Ulkomaat    |   Kolumni

Teloittivatko suomalaiset talvisodassa venäläisiä sotavankeja? Niin tutkijat väittävät ja Venäjän armeija kaivaa nyt joukkohautoja auki

Myös monet venäläiset historiantutkijat ovat sitä mieltä, että hautausalueen rajat ja haudattujen määrä on selvitetty 17 vuotta sitten eikä uusia kaivauksia olisi tarvittu, kirjoittaa Jarmo Mäkelä kolumnissaan.

Jokainen, joka on nähnyt Suomessa vuoden parhaana palkitun elokuvan Ikitie, voi ymmärtää, mitä Sandarmohin mullan alta löytyy. Karjalassa Stalin teloitutti sinne paenneita ja muuttaneita punaisia suomalaisia enemmän kuin valkoiset Suomeen jääneitä.

Monet maat ovat muistaneet Neuvostoliiton suorittamien etnisten puhdistusten uhreja.
Viimeksi näin teki Viro pystyttämällä koskettavan monumentin, johon on kaiverrettu kyyditysten yhteydessä menehtyneiden virolaisen nimet.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Virallinen Suomi ei ole koskaan muistanut Karjalassa syyttöminä tapettuja maanmiehiä. Neuvostoliiton ihailu, punaisten toverien kohtalosta koettu häpeä ja porvarillisen Suomen välinpitämättömyys ovat sen estäneet. Ehkä nyt olisi jo aika?

Sillä Sandarmohissa kaivetaan taas. Venäjän kulttuuriministerin Vladimir Medinskin johtama Venäjän sotahistoriallinen seura aloitti alueella kaivaukset 25. elokuuta. Tehtävää suorittavat Venäjän armeijan sotilaat.Radioasema Echo Moskvyin mukaan tarkoituksena on todistaa oikeaksi Petroskoin valtionyliopiston kahden tutkijan väite, jonka mukaan Sandarmohiin onkin haudattu suomalaisten talvisodan aikana teloittamia venäläisiä sotavankeja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kaksi venäläislehteä, Kommersant ja Novaja Gazeta, ovat seuranneet kaivausten etenemisistä yksityiskohtaisesti. Niiden raporteista käy ilmi, että etsijät löysivät hämmästyttävän nopeasti kolme pääkalloa, joissa oli luodinreikä. Tämä tuskin hämmästyttää, kun vuonna 1997 löydetyn teloituspaikan 236 joukkohaudassa lepää yli 3 500 Karjalan asukasta, yli 3 000 Itämeren-Vienanmeren kanavaa rakentanutta vankia ja 1 111 Solovetskin vankia.

Uhrien omaiset olivat kääntyneet kirjeitse sotahistoriallisen seuran puoleen ja pyytäneet, ettei heidän omaistensa hautarauhaa häirittäisi. Toivomusta ei otettu huomioon. Näin siitä huolimatta, että myös monet venäläiset historiantutkijat ovat sitä mieltä, että hautausalueen rajat ja haudattujen määrä on selvitetty 17 vuotta sitten eikä uusia kaivauksia olisi tarvittu.

Stalinin vainojen uhreista kirjan kirjoittanut Anatoli Razumov totesi Novaja Gazetalle, että tuskin suomalaiset olivat voineet ketään teloittaa ennen kuin ylipäätään saapuivat alueelle – jatkosodan aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Historian vääristelyn ja uudelleen kirjoittamisen saama julkinen huomio kalpenee kuitenkin, kun sitä vertaa tasavallan presidentti Sauli Niinistön taannoisen Sotšin vierailun osakseen saamaan julkisuuteen. Vierailua käsittelivät kaikki, eikä valtavan uutisoinnin joukosta todellakaan löytynyt kriittistä sanaa.

Ne viestimet, jotka yrittivät löytää vierailun olennaisimman annin lausunnoista, joita esitettiin tiedotustilaisuuksissa, eivät löytäneet suurempaa uutisoitavaa. Mutta ne mediat, jotka kiinnittivät huomion yksityiskohtiin, pääsivät jyvälle siitä, mistä todella oli kyse. Tällaisia yksityiskohtia oli esimerkiksi, että Saksan liittokansleri Angela Merkel soitti Niinistölle juuri vierailun alla, että Sotšissa päämiehet kävivät yhteisellä risteilyllä tuntien mittaisen kahdenkeskisen keskustelun englanniksi ja että Niinistö esiteltiin Venäjän turvallisuusneuvoston pysyville jäsenille

Otetaan esimerkiksi tv-kanava Pjatyi kanalin 23. elokuuta esittämä pitkä reportaasi, joka alkoi Niinistön isännälleen esittämällä venäjänkielisellä tervehdyksellä. “Näin helposti presidentit löysivät yhteisen kielen”, todettiin raportissa, jonka johtopäätös oli, että “tapaaminen sisältää aina hymyä tavatessa, perusteellisen vuoropuhelun suljettujen ovien takana ja ennennäkemätöntä luottamusta”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seuraavana päivänä verkkolehti vz.ru tiesi kertoa, että myös suomalaiset olivat panneet merkille vierailun poikkeuksellisen ilmapiirin. Se lainasi suomalaista toimittajaa, joka oli laskenut, että tiedotustilaisuudessa Putin kiitti Niinistöä ainakin kolme kertaa, oli koko ajan harvinaisen hyvällä tuulella ja hymyili paljon. Lisäksi toimittaja oli pannut merkille, että jopa yleensä juro ja lehtimiehille murahteleva ulkoministeri Sergei Lavrov hymyili pari kertaa.

Toissa sunnuntaina tv:n suosittu keskusteluohjelma “Ilta Solovjovin seurassa” osoitti, että viesti on mennyt perille. Tavanomaisten pahisten – Yhdysvallat, Iso-Britania, Baltian maat – rinnalla tuotiin myös esiin niitä maita, joissa Venäjää arvostetaan ja ymmärretään ja jotka osaavat käyttäytyä Venäjää kohtaan kunnioittavasti.

Euroopassa näitä maita ovat Suomi ja Itävalta. Suomalaisittain toivoisi, että Suomi ja Itävalta olisivat päätyneet tähän asemaan eri syistä. Sillä sen jälkeen, kun keisarivalta Venäjällä päättyi, kukaan toinen ei ole koskaan kumartanut Venäjän hallitsijan edessä niin syvään kuin Itävallan ulkoministeri.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja, joka on työskennellyt Moskovassa, Washingtonissa ja Brysselissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kolumnit
  • Jarmo Mäkelän kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    6. 6

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    7. 7

      Trump väitti Niinistön kertoneen, että suomalaiset käyttävät paljon aikaa metsien haravointiin ja siivoamiseen – Niinistö IS:lle: Haravoinnista ei ollut puhetta

    8. 8

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    9. 9

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi

    10. 10

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    8. 8

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    9. 9

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    10. 10

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää