Ulkomaat

Kasvistuotteita ei saa enää markkinoida lihaan viittaavilla termeillä Missourissa – aihe on puhuttanut myös Suomessa

Kasvismakkaraa pitää jatkossa markkinoida Yhdysvaltojen Missourin osavaltiossa jollain muulla nimellä. Laboratoriossa eläinsoluista tehtyä solukkoa ei myöskään saa kutsua lihaksi. Lihaan viittaavia termejä saa markkinoinnissa käyttää vain oikeista eläimistä tehdyistä tuotteista.

Missourin osavaltio Yhdysvalloissa on kieltänyt kasvisperäisten tuotteiden markkinoinnin lihaan viittaavilla termeillä, kertoi uutistoimisto AFP. Laki astui voimaan tiistaina. Missouri on ensimmäinen osavaltio, joka on säätänyt lihatermien käyttämisestä lailla.

Uusi käytäntö tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei kasviksista voi tehdä makkaroita. Tai ainakaan niitä ei saa markkinoida makkaroina. Lihalla saa viitata vain sellaisiin tuotteisiin, joissa on oikean eläimen lihaa, täsmentää USA Today. Lehden ja AFP:n mukaan laki kieltää kutsumasta lihaksi myös laboratorio-oloissa eläinsoluista jalostettuja tuotteita.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lain rikkomisesta voi USA Todayn mukaan saada tuhannen dollarin sakot ja vuoden vankeustuomion.

Lakia ajoivat etenkin osavaltion vaikutusvaltaiset lihantuottajat, kertoi AFP.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tässä on kyse sellaisten tuotteiden rehellisyyden turvaamista, joiden tuottamiseksi tilalliset ympäri maan tekevät kovasti töitä joka päivä”, Missourin karjamiesten yhdistyksen edustaja Mike Deering sanoi keväällä julkaistussa tiedotteessa sen jälkeen, kun laki hyväksyttiin.

Yhdistys toivoo, että muut osavaltiot seuraavat Missourin esimerkkiä.

Lihan korvikkeita tuottavan teollisuuden edustajat ilmaisivat tyytymättömyytensä maanantaina ja jättivät haasteen liitovaltion tuomioistuimeen lain kumoamiseksi. Äänitorvena toimi Good Food Institute eli Hyvän ruuan instituutti. Lain hyllyttämistä perusteltiin sillä, että ”se on eräänlaista sensuuria” ja vääristää kilpailua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Kukaan ei osta Tofurkyn kasvisperäisiä herkkusiivuja siinä uskossa, että ne on vuoltu teurastetusta eläimestä. Vastaavasti ihmiset eivät osta mantelimaitoa luullen, että se on puristettu lehmän utareesta”, kerrottiin instituutin tiedotteessa AFP:n mukaan.

Tofurky on kasvisperäinen tuote, jolla voi korvata kalkkunan. Tofurkya tuottava yritys on yksi niistä, jotka ryhtyivät oikeustoimiin lakia vastaan, kertoi USA Today.

Kasvistuotteiden markkinointi lihatermeillä puhuttaa myös muualla. Tänä vuonna Ranska ilmoitti kieltävänsä kasvisperäisten tuotteiden markkinoinnin lihaan viittaavilla nimillä. Valmistajat eivät saa kutsua lihattomia tuotteita esimerkiksi makkaroiksi tai pihveiksi. Kielto koskee myös kasvisperäisiä tuotteita, joita markkinoidaan vaihtoehtoina maidolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kieltoa rikkovaa uhkaavat jopa 300 000 euron sakot.

Asia on herättänyt keskustelua myös Suomessa. Keväällä maataloustuottajia edustavan MTK:n puheenjohtaja Eerikki Viljanen totesi Maaseudun tulevaisuudessa, että vastaava kielto olisi tervetullut myös Suomeen.

Huhtikuussa nimeämissääntöjen muuttamista asettui kannattamaan myös keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä. Hän vetosi perinteisiin sekä maalaisjärkeen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Olli Kopra, 26, rakastaa kylpemistä, mutta kynsien leikkaaminen on kurjaa – Kopra on kehitys­vammainen, ja vanhempien mukaan hänellä on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalainen kehitti 44 vuotta sitten tekniikan, jota ilman elektroniikan pieneneminen ei olisi ollut mahdollista – Vihdoin myös voittoja päätyy Suomeen

    3. 3

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    4. 4

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    5. 5

      Keskitien kulkija keskilännestä, liberaali Kaliforniasta vai mies, jonka kaikki tuntevat? Spekulaatio Trumpin haastajasta käy kuumana jo nyt

    6. 6

      Syntyvyyden laskuun löytyi heti monta ratkaisua, vaikka ilmiön syitä ei tiedetä kunnolla

    7. 7

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    8. 8

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    9. 9

      Valtava huumetakavarikko Helsingissä – Poliisi pääsi kansainvälisen liigan jäljille, kun iso hormonilähetys meni vahingossa väärään osoitteeseen

    10. 10

      Demokraattien pakka on vaalien jälkeen sekaisin – Trumpin haastaja­kisa tulee olemaan hurja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asiantuntijat pelkäävät, että kauppa­keskus Redi on väärässä paikassa – HS pyysi arvioita, miten Kalasataman kauppa­keskus selviäisi alku­vaikeuksistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Hissin kaapeli katkesi chicagolaisessa pilvenpiirtäjässä ja matkustajat syöksyivät 84 kerrosta alaspäin – selvisivät säikähdyksellä

    3. 3

      Valtava huumetakavarikko Helsingissä – Poliisi pääsi kansainvälisen liigan jäljille, kun iso hormonilähetys meni vahingossa väärään osoitteeseen

    4. 4

      Kylmähermoinen asiakas sekoitti ryöstäjän suunnitelmat – Naamiomies jäi kiinni verekseltään Keravalla

    5. 5

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    6. 6

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    7. 7

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    8. 8

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    9. 9

      Asemiehet tunkeutuivat toimistoon Mannerheimintiellä ja vaativat yrittäjältä 20 000 euroa – Uhri ja poliisi järjestivät väijytyksen, rikolliset saatiin tuomiolle

    10. 10

      Brexit on iso poliittinen erehdys, josta Suomella on paljon opittavaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    9. 9

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    10. 10

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella
    3. Uusi Mars-vieras tekee jotain, mihin aiemmat eivät ole pystyneet – HS:n inter­aktiivinen grafiikka esittelee maanantaina laskeutuvan InSight-aluksen Tilaajille
    4. Syntyvyyden laskuun löytyi heti monta ratkaisua, vaikka ilmiön syitä ei tiedetä kunnolla
    5. Olli Kopra, 26, rakastaa kylpemistä, mutta kynsien leikkaaminen on kurjaa – Kopra on kehitys­vammainen, ja vanhempien mukaan hänellä on liikaa oikeuksia Tilaajille
    6. Keskitien kulkija keskilännestä, liberaali Kaliforniasta vai mies, jonka kaikki tuntevat? Spekulaatio Trumpin haastajasta käy kuumana jo nyt
    7. The Guardianin suurselvitys: Euroopan populistipuolueiden äänimäärät paisuneet yli kolminkertaisiksi 20 vuodessa
    8. Voimakas räjähdys vaurioitti pahoin ravintolaa Malmössä – Pommiryhmä tutkii, henkilövahinkoja ei ilmeisesti ole sattunut
    9. 4 tuntia sitten
    10. Suomalainen kehitti 44 vuotta sitten tekniikan, jota ilman elektroniikan pieneneminen ei olisi ollut mahdollista – Vihdoin myös voittoja päätyy Suomeen
    11. Demokraattien pakka on vaalien jälkeen sekaisin – Trumpin haastaja­kisa tulee olemaan hurja
    12. Mikä innostaisi opiskelijoita? Kansain­välinen tutkimus selvittää, mistä Suomen lukiolaiset motivoituvat, ja siksi kännykät piippaavat kesken oppitunnin
    13. Näytä lisää