Ulkomaat

Tutkijat ehdottavat lapsettomuusveroa alle nelikymppisille Kiinassa – ”Mitä tämä oikein on? Ennen pakotettiin aborttiin, nyt lapsentekoon”

Idea roihautti valtavan keskustelun. Väestötieteen professori Yuan Xin ei kannata veroa, mutta kertoo HS:lle tukun muita keinoja, joilla perheitä voitaisiin tukea. ”Naisten kohdut eivät ole hanoja, joita käännetään auki ja kiinni.”

Peking

Kaksi viikkoa sitten kaksi tutkijaa ehdotti lapsettomuusveroa alle nelikymppisille kiinalaisille.

Ehdotus kuului näin: Kaikki alle 40-vuotiaat naiset ja miehet maksavat lapsettomuusveroa äitiysrahastoon. Sijoitetun summan saa takaisin, kun perheeseen on syntynyt kaksi lasta. Jos toista lasta ei ikinä tule, rahat voi nostaa eläkkeelle jäädessään.

Arvostetun Nanjingin yliopiston talousprofessoreiden Liu Zhibiaon ja Zhang Yen kirjoitus julkaistiin elokuun puolivälissä Xinhua Dailyssa.

Professorit saivat pian tukea kollegaltaan. Hu Jiye työskentelee professorina politiikan ja oikeustieteen yliopistolla Pekingissä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Työssä käyviä dinkku-pariskuntia pitäisi verottaa, sillä heillä ei ole jälkeläisiä, jotka huolehtisivat heistä kun he vanhenevat”, Hu totesi kiinalaisen Sohu-tutkimuslaitoksen haastattelussa. ”Heistä koituu kuluja yhteiskunnalle.”

Hu viittaa dink-lyhenteeseen, joka tulee englanninkielen sanoista ”double income, no kids” eli tuplatulot, ei lapsia.

Ei liene yllätys, että Kiinan sosiaalinen media niin sanotusti räjähti. Kohusta on kirjoittanut muun muassa sosiaalista mediaa seuraava What’s on Weibo -sivusto.

Aiheen tiimoilta on kymmeniätuhansia kirjoituksia, ja kirjailija Hou Hongbin tiivisti kommentissaan sen, mitä moni yritti sanoa: Naisia ei pidetä ihmisinä vaan hedelmällisyysresurssina.

Kahden professorin ehdotuksella ei itsessään ole varsinaista painoarvoa. Se on toki arvostettujen asiantuntijoiden tekemä, mutta pohjimmiltaan silti vain ilmaan heitetty aloite.

Someraivon kuitenkin ymmärtää, sillä aiheen tiimoilla leijuva ilmapiiri oli jo valmiiksi virittyneessä tilassa. Kiina on parin viime vuoden ajan kampanjoinut nuoria aikuisia vauvantekohommiin.

Puoluejohtoinen Kansan Päivälehti julkaisi elokuun alussa kirjoituksen, joka käsitteli aihetta otsikolla ”lapsensaanti on paitsi perheen, myös valtion asia”.

Perheen perustaminen on yksi nyky-Kiinan puhuttavimmista teemoista. Osa nuorista aikuisista ei halua lapsia lainkaan, osa korkeintaan yhden ja silloinkin vasta kolmenkympin kieppeillä.

Fakta on, että Kiinaa uhkaa eläkepommi.

Vuosina 1979–2015 voimassa olleen yhden lapsen politiikan myötä väestöpyramidi vääristyi. Vanhoja ihmisiä on enemmän kuin nuoria, työmarkkinoilta poistuu enemmän väkeä kuin sinne tulee uutta.

Vanhuksista pitäisi pitää huolta, mutta millä rahalla?

Nykyisin jokainen perhe saa hankkia kaksi lasta, mutta ongelma on, että moni perhe ei halua.

Nyt huhutaan, että pian voimaan astuisi kolmen lapsen politiikka. Sitä indikoi muun muassa ensi vuoden eli sian vuoden virallinen postimerkki, johon on piirretty kolmelapsinen perhe.

Professorien kirjoituksen myötä Feng Jianmein tarina lähti kiertämään netissä jälleen kerran.

Vuonna 2012 Feng pakotettiin aborttiin seitsemännellä raskauskuukaudella, koska pariskunnalla ei ollut varaa maksaa 4 600 euron suuruista sakkoa yhden lapsen politiikan rikkomisesta. Kuvassa Feng makaa sängyllä vieressään abortoitu vauva, hänen toinen lapsensa. Myöhemmin kolme virkamiestä erotettiin Fengin kohtelun takia.

Fengiin kiteytyy suuttumus, jonka perimmäinen syy on se, että valtiotaso ylipäätään puuttuu perheasioihin.

”Mitä tämä oikein on? Ennen pakotettiin aborttiin, nyt lapsentekoon”, Weibossa eli Kiinan Twitterissä kommentoitiin.

Myös Nankain yliopiston väestökehityksen professori Yuan Xin pitää ehdotusta liian äärimmäisenä. Hän vastaa puhelimeen työhuoneessaan ja sanoo, että Kiinan pitää oppia kuluneiden vuosikymmenten virheistä.

Mitä Kiina sitten voisi tehdä?

Vielä ei ole hätää, mutta vuoden 2050 jälkeen on. Jos nykyvauhti jatkuu, työvoimasta häviää siihen mennessä 200 miljoonaa ihmistä. Jos parinkymmenen vuoden päähän halutaan työikäisiä, heidän pitää syntyä lähivuosina.

”Ei ole tarpeellista muuttaa systeemiä yhdestä äärilaidasta toiseen”, Yuan kuitenkin toteaa maltillisesti.

Ensinnäkin yhteiskuntaa pitäisi ylipäätään muuttaa sopivammaksi kaksilapsisille perheille, hän sanoo.

Lapsen kasvattaminen Kiinassa on kallista, Yuan sanoo. Kaupungista riippuen siihen menee helposti satojatuhansia euroja. Sina News kertoo, että Pekingissä ja muissa suurkaupungeissa lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa noin 350 000 euroa.

”Ja toisin kuin monessa muussa maassa, vanhemmat maksavat melkein kaikki kulut itse. Kiinassa on lisäksi tapana ajatella, että lapselle annetaan vain parasta eli usein kalleinta.”

Perheitä helpottaisi, jos tuloverotusta tarkkailtaisiin perhekohtaisesti, Yuan sanoo.

Nyt jokainen saa tienata 3 500 yuania eli noin 440 euroa ilman, että siitä menee veroa. Asiantuntijat ovat miettineet, auttaisiko perheitä se, että verovapaa summa laskettaisiinkin ruokakunnan mukaan, vaikka vain yksi kävisikin töissä?

Siis niin, että kolmihenkisen perheen verovapaa kuukausitulo olisi 3 x 3 500 eli 10 500 yuania, vaikka ansiotyössä kävisikin vain yksi.

”Tämä voisi olla yksi keino”, professori uskoo.

Verohelpotukset auttaisivat tosin vain pientä joukkoa: Kiinan eri medioissa kerrotaan usein, että Kiinassa on vain 30 miljoonaa veronmaksajaa, vaikka maassa asuu yli 1,3 miljardia ihmistä. Veroja maksaa siis noin kaksi prosenttia kansasta.

Professorin mukaan oppivelvollisuus voisi alkaa jo nelivuotiaana, jolloin perheet eivät joutuisi kärsimään suurista päivähoitomaksuista.

”Tarvitsemme myös parempaa päivähoitoa ja lisää julkisia päiväkoteja. Tällä hetkellä isovanhemmat hoitavat 50 prosenttia alle kolmevuotiaista. Median pitäisi ylistää isovanhempia heidän yhteiskunnalle tekemästään työstä.”

Myös isien vapaata pitäisi Yuanin mielestä pidentää. Ennen kaikkea perheiden päätösvaltaa lapsenteosta pitää kunnioittaa.

”Naisten kohdut eivät ole hanoja, joita käännetään auki ja kiinni.”

Samaa mieltä on Shanghaissa asuva Dora Li, jota koko idea oksettaa. Lillä on yksi lapsi eikä hän aio hankkia toista.

”Koulutus ja terveydenhuolto eivät ole kehittyneet tarpeeksi, joten toisen lapsen hankkiminen olisi liian kallista. He [ehdotuksen tekijät] ajattelevat vain valtiotaloudellista näkökulmaa – eivät koskaan yksittäisten perheiden onnellisuutta”, hän kommentoi South China Morning Postille.

Rohkaisevaa roihuavassa lapsikeskustelussa on kuitenkin ollut se, että jopa puoluejohtoiset valtamediat ovat julkaisseet kirjoituksia, joissa professoreiden ehdotuksen todetaan olevan naurettava. Esimerkiksi CCTV piti ehdotusta absurdina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Perhepolitiikka
  • Lapset
  • Katriina Pajari
  • Sanoma Pro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junaliikenne kokonaan pysähdyksissä Etelä-Suomessa – Häiriöiden kestosta ei anneta arviota, syinä henkilövahinko ja sähkövika

    2. 2

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    6. 6

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    7. 7

      Syyrialaisten vahinkolaukaus oli tumpeloinnin seuraus, mutta venäläiskoneet ovat putoilleet aiemminkin omien tulituksessa – Tämä tiedetään tiedustelukoneen ampumisesta

    8. 8

      Trump ryöpytti taas oikeusministeri Sessionsia: ”Minulla ei ole oikeusministeriä. Se on hyvin surullista.”

    9. 9

      Jussi Halla-aho syytti Alman tentissä pääministeriä talon tarjoamisesta turvapaikanhakijoille: ”Sipilällä oli keskeinen vastuu tilanteen pahentamisesta”

    10. 10

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    2. 2

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    3. 3

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    10. 10

      Kohufinaalin voittanut Naomi Osaka paljasti, mitä Serena Williams sanoi hänelle yleisön buuausten aikana

    11. Näytä lisää