Ulkomaat

Pernarutto on tappanut yli 50 eläintä Ranskassa – tapaus on pahin 20 vuoteen

Ihmistartunnoista ei ole havaintoja, paikallisviranomaiset kertovat.

Yli 50 lehmää, lammasta ja hevosta on kuollut pernaruttoon Ranskassa. Kyseessä on pahin pernaruttotapaus Ranskassa 20 vuoteen.

Kaakkois-Ranskan Alpeilla sijaitsevan Hautes-Alpesin departementin viranomaisten mukaan kesäkuussa alkanut pernaruttovitsaus on levinnyt jo 28 maatilalle.

Ensimmäinen tapaus havaittiin Montgardinissa, missä kuusi lehmää löytyi kuolleena kesäkuun 28. päivänä. Sieltä tauti on levinnyt 12 muuhun kylään.

Bacillus anthracis -bakteerin aiheuttama pernarutto leviää bakteerin muodostamista itiöistä, jotka voivat uinua esimerkiksi maaperässä tai kuolleiden eläinten ruhoissa jopa vuosikymmeniä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pernaruttoa voi hoitaa antibiooteilla, ja sitä vastaan on olemassa rokote. Ranskalaiset eläinlääkärit ovat joutuneet silti kamppailemaan taudin kanssa, koska espanjalainen rokotteita valmistava laboratorio on ollut suljettuna elokuussa kesäloman takia, ja rokotteet uhkaavat loppua kesken.

Nyt viranomaiset keskustelevat muiden eurooppalaisten maiden kanssa heidän rokotevarastoistaan.

Maatilat, joilta on löytynyt pernaruttoa, ovat tuotantokiellossa ainakin 21 päivän ajan. Sinä aikana maatiloja desinfioidaan, ja eläimillä on aikaa rakentaa vastustuskykyä pernaruttoa aiheuttavaa bakteeria vastaan.

Kaikki tänä aikana tuotettu maito pastöroidaan ja tuhotaan.

Tähän mennessä Ranskassa ei ole havaintoja ihmiseen levinneestä tartunnasta.

Viranomaisten mukaan 103 ihmistä Hautes-Alpesin alueella on tunnistettu riskiryhmään kuuluviksi, koska he ovat olleet tekemisissä tartunnan saaneiden eläinten kanssa. Viranomaisten mukaan puolet heistä on saanut tartuntaa ehkäisevää antibioottia.

Pernarutto ei voi tarttua ihmisestä toiseen. Ihminen saa yleensä tartunnan sairaasta eläimestä tai niistä peräisin olevista tuotteista.

Ihokosketuksen kautta saatu pernaruttotartunta on ihmisellä harvoin tappava, mutta hengitysteitse tai mahasuolikanavan kautta saatu tartunta johtaa usein kuolemaan.

Pernaruttoa aiheuttava bakteeri tuottaa voimakasta myrkkyä, jota on käytetty biologisena aseena. Kenties kuuluisin pernaruttohyökkäys tapahtui vuonna 2001 Yhdysvalloissa syyskuun 11. terrori-iskujen jälkeen. Viisi ihmistä kuoli ja 17 sairastui postitse levitetyn pernaruttoa sisältävän jauheen takia.

Pernarutto on nykyisin harvinainen, mutta ei kadonnut tauti. Ranskassa pernaruttoa ilmenee erityisesti kuumina kesinä kovien vesisateiden jälkeen.

Edellisen kerran pernarutto levisi vakavalla tavalla Ranskassa vuonna 2008. Silloin pernaruttoa löytyi 23 maatilalta itä-Ranskassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Pernarutto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harvinainen geneettinen ”lottovoitto” venytti Shawn Bradleyn 229-senttiseksi – sen pidemmäksi ei terve ihminen juuri kasva

    2. 2

      Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi”

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Isä jää varjoon, kun lapsi valitsee äidin – Suosikki­asetelmalle on luonnolliset syynsä, ja näin se puretaan

      Tilaajille
    5. 5

      Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten

    6. 6

      Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?

    7. 7

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Keskustan eduskuntaryhmä kutsuttu koolle Kesärantaan – Iltalehden mukaan aiheena hallitustyö kokoomuksen kanssa

    9. 9

      Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”

    10. 10

      Lauri Markkasen punttikuuri toi aimo annoksen massaa – yksi selvä kehityskohde alkavalle kaudelle: ”Olen aina johtanut esimerkilläni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    3. 3

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    4. 4

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    5. 5

      Näinkin voi käydä: Täysiä kaahaava ”sukkahousupyöräilijä” ja kaksi koiranulkoiluttajaa kohtasivat kevyen liikenteen väylällä Espoossa – Sitten kaikki alkoivat kiitellä toisiaan vuolaasti

    6. 6

      Krp:n rikostarkastaja Turun talousrikostutkinnasta HS:lle: Muovipusseihin sullottu puoli miljoonaa käteistä tukee rahanpesuepäilyä – Rikoksesta epäillään nyt kahta yritystä

    7. 7

      23-vuotias nainen tapettiin Kannelmäessä – Yksi mies otettu kiinni, toista etsitään

    8. 8

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    9. 9

      Ruotsidemokraatit ratkaisivat Ruotsin hallituspelin ensimmäisen erän oikeiston eduksi ja kokivat sitten nöyryyttävän tappion – Ryhmänjohtaja: ”Nyt raja on tullut vastaan”

    10. 10

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Vuosikymmenen löytö” – Portugalista löytyy satoja vuosia vanha hylky
    3. Työttömät kantavat metsässä puita ilman palkkaa, mutta onko siitä ihmelääkkeeksi Suomen ongelmiin? ”Hyödyllisiä töitä, joita kukaan ei muuten tekisi” Tilaajille
    4. Paavi vierailee tänään Virossa, jossa hän on erityisessä suosiossa Neuvostoliiton takia – suora lähetys Tallinnasta kello 9.50
    5. Lauri Markkasen punttikuuri toi aimo annoksen massaa – yksi selvä kehityskohde alkavalle kaudelle: ”Olen aina johtanut esimerkilläni”
    6. Helsinki sijoitti kaupunkipyörä­telineen vammaisten pysäköintipaikalle, bussikuskit pelkäävät onnettomuuksia: ”Se on siinä todella vaarallisesti”
    7. Olen tavannut lapsia, jotka sylkevät, käyvät päälle ja rikkovat huonekaluja – Miten he saavat tarvittavaa hoitoa tässä sijaishuollon resurssipulassa?
    8. Instagramin perustajat lähtevät yhtiöstään – Bloomberg: Taustalla erimielisyydet Facebookin Zuckerbergin kanssa
    9. Kun Tepa Lundgren, 72, kuolee, kaikki on valmiina – Punaisesta mapista löytyy tarvittava tieto omaisille sekä punamustat villasukat arkkua varten
    10. Suomalaiset iskivät kahdeksan maalia NHL:n harjoituspeleissä – kotimainen Liiga voi jäädä ilman nousevaa tähteä: ”Kun häntä katsoo tänään, hän on eri pelaaja”
    11. Tunti sitten
    12. Risto Siilasmaa avasi vanhoja tuntojaan Nokiasta – ja se on tärkeää, koska ongelmia piilotetaan muuallakin
    13. Näytä lisää