myös syötynä.

Lopulta Britannian hallitus kielsi JWH-108:n käytön. Synteettisiä kannabinoideja on kuitenkin satoja erilaisia yhdisteitä. Lainsäädäntö on monessa maassa muuttunut kilpajuoksuksi, jossa yksi yhdistelmä kielletään ja saman tien tilalle tulee kaksi uutta.


Vicen artikkelissa professori Harry Sumnall kertoo, että yhdisteiden voimakkuus ja vaikutukset vaihtelevat. Osa voi olla jopa satoja kertoja voimakkaampaa kuin tavallinen kannabis.

Synteettisten kannabinoidien etuna huumekaupassa on, että ne ovat huomattavan halpoja. Aineita valmistetaan nykyisin paljolti Kiinassa. Näin näyttäisi olevan myös Suomessa myytävien synteettisten kannabioidien kohdalla.

Kaikki pimeässä Tor-verkossa toimivassa suomalaisessa huumekaupassa myytävät synteettiset kannabinoidit on ainakin myynti-ilmoituksen mukaan valmistettu Kiinassa.

Viikonlopun joukkoyliannostuksessa Connecticutissa keinotekoista kannabista oli jatkettu opioideilla.

Yliannostusaalto osui samaan päivään, jolloin Yhdysvalloissa julkaistiin tuore raportti maan huumekuolemista.

Raportin mukaan huumeet, etenkin fentanyyli, tappavat ihmisiä jo enemmän kuin hiv, autokolarit tai tuliaseet. Fentanyylin kaltaiset synteettiset opioidit ovat 30–50 kertaa vahvempia kuin heroiini. Muutaman suolakiteen kokoinen annos riittää tappamaan.

HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski raportoi viime vuonna laajasti Yhdysvaltoja piinaavasta huumeongelmasta. Lue reportaasit täältä ja täältä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Huumeet
  • Opioidit
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Työttömät kitkevät kasveja ja kantavat polttopuita metsässä – HS kävi selvittämässä, onko Tampereen ylistetty kokeilu todella ihmelääke työttömyyteen

      Tilaajille
    3. 3

      Nautin siitä, että saan kävellä autotiellä ja huutaa – oikeus siihen on ensiarvoisen tärkeää

    4. 4

      Uhkaako ulkomainen maanomistus Suomen turvallisuutta? Sotilasasiantuntijan mukaan keskustelussa olisi syytä painaa jarrua

    5. 5

      Erkki Tuomioja paljastaa päiväkirjassaan, miten suurta tuskaa ministeripestin vastaanottaminen Paavo Lipposen hallituksessa tuotti hänelle

    6. 6

      Eduskunnan surkea näytelmä ei ole ollut kunniaksi parlamentarismille

    7. 7

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    8. 8

      Tutkijat antoivat mustekalalle ekstaasia, ja epäsosiaalinen eläin ryhtyi välittömästi halimaan

    9. 9

      Risto Siilasmaan esiin tuomat kokemukset Nokian hallitustyöstä ovat tärkeitä

    10. 10

      Euroopan pelätyimpiin kuuluva metsätuholainen leviää Suomeen, eikä sitä pysäytä edes pakkanen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    5. 5

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    6. 6

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    7. 7

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    8. 8

      Vastaako sinunkin lapsesi, että äiti siivoaa, kun pyydät häntä raivaamaan lelut huoneestaan? Opettele temppu, jonka avulla lapsi alkaakin siivota itse

    9. 9

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    10. 10

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää