Ulkomaat

Korkeimman oikeuden tuomarin kuuleminen alkoi Yhdysvaltain senaatissa äänekkäillä protesteilla – Senaattorit saivat 42 000 sivua taustapapereita edellisenä yönä

Demokraatit halusivat lykätä kuulemista, ja mielenosoittajat huusivat salissa puheen päälle.

Washington

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan Brett Kavanaugh’n kuuleminen senaatissa alkoi tiistaina kovaäänisin protestein.

Demokraattisenaattorit keskeyttivät kuulemisen heti aluksi vastustamalla sitä, että he olivat saaneet 42 000 sivua Kavanaugh’n aiempia päätöksiä koskevia papereita vasta edellisenä yönä, joten he eivät olleet ehtineet tutustua niihin. He halusivat lykätä kuulemista.

”Teidän täytyy ymmärtää turhautuminen tällä puolella”, sanoi demokraattisenaattori Dianne Feinstein. Hän perusteli lykkäystä sillä, että republikaanit eivät aikoinaan suostuneet edes järjestämään kuulemista presidentti Barack Obaman nimittämälle tuomarille Merrick Garlandille, vaan odottivat vaalien yli toivoen, että seuraava presidentti olisi republikaani.

”Hän ei saanut edes kuulemista”, Feinstein sanoi. ”Ja nyt tällainen kiire.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samaan aikaan senaatin oikeusvaliokunnan salissa Kavanaugh’n vastaiset mielenosoittajat alkoivat huutaa kuulemisen päälle ja heiluttaa kylttejä. ”Pysäytetään Kavanaugh!”, huusi yksi. Poliisi poisti osan mielenosoittajista.

Pidätettyjen joukossa oli naisten oikeuksia ajavan Ultra Violet -järjestön johtaja Shaunna Thomas, joka pelkää Kavanaugh’n kriminalisoivan abortin.

Senaatin oikeusvaliokunnan puheenjohtaja, republikaani Chuck Grassley vastasi arvosteluun sanomalla, että amerikkalaisilla on oikeus kuulla, mitä Kavanaugh’lla on sanottavaa. Hän ei suostunut lykkäykseen.

Kavanaugh itse istui vaiti senaattoreiden edessä ja näytti kiusaantuneelta.

Välikohtaus on tuorein esimerkki Yhdysvaltain tulehtuneesta poliittisesta tilanteesta ja siitä, kuinka se vaikuttaa myös oikeuslaitokseen. Kavanaugh on presidentti Donald Trumpin nimitys korkeimpaan oikeuteen.

Nimitys muuttaa oikeuden tasapainoa konservatiiviseen suuntaan, minkä takia demokraatit pelkäävät esimerkiksi rajoituksia aborttioikeuteen. Liittovaltion tuomarina Kavanaugh vastusti sitä, että Yhdysvaltoihin luvatta tullut 17-vuotias siirtolainen haki ja sai abortin.

Välikohtaus kertoo myös kongressivaalien lähestymisestä. Demokraatit haluavat näyttää televisiokameroiden edessä, että he tekevät kaikkensa vastustakseen Trumpin nimityksiä.

Kavanaugh’n kuuleminen kestää koko loppuviikon. Nimitys vahvistetaan lähes varmasti, sillä siihen tarvitaan senaatissa yksinkertainen enemmistö. Republikaaneilla on ainakin vuoden loppuun asti niukka enemmistö.

Ennen Kavanaugh’ta oikeudessa oli neljä liberaalia tuomaria ja viisi konservatiivia. Yksi konservatiiveista, Anthony Kennedy, äänesti kuitenkin liberaalien kanssa muun muassa homoliittojen ja rotukiintiöiden puolesta.

Kun Kennedy jäi kesällä eläkkeelle, ja Trump nimitti tilalle Kavanaugh’n, joka on aiempien päätöstensä perusteella selvästi Kennedystä oikealla. Näin ollen konservatiiveilla on oikeudessa entistä pitävämpi 5–4-enemmistö.

Yhdysvaltain korkein oikeus sanoo viimeisen sanan monissa merkittävissä moraalikysymyksissä, kuten aborttioikeudessa, kuolemantuomiossa tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa.

Poliittisista ratkaisuista tunnetuin oli vuoden 2000 päätös lopettaa Floridan vaalitulosten uudelleenlaskenta. Se ratkaisi vaalit lopullisesti republikaani George W. Bushin hyväksi äänin 5–4.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Korkein oikeus
  • Laura Saarikoski

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    4. 4

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    5. 5

      Arjen Kamphuis lähti Norjaan melomaan ja katosi – hollantilaisen tietoturva-asiantuntijan kohtalo hämmentää poliiseja ja läheisiä

    6. 6

      Tätäkö on Helsingin vammaispolitiikka? kysyy Tomi Salonen – Kaupunkipyörien tellinki vei pysäköintipaikat invalideilta Munkkivuoressa

    7. 7

      Mies löydettiin elossa yli vuorokauden jälkeen upoksissa olevan lautan sisältä – Victoriajärvellä tapahtuneessa lauttaturmassa kuolleita on jo yli 200

    8. 8

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    9. 9

      Kokoomus hyökkäsi pääministeri Sipilää vastaan, Sipilä suuttui ja ryhtyi vasta­hyökkäykseen – Soini-äänestyksestä syttyneen riidan syy ilmeisesti väärin­ymmärrys

    10. 10

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    2. 2

      ”Hän ei lopeta koskaan” – Tällainen mies on rahalla, viinalla ja nuuskalla lapsia Helsingin keskustassa houkutellut sarjahyväksikäyttäjä

      Tilaajille
    3. 3

      Uusi nopea testi paljastaa, kuinka suuri on riski sairastua muistisairauteen

    4. 4

      Tarkkuuskiväärin kanssa pullistellut Putin mokaili aseenkäytössä – Lepsuilu kertoo presidentin viimeisen kauden syndroomasta

    5. 5

      Luksusautoja myydään verkossa muutamalla tonnilla – Mutta onko käytetty Jaguar S-Type hyvä ostos?

    6. 6

      Kaikki naiset eivät kohta kelpaa naisiksi yleisurheilun huipulla, ja tulkinta kohdistuu vahvasti yhteen juoksijaan – ”Ajassa voidaan palata sata vuotta taaksepäin”

    7. 7

      Suomalainen turisti, älä luota poliisiin!

    8. 8

      Nykylasten normaali on jotain, mitä me nelikymppiset emme edes olisi voineet nähdä

    9. 9

      Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho eroavat – ”Emme luovuttaneet helpolla”, Kaikkonen sanoo

    10. 10

      Jasper Pääkkösestä tuli Spike Leen elokuvan psykopaattirasisti, koska ohjaaja ihastui häneen kesken koekuvausten – lauantaina Lee menee Pääkkösen saunaan ja suunnittelee yhteistyön jatkumista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    6. 6

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    7. 7

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    8. 8

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    9. 9

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    10. 10

      Krp on ottanut kaksi kiinni laajoissa etsinnöissä Turun seudulla, myös Puolustusvoimat mukana operaatiossa – tämä etsinnöistä ja epäillyistä talous­rikoksista tiedetään nyt

    11. Näytä lisää