Ulkomaat

Satoja evakuoitu metsäpalojen tieltä Saksassa

Leviävistä paloista nouseva savu kantautuu Berliiniin asti.

Laajojen metsäpalojen tieltä Saksassa on evakuoitu satoja ihmisiä, kertoo uutistoimisto AFP. Paloalue on 50 kilometriä Berliinistä lounaaseen.

Saksalainen Deutsche Welle kertoo verkkosivuillaan, että asukkaat on evakuoitu kolmesta kylästä ja että paloja on useita. Paloja ei ole saatu hallintaan. Evakuoidut kylät ovat Frohnsdorf, Klausdorf ja Tiefenbrunnen.

Palot syttyivät torstaina ja jatkoivat leviämistään perjantaina.

Yli 300 sammuttajaa yritti torjua voimakasta paloa Berliinin ulkopuolella perjantaina. Liekkien tukahduttamisessa auttoivat myös helikopterit, jotka pudottivat ilmasta vettä paloalueelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Savu kantautuukin Berliiniin asti. AFP:n mukaan metsää on palanut yli 400 hehtaaria ja kuutisensataa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa palojen vuoksi.

Liekkien tuhot ovat toistaiseksi rajoittuneet metsään eikä rakennuksia ole vaurioitunut.

Sammutustöitä vaikeuttaa se, että alueella on toisen maailmansodan aikaisia ammuksia. Joitakin pieniä räjähdyksiä alueelta on jo kuultu.

Pitkään jatkunut kuumuus ja kuivuus ovat altistaneet Euroopan maaseutua tulipaloille. Tuhoisia maastopaloja on ollut aiemmin tänä kesänä myös Ruotsissa ja Kreikassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Metsäpalot
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Amerikkalaisnäyttelijä nosti täysin puskista suomalaissarja Sorjosen tämän hetken parhaimmistoon – tuntemattomat näyttelijät mahtavia, ”visuaalinen näyttävyys tyrmäävä”

    2. 2

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    3. 3

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    4. 4

      Molemmat Turun saariston talousrikos­tutkinnassa pidätetyt ovat ulkomaalaisia – Venäläismediat: Toinen on Venäjän kansalainen

    5. 5

      Lähestyvää kaamosväsymystä kannattaa ehkäistä jo nyt, sanoo asiantuntija – Testaa, kärsitkö kaamosoireista

    6. 6

      Radanvarren asemilta viedään pyöriä kuin ilmaisia ämpäreitä ja se tuskastuttaa poliisia – ”Juna-asemat ovat pyörävarkaiden supermarketteja”

    7. 7

      Kammottavassa kunnossa oleva julkinen käymälä teljetään lopullisesti Espoossa – ”On ihmisarvoa alentavaa vaatia, että kukaan kävisi siellä”

    8. 8

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä saa perustellusti kysyä työhaastattelussa ja mitä ei? Asiantuntijat kertovat myös, miten oudon kysymyksen voi väistää

    10. 10

      Kuin kärpänen laskeutuisi luodin päälle pimeässä – Japani onnistui laskemaan kaksi hyppivää robottia huimaa vauhtia kiitävän asteroidin pinnalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    2. 2

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    3. 3

      HS selvitti krp:n operaation kohteena olleen Airiston Helmen omistukset Turun saaristossa – grafiikka näyttää, kuinka yritys on ostanut lukuisia saaria tärkeältä laivaväylältä

    4. 4

      Työelämä on ajautunut aivot turruttavaksi silpuksi, mikä ajaa kolmekymppiset työkyvyttömyyteen – Aivotutkijoiden ratkaisu on uusi työaika, ja näin se toimii

      Tilaajille
    5. 5

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    6. 6

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    7. 7

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    8. 8

      Sydämen jäykistyminen aiheuttaa nuorten äkkikuolemia – lihakseen kasvava sidekudos voi tuottaa kohtalokkaan rytmihäiriön

      Tilaajille
    9. 9

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    10. 10

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    5. 5

      Sotilaslähde HS:lle: Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailussa – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    6. 6

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    7. 7

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    8. 8

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Köyhien lasten hätä alkoi näkyä, kun toimeentulotuki siirtyi Kelan hoitoon – ”Tapaan lapsia, jotka ovat silmät pyöreinä, kun vien heille juustoa tai jogurttia”

    11. Näytä lisää