Ulkomaat

Dirndl-asuun pukeutuva avaruusoperaation johtaja puhuu ISS-aseman saksalais­astronautille baijeria

Berti Meisinger on paitsi vuoden baijerin puhuja, myös ISS-avaruusaseman saksalaisastronautin Alexander Gerstin yhteyshenkilö Maassa. Baijerilainen Meisinger johtaa Euroopan avaruusjärjestössä ISS-operaatiota.

Straubing. Berti Meisinger pitää sylissään valtavaa lasiveistosta. Siinä on jotain avaruudellista – valtava lasipallo röpelöisessä varressa.

Lasipysti on palkinto ja kunnianosoitus. Meisinger on vuoden baijerin puhuja. Hän puhuu baijeria avaruuteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Baijeri on Saksan murre, ja eron kirjakieleen kuulee selvästi. Baijerin murteessa, tai paremminkin murteissa, on paljon sellaisia elementtejä, joilla ihan hyvin voisi olla vastaanottavainen kuulijakunta jossain universumin laidalla.

Meisingerin baijeria kuunnellaan tarkkaan kuitenkin varsin lähellä, noin 400 kilometrin etäisyydellä Maasta ISS-avaruusasemalla. Siellä työskentelee saksalainen astronautti Alexander Gerst.

”Olen hänen oikea kätensä”, Meisinger sanoo.


Meisinger on avaruusinsinööri ja Euroopan avaruusjärjestön ESA:n ISS-operaation johtaja. Hänen työpaikkansa on Oberpfaffenhofenissa sijaitsevassa kontrollikeskuksessa, josta pidetään yhteyttä ISS-avaruusasemalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Meisinger koordinoi eurooppalaisen ESA:n ja amerikkalaisen Nasan avaruusinsinöörien työtä ja vastaa kaikesta, mikä koskee Gerstin työtä avaruudessa. Kun Gerst soittaa, hän saa aina Meisingerin kiinni. Kerran viikossa on iso palaveri tulevista tieteellisistä kokeista ja niiden etenemisestä. Meisinger tietää minuutilleen, mitä Gerst avaruudessa tekee, oli kyse kuntoilusta tai tieteestä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Gerst tekee avaruusasemalla tieteellisiä kokeita, ja käymme aina tarkkaan etukäteen läpi, mitä on seuraavaksi edessä.”

 

Varsinaisesti työkieli on englanti.

Meisinger puhuu Gerstille pääosin saksan kirjakieltä, toki pienellä murrevivahteella. Vuoden baijerin puhuja Meisinger on siksi, että hän antoi Gerstin avaruuteen laukaisusta radiohaastattelun baijeriksi. Se levisi laajalti ja teki moniin vaikutuksen. Avaruusteknologiasta ei kovin usein puhuta julkisesti baijeriksi.

”Varsinaisesti kontrollikeskuksen työkieli on englanti, sillä turvallisuussyistä kaikkien on aina ymmärrettävä, mitä sanotaan. Mutta kansainvälisessä tiimissä kukin puhuu myös englantia omalla korostuksellaan, niin minäkin”, Meisinger sanoo.

Gerstin kanssa Meisinger vaihtaa toki kuulumisiakin, mutta päähuomio on siinä, minkä kokeen Gerst tekee seuraavaksi. Avaruusaseman tutkimushankkeet on suunniteltu tarkasti etukäteen, mutta aina tulee myös muutoksia.

”Esimerkiksi avaruusaseman ilmanpuhdistaja hajosi eikä poistanut hiilidioksidia. Sen korjaaminen oli elinehto. Korjaus tietenkin siirsi muita kokeita.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Välillä Gerst lähettää Meisingerille kuvia Maasta. ”Gerst kuvaa upeita kuvia, ja niin myös muut aseman astronautit.”

Muutama viikko sitten Gerstin Twitter-tilillään julkaisemat valokuvat kuivuuden kärventämästä Euroopasta levisivät ympäri maailman mediaa. ”En ihmettele yhtään. Hän julkaisee myös kuvia tekemistämme kokeista.”

Kuten Suomessakin, myös Saksassa on herätty siihen, että murteet katoavat, jollei niitä vaali. Ne ovat osa paikallista identiteettiä, mutta uhanalaisia.

