Ulkomaat

Tähdenlento lässähti neljässä vuodessa – Mitä tapahtui hurjassa nosteessa olleelle Ruotsin feministi­puolueelle?

Karismaattisen Gudrun Schymanin johtama Feministinen aloite hipoi jo valtiopäiville pääsyä edellisissä Ruotsin vaaleissa. Puolueelle ennustettiin kannatuksen nousua, mutta toisin kävi.

Alkuvuonna 2014 Ruotsissa puhuttiin feministisestä keväästä.

Pieni marginaalipuolue Feministinen aloite (Fi) onnistui saamaan edustajan europarlamenttiin. Pinkit liput liehuivat ja pillit soivat vaalikojuilla ja tapahtumissa, muusikot ABBA:n Benny Anderssonia myöten asettuivat tukemaan puoluetta. Feministikaravaani jatkoi matkaansa hyvässä nosteessa kohti syksyn valtiopäivävaaleja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Gudrun Schymanin johtama rasisminvastainen, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia puolustava Feministinen aloite oli hitti suurissa kaupungeissa erityisesti koulutettujen nuorten naisten joukossa. Puolue halusi profiloitua perinteisen vasemmisto-oikeisto-jaon ulkopuoliseksi tekijäksi, maahanmuuttovastaisten Ruotsidemokraattien kovimmaksi vastavoimaksi.

Syksyn 2014 valtiopäivävaaleissa Feministinen aloite (Fi) sai 3,12 prosenttia äänistä. Se oli huomattava parannus edellisten vaalien 0,40 prosentin tulokseen. Näin puolueesta tuli vaalien toiseksi suurin voittaja, vaikka äänisaalis ei valtiopäiville asti riittänytkään. Suurin nousija vaaleissa oli Ruotsidemokraatit (SD) reilulla 12 prosentin äänisaaliilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kunnallisvaaleissa puolue kuitenkin sai edustajia 13 eri kunnanvaltuustoon. Siitä tuli suurin valtiopäivien ulkopuolelle jäänyt puolue. Silloin arvioitiin, että ovet valtiopäiville voisivat aueta jo seuraavissa vaaleissa. Menestyksen mainingeissa myös Suomeen perustettiin Feministinen puolue, joka sai vuoden 2017 kuntavaaleissa yhden paikan Helsingin kunnanvaltuustoon.

Neljässä vuodessa feministinen tähdenlento on lässähtänyt. Feministinen aloite on menettänyt yli 16 000 jäsentä, ja puolueen kannatus valtiopäivävaaleissa on viimeisimpien mittausten mukaan keskimäärin 1,3 prosentissa.

Notkahdus on tapahtunut erityisesti vuoden 2018 kevään aikana.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mitä feministipuolueelle oikein tapahtui?

Selitys 1: Vaalijärjestelmä syrjii pieniä puolueita erityisesti tänä vuonna

Yksi selitys notkahdukselle on vasemmistoäänestäjien pelko äänen hukkaanheittämisestä, selviää Göteborgin yliopiston SOM-instituutin tutkimuksesta.

Syynä on neljän prosentin raja, joka puolueen täytyy ylittää päästäkseen valtiopäiville. Ihmiset saattavat taktisesti äänestää pienempiä, äänirajan yli pääseviä puolueita, jotta ne voivat auttaa suurempia puolueita hallituksen muodostamisessa. Jos ihmisen äänestämä puolue ei pääse valtiopäiville, voi ääni tuntua haaskatulta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jopa feministipuoluetta suosikkinaan pitävät saattavat äänestää suositumpaa puoluetta, todennäköisesti Vasemmistopuoluetta tai Ympäristöpuolue Vihreitä, tutkimuksesta selviää.

Tänä vuonna hallitusneuvotteluista on ennustettu erityisen vaikeita, ja se ohjaa äänestäjiä entistä enemmän pois pienten puolueiden parista, kertoo valtiotieteilijä Sofie Blombäck Keski-Ruotