Ulkomaat

Isä putosi mereen ja kuoli, kun lapset purjehtivat maailman ympäri – Siitä alkoi ulkoministeri Simon Coveneyn ura poliitikkona, joka varjelee nyt Irlannin etuja brexitiltä

Irlanti yrittää hyödyntää erityissuhdettaan naapuriinsa Britannian EU-eroneuvotteluissa.

Britannian EU-eron rytinässä pienemmän naapurimaan Irlannin etuja varjelee kuuluisan perheen 46-vuotias perillinen, jonka nousujohteinen poliitikonura alkoi traagisella tavalla.

Irlannin ulko- ja kauppaministeri sekä apulaispääministeri Simon Coveney tulee suvusta, jota on kutsuttu ”Corkin kreivikunnan Kennedyiksi”.

Vuonna 1998 hän oli neljän sisaruksensa kanssa maailmanympäripurjehduksella kootakseen rahaa Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden säteilystä kärsiville lapsille, kun heidän isänsä Hugh Coveney, entinen Irlannin meri- ja puolustusministeri, kuoli pudottuaan rantakalliolta mereen kesken koiran ulkoiluttamisen.

Surutauon jälkeen muut sisarukset jatkoivat purjehdusta maaliin asti, mutta Simon keskeytti urakan ottaakseen perheen kotitilan hoitoonsa, vain 25-vuotiaana. Puoli vuotta myöhemmin hänet valittiin Irlannin parlamentin alahuoneeseen isänsä paikalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Maa on muuttunut niistä päivistä.

”Nuoruudessani Irlanti oli selvästi katolinen ja valkoinen, kulttuuriltaan yhtenäinen. Se oli kiva paikka varttua, mutta se oli silloin. Nykyään Irlannin yhteiskunta on monikulttuurinen, monietninen ja moniuskontoinen. Suuri osa muutoksesta liittyy EU-jäsenyyteen”, Coveney sanoo HS:n haastattelussa vierailullaan Helsingissä.

Enemmistöä muutos tuntuu miellyttäneen, sillä alle viiden miljoonan asukkaan Irlanti on kaikkein eurouskovaisimpia maita. Vihreällä saarella EU:n suosio on vain lujittunut, kun Britannia on tehnyt lähtöä unionista.

Keväällä tehdyn kyselytutkimuksen mukaan 92 prosenttia irlantilaisista kannattaa EU-jäsenyyttä, pääkaupunki Dublinissa asuvista 96 prosenttia ja 18–24-vuotiaista 97 prosenttia.

”Irlanti on menestynyt ja sen itseluottamus on kasvanut EU-jäsenyyden kautta. Olemme ironisesti myös paljon itsenäisempi. Aiemmin olimme hyvin riippuvaisia lähimmästä naapuristamme.”

Britit päättivät erota EU:sta kansanäänestyksessä kesällä 2016. Äänestäneistä 51,9 prosenttia kannatti eroa, mutta tuloksen määritti Englanti, kuningaskunnan väestöltään ylivoimainen maa. Skotlannissa selvä enemmistö, noin 62 prosenttia, halusi jäädä EU:hun, Pohjois-Irlannissakin lähes 56 prosenttia.

Irlanti on brexitin suurin sijaiskärsijä. Sen kertoo jo silmäys karttaan: Irlanti on Manner-Euroopasta katsoen Britannian takana, ja saaren keskelle on tulossa EU:n ulkoraja, joka uhkaa jakaa saumattomasti eläneen yhteisön kahtia.

”Olemme ylivoimaisesti haavoittuvin ja alttein maa brexitin seurauksille”, Coveney sanoo.

”Meille kyse on vahinkojen rajaamisesta.”

Coveneyn mielestä brexit on Britanniankin näkökulmasta ”kamala virhe”, mutta hän sanoo tavallaan ymmärtävänsä ratkaisua.

”Olen itsekin asunut Britanniassa. Opiskelin siellä yliopistossa kolme vuotta ja työskentelin jonkin aikaa Skotlannissa. Britanniassa on aina vallinnut tietty epäilys EU:ta kohtaan, etenkin liittyen itsemääräämisoikeuteen ja päätösvaltaan.”

Coveney arvioi, että britit ovat aina pitäneet EU:n suurimpia etuja taloudellisina mutta eropäätökseen ajoivatkin kansallismielisyys ja maahanmuutto.

”Mielikuva oli, että Britannia oli menettämässä otteen omista rajoistaan ja omasta kohtalostaan. Mielestäni se oli perustavalla tavalla väärä tulkinta mutta vahva poliittinen ajuri”, hän sanoo.

”EU on heikompi ilman Britanniaa, Britannia on kansainvälisesti paljon heikompi maa ilman EU:ta liittolaisenaan, ja totta kai Irlantikin häviää.”

Coveneyn mukaan irlantilaiset ymmärtävät Britanniaa paremmin kuin mikään muu EU-maa.

”Niin monilla asuu perheenjäsen Britanniassa, niin moni on itse työskennellyt Britanniassa. Suhde on niin yhteenpunoutunut, että sitä ei voi repiä auki ilmaan valtavaa vahinkoa.”

Irlanti on yrittänyt hyödyntää erityissuhdettaan Britannian ja EU:n välisissä neuvotteluissa.

”Joskin voin vakuuttaa, että Britannia ei koskaan tule ottamaan vastaan käskyjä Irlannilta. Siihen se on aivan liian suuri, voimakas ja ylpeä maa. Mutta kyllä he kuuntelevat, mitä heidän lähimmällä naapurillaan on sanottavaa.”

Coveney arvioi, että Irlantia koskevat kiistakysymykset ovat hankalampia ratkaista kuin Britannian ja EU:n välinen yleinen erosopimus ja osapuolten tulevan suhteen määrittely.

Kaikkein vaikein asia on saarta halkova raja, jota ei nykyään edes näe ja jota koulupiiritkään eivät noudata. Coveney muistuttaa, että naapureilla oli kahdenvälinen sopimus ihmisten vapaasta liikkuvuudesta kauan ennen Euroopan yhteistä Schengen-aluetta. Hänen mukaansa sen pitäisi jäädä voimaan.

”Britannia on sitoutunut siihen, ja odotamme heidän kunnioittavan sitoumustaan”, Coveney sanoo.

”En usko, että tulee fyysistä rajaa. En halua edes arvioida sen todennäköisyyttä.”

Vielä ei ole kuitenkaan keksitty, miten rajatarkastukset voitaisiin välttää EU:ta tyydyttävällä tavalla, jos Britannia jättää EU:n tulliliiton ja yhteismarkkinat. Olisi epäreilua, jos vapaan liikkuvuuden alueen ulkoraja vuotaisi yhdestä kohdasta.

Unionistien ja irlantilaisnationalistien väliset väkivaltaisuudet piinasivat Pohjois-Irlantia vuosikymmenten ajan 1900-luvun loppupuoliskolla. Kahtiajako on taas syvenemässä.

Pohjois-Irlannilla ei ole ollut toimivaa hallitusta puoleentoista vuoteen unionistipuolue DUP:n ja irlantilaisnationalistisen Sinn Féinin välirikon takia. Heinäkuussa levottomuudet johtivat autojen polttamiseen ja polttopullojen heittämiseen poliisia kohti.

”En usko, että takavuosien väkivalta palaa, mutta se ei tarkoita, etteikö brexit toisi Pohjois-Irlantiin aitoja jännitteitä”, Coveney sanoo.

”Tällä hetkellä Pohjois-Irlannissa vallitsee poliittinen tyhjiö, mikä on mielestäni vaarallista.”

Väkivallan aikanaan lopettanut rauhansopimus täytti keväällä 20 vuotta. Se takaa Pohjois-Irlannin asukkaille oikeuden päättää, ollako Britannian, Irlannin vai kummankin maan kansalaisia. He siis voivat pysyä EU-kansalaisina hakemalla Irlannin kansalaisuutta. Britit ovat muutenkin hakeneet ennätystahtiin Irlannin passeja sukujuuriensa perusteella.

Trendi ärsyttää unionisteja, mutta heille todellinen katastrofi olisi Pohjois-Irlannin liittyminen Irlantiin. Rauhansopimus mahdollistaa kansanäänestyksen asiasta. Joidenkin viimeaikaisten kyselyjen mukaan enemmistö pohjoisirlantilaisista voisi haluta liittyä Irlantiin, mikäli brexitin seuraukset ovat kovin kielteiset.

Coveney ei suostu ennustamaan, onko Irlannin saari tulevaisuudessa yhtä ja samaa valtiota.

”Ei ole avuksi brexit-neuvotteluille puhua niiden keskellä Irlannin yhdistymisestä. Ilmassa on muutenkin riittävästi jännitettä. Nämä ovat tulevaisuuden keskusteluja.”

Kuka?

Simon Coveney


 Syntynyt 16. kesäkuuta 1972 Corkissa Irlannin etelärannikolla.

 Irlannin ulko- ja kauppaministeri kesäkuusta 2017. Tánaiste eli apulaispääministeri marraskuusta 2017.

 Irlannin suurimman puolueen, keskustaoikeistolaisen Fine Gaelin apulaisjohtaja kesäkuusta 2017.´

 Europarlamentin jäsen 2004–2007.

 Irlannin parlamentin alahuoneen jäsen vuodesta 1998.

 Isoveli Patrick Coveney on toimitusjohtaja Greencoressa, joka on maailman suurin valmisvoileipien valmistaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Irlanti
  • Brexit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    2. 2

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    3. 3

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    4. 4

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    5. 5

      Päiväkotien rahankeruussa on kirjavat käytännöt – ”Yksi vanhempi laittoi sähköpostilla kaikille oman tilinumeronsa ja pyysi kymmentä euroa kuukaudessa”

    6. 6

      Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä

    7. 7

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    8. 8

      Junakaaoksen seuraus: Radion sinfoniaorkesterin soittaja joutui opettelemaan kollegansa osuuden väliajalla – Prokofjevin vaikein sinfonia onnistui silti

    9. 9

      Barcelonan fanit raivostuivat – syynä on kuva ruutupaidasta, joka romuttaisi 118-vuotisen historian

    10. 10

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Toimitusjohtajan epäillään ampuneen naisen oven läpi Lohjan Sammatissa – useat ihmiset hakeneet miehelle lähestymiskiellon, taustalla väkivaltaa ja uhkailua

    5. 5

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    6. 6

      Vihreiden kannatus laski edelleen – perus­suomalaisille saman verran nousua

    7. 7

      Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille

    8. 8

      Espoo myöntää: Opetusjohtaja ei suostunut irtisanomaan Saunalahden rehtoria – Potkut antoi lopulta alempi virkamies

    9. 9

      Tutkijoille selvisi vihdoin, miksi talidomidi tuhosi tuhansien lapsien elämän

    10. 10

      Mikä ihme saa amerikkalaiset luulemaan, että he säästyvät hirmu­myrskyjen tuhoilta? Vastauksia on ainakin kolme

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    9. 9

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    10. 10

      ”Ihmiset eivät osaa nukkua, ovat superkireitä ja yli- tai alipainoisia”, sanoo joogaopettaja, joka uupui itsekin – Sitten hän löysi ratkaisun ja näyttää nyt kolme helppoa palauttavaa liikettä

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Australian poliisi pidätti nuoren pojan neulojen upottamisesta marjoihin ja hedelmiin
    3. Junakaaoksen seuraus: Radion sinfoniaorkesterin soittaja joutui opettelemaan kollegansa osuuden väliajalla – Prokofjevin vaikein sinfonia onnistui silti
    4. Ajax palasi huimilla maaleilla Mestarien liigaan – yhdessä oli jopa häivähdys Marco van Bastenin klassikkomaalia
    5. Toimittaja putosi puumajoja yhdistävältä riippusillalta ja kuoli – Saksan poliisi keskeytti aktivistien puumajaleirin tyhjentämisen Hambachin metsässä
    6. Vantaan seurakunnat kaavailevat Lehtisaaren asukkaille entistä isompia vuokria, jättikorotukset saattavat kuitenkin peruuntua – ”Kokonaisuus on auki asukkaiden kannalta”
    7. Junaliikenne käynnistyi kaaoksen jälkeen, häiriöitä ja tuntien myöhästymisiä tiedossa yön ajan – Matkustajia jumiutui yli kahdeksi tunniksi raiteille
    8. Tunti sitten
    9. Kaksi mielenterveyspotilasta hukkui tulvaveden temmattua poliisiauton Yhdysvalloissa
    10. Narripaidat jatkaa yhä voittamattomina kotikaukalossaan – Savosta tuli parisataa katsojaa kannustamaan Metallurgin pelaajaa
    11. Arvi Savolainen teki suomalaista painihistoriaa voittamalla alle 20-vuotiaiden MM-kultaa
    12. Pääministeri Sipilä suhtautuu harkiten tuhansiin uusiin EU-rajavalvojiin: valtuudet ovat vielä epäselvät – Euroopan johtajat etsivät yhteisymmärrystä maahanmuutosta
    13. Näytä lisää