”Minulle baijeri on hyvin ystävällisen kuuloinen murre, yritän puhua sitä niin, että saksalaiset työkaverinikin ymmärtävät. Moni ulkomaalainen kollegani pitää baijeria miehisenä murteena”, Meisinger sanoo.

Palkintojenjakotilaisuudessa Straubingin pikkukaupungin valtavilla Gäubodenvolkfest-olutjuhlilla Meisingerilla oli yllään myös Baijerin kansallisasu, dirndl.

”Minulla on dirndl päälläni myös Nasan ja ESA:n juhlissa. Baijeria on mukava esitellä kirjaimellisesti ympäri maailmaa.”


    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Murteet
  • avaruusasema
  • Anna-Liina Kauhanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tämän hämmentävämpää nettihuijausta ei ole: mies loi ”bändilleen” tyhjästä fanikunnan, levy-yhtiön ja uutissivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    2. 2

      Raporttien mukaan Kiina on tappanut satojatuhansia mielipidevankeja ja myynyt heidän sisäelimiään – nyt riippumaton tuomioistuin tutkii elinsiirrot

    3. 3

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    4. 4

      Mies jäi vuorokaudeksi puristuksiin pöllipinon alle Hauholla ja vietti yön taivasalla – Palomestari: ”Sitkeä kaveri”

    5. 5

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    6. 6

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    7. 7

      Airiston Helmi -operaatiossa takavarikoitua yli 3 miljoonan euron käteis­pottia vaaditaan palautettavaksi – Krp vastustaa

    8. 8

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    9. 9

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    10. 10

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    3. 3

      Amnesty peruu Myanmarin Aung San Suu Kyin ihmisoikeus­palkinnon – ”Olemme syvästi tyrmistyneitä”

    4. 4

      Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava

    5. 5

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    6. 6

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    7. 7

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    8. 8

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    9. 9

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    10. 10

      Pamahdus aiheutti ison poliisioperaation Töölössä, viime vuonna samassa asuntolassa löytyi matkalaukkuun kätketty ruumis – ”Poliisiautot tulee ja menee, neuloja siellä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    3. 3

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    4. 4

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    6. 6

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    7. 7

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    8. 8

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    9. 9

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    10. 10

      Kheopsin pyramidin mysteeri saattoi ratketa – Tutkijat löysivät jäänteitä kehittyneestä mekanismista

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Amerikkalaismediat: Trump antamassa potkut kansallisen turvallisuuden ministerille ja etsii korvaajaa myös kansliapäällikölleen
    3. Mies jäi vuorokaudeksi puristuksiin pöllipinon alle Hauholla ja vietti yön taivasalla – Palomestari: ”Sitkeä kaveri”
    4. Saastuttavan kivihiilen kulutuksen kasvu näyttää hiipuvan – Aasian voimalat kuitenkin toimivat vielä vuosikymmeniä
    5. Raporttien mukaan Kiina on tappanut satojatuhansia mielipidevankeja ja myynyt heidän sisäelimiään – nyt riippumaton tuomioistuin tutkii elinsiirrot
    6. Airiston Helmi -operaatiossa takavarikoitua yli 3 miljoonan euron käteis­pottia vaaditaan palautettavaksi – Krp vastustaa
    7. Pop-pankkiliitto erotti hallituksensa puheenjohtajan – epäillään rikkoneen luoton myöntämistä koskevia ohjeita Kurikan osuuspankissa
    8. Suomen naishiihdon nuori lupaus Anita Korva menee vapaaehtoisena armeijaan – tähtäimessä liikunta-aliupseerin pesti: ”Uskon, että hän sopeutuu helposti”
    9. Suomen 17-vuotiaat tytöt ovat jo tehneet yhden ennätyksen jalkapallon MM-kisoissa – Uruguayssa on tuskin koskaan nähty yhtä paljon ruisleipää
    10. Ison Omenan kirjastossa 3D-tulostettiin klitoris, eikä dildonkaan valmistamiselle ole esteitä – ”Tulosteella voi havainnollistaa anatomiaa”, kirjasto ohjeistaa
    11. Tunti sitten
    12. Merkel vaati Euroopalle yhteistä armeijaa – osa euro­parlamentista buuasi liitto­kanslerin puheelle
    13. Näytä lisää