Ulkomaat

Lehti: Trumpin neuvonantajan mies toivoo, ettei olisi ikinä esitellyt vaimoaan Trumpille

Trumpin neuvonantajan Kellyanne Conwayn aviomies on herättänyt huomiota jakamalla Twitterissä lukuisia vaimonsa työnantajaa arvostelevia artikkeleita.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin neuvonantajan Kellyanne Conwayn aviomies George Conway toivoo, ettei hän ikinä olisi esitellyt vaimoaan Trumpille.

The Washington Postin laaja haastattelu piirtää kuvan pariskunnasta, jonka toinen osapuoli työskentelee miehelle, jota toinen ei voi sietää.

”Luulen, että osa Georgesta ajattelee, että valitsin Donald Trumpin hänen sijastaan. Mikä on naurettavaa, toinen on työni ja toinen avioliittoni”, Kellyanne Conway sanoo.


Trump astui Conwayn pariskunnan elämään jo vuonna 2001, kun he muuttivat asumaan Manhattanin Trump Toweriin. George Conway teki vaikutuksen Trumpiin jo ensitapaamisella, ja Trump pyysi häntä mukaan kiinteistön johtokuntaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Conway kieltäytyi, mutta ehdotti tilalle vaimoaan. Monta vuotta myöhemmin Kellyanne Conway päätyi Trumpin kampanjapäälliköksi ja lopulta presidentin neuvonantajaksi.

”Jos olisin silloin tiennyt sen, mitä tiedän nyt... Olisin sanonut ei, enkä koskaan maininnutkaan asiaa kotona”, George Conway sanoo haastattelussa.

George Conway on jakanut valtavia määriä arvostelevia twiittejä Trumpista. Koska hänen vaimonsa sattuu olemaan Trumpin neuvonantaja, twiitit ovat herättäneet runsaasti huomiota.

Kellyanne Conway ei arvosta miehensä twiittailua hänen työnantajastaan.

”Mielestäni se on epäkunnioittavaa. Hän ei kunnioita vaimoaan”, Kellyanne Conway toteaa.

George Conway sanoo olevansa ylpeä vaimostaan, mutta huolestunut tämän maineesta. Hän kertoo pidättäytyvänsä kritisoimasta Trumpia tätä enempää, ”ilmiselvistä syistä”.

”Jos vaimoni olisi Pepsin toimitusjohtajan neuvonantaja, enkä pitäisi hänen pomostaan, joisin vain Coca-colani ja pitäisin suuni kiinni. Jos presidentti olisi vain keskinkertainen tai edes vain huono, minulla ei olisi mitään sanottavaa. Tämä on ihan eri asia”, George Conway toteaa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Donald Trump
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Aftonbladet: Oppilas vangittiin Ruotsissa epäiltynä opettajan raiskauksesta

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Eppu Normaalin Pantse Syrjää syytetään vaimonsa rajuista pahoinpitelyistä – Syrjä kiistää syytteet

    4. 4

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    7. 7

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    8. 8

      Komissio ehdottaa kymmenentuhannen rajavartijan passittamista EU:n rajoille – tätä se tarkoittaisi Suomelle

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    2. 2

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    3. 3

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    4. 4

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    5. 5

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    6. 6

      Mikä Helsingin OP:ssa on vialla? Laina­neuvotteluihin ei pääse, viesteihin ei vastata

    7. 7

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    8. 8

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    9. 9

      Suolistomikrobeja uhkaa sukupuutto jos jatkamme syömistä nykyiseen tapaan – Tuhojen korjaaminen saattaa vaatia järeitä toimenpiteitä

    10. 10

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää