Ulkomaat

Muslimit aloittivat jälleen pyhiin­vaelluksen Mekkaan – kaaos pyritään välttämään kännykkä­sovelluksella ja kymmenillä tuhansilla turva­miehillä

Qatarin mukaan Saudi-Arabia estää sen kansalaisten osallistumisen pyhiinvaellukseen.

Yli kaksi miljoonaa muslimia aloitti sunnuntaina vuotuisen pyhiinvaelluksen Mekkaan. Useat pyhiinvaeltajista olivat yöpyneet edellisyön Minaan laaksossa.

Menneinä vuosina pyhiinvaelluksessa on syntynyt suuriakin kaaostilanteita, joissa on kuollut jopa tuhansia ihmisiä. Pahin suuronnettomuus tapahtui vuonna 2015, kun 2 300 pyhiinvaeltajaa tallautui kuoliaaksi.

Tänä vuonna Saudi-Arabiassa on pyhiinvaeltajien turvallisuuden parantamiseksi otettu käyttöön esimerkiksi tapahtumaa varten luotu oma älypuhelinsovellus. ”Smart Hajj” -sovelluksesta löytyy esimerkiksi karttoja alueesta sekä tietoja terveyspalveluista.

Viranomaisten antamien tietojen mukaan suurpyhiinvaellukseen on varauduttu myös kymmenillä tuhansilla turvamiehillä, ja tuhansia turvakameroita on asennettu pyhiinvaeltajien reitin varrelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäksi pyhiinvaellusta varten valmiudessa on 30 000 terveydenhoitoalan henkilökuntaan kuuluvaa.

Mekka on yksi kolmesta Islamin pyhästä kaupungista. Jokaisen muslimin on määrä ainakin kerran elämässään osallistua Mekkaan suuntautuvalle pyhiinvaellukselle, joka on maailman suurin vuosittainen uskonnollinen tapahtuma.

Tänä vuonna Saudi-Arabiaan on saapunut ulkomailta eniten osallistujia Egyptistä, Intiasta, Pakistanista ja Bangladeshista.

Qatarin hallitus puolestaan ilmoitti sunnuntaina, että Saudi-Arabia on estänyt sen kansalaisten osallistumisen pyhiinvaellukseen maiden huonojen suhteiden takia.

Viime viikolla Saudi-Arabian viranomaiset sanoivat, etteivät he aio estää qatarilaisten osallistumista pyhiinvaellukseen. Qatarin viranomaisten mukaan osallistuminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sillä maiden raja on suljettu, suoria lentoja ei ole ja viisumi on mahdotonta saada.

Lisäksi qatarilaisilla on kerrottu olleen ongelmia kirjautua Saudi-Arabian ylläpitämään järjestelmään, jota kautta yli tuhat Qatarin kansalaista olisi voinut hakea lupaa pyhiinvaellukselle osallistumista varten.

Tausta

Mekan pyhiinvaellus lukuina


 Yli 2 miljoonaa osallistujaa. Esimerkiksi vuonna 2016 osallistujia oli 1,86 miljoonaa ja vuonna 1941 vain 24 000.

 Turvallisuudesta vastaa kymmenet tuhannet työntekijät.

 25 sairaalaa ja 180 ambulanssia ovat valmiudessa.

 Pyhiinvaeltajia varten on pystytetty kymmeniä tuhansia ilmastoituja telttoja.

 Wifi-yhteyspisteitä on viranomaisten mukaan pyhiinvaeltajien käytössä 3 000.

 8 miljoonan kopion verran Koraanin käännöksiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta on jaettavissa pyhiinvaeltajille.

 Yhteensä 54 miljoonaa pyhiinvaeltajaa on ottanut osaa tapahtumaan viimeisten 25 vuoden aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Islam
  • Mekka
  • Pyhiinvaellus
  • Saudi-Arabia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    2. 2

      Nimeämättömät lähteet The New York Timesille: Apulais­oikeusministeri Rosenstein ehdotti Trumpin keskusteluiden salaista äänittämistä

    3. 3

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    4. 4

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    5. 5

      Tutkijat löysivät maailman varhaisimman eläimen – merkillinen olio löytyi Suomen naapurista

    6. 6

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    7. 7

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Norjalaishiihtäjille tarjotaan kriisiapua – Joukkuetta kohdannut kolme kuolemantapausta lyhyessä ajassa

    9. 9

      Kun Vesa Vuorenmaan isä sammui sohvalle, poika siivosi jäljet ja ajoi Ladan talliin – nyt hän valmentaa ”hapettomassa tilassa olevia” asiakkaita luksuskuntosalilla Helsingin keskustassa

      Tilaajille
    10. 10

      Ensihoitajille ehdotetaan rajuja poliisivaltuuksia – Ammattiliittoa huolettaa: Joutuisivat viemään mielenterveyspotilaita pakkohoitoon ilman virkavaltaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alusvaateketju julkaisi ”seksikkään Handmaid’s Tale -asun” – internet raivostui, yhtiö poisti asun ja todellisuutemme otti taas askeleen lähemmäs satiiria

    2. 2

      Jaakko Pitkäjärvi osti puolen miljoonan euron McLaren 720:n – sitten ”brutaali vehje” lipesi

    3. 3

      ”Vaatekaappi pursuaa tavaraa, mutta mitään järkevää päällepantavaa ei löydy” – Kapselipukeutuminen ratkaisee ongelman, näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    5. 5

      Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100–60, kokoomuksen rivit rakoilivat

    6. 6

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    7. 7

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    8. 8

      ”27 oppilaan luokalla on viisi historiankirjaa” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    9. 9

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    10. 10

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan – ”Naisen Ferrarin materiaaleja valittiin niin, että ne sopivat yhteen hänen Louis Vuitton -laukkunsa kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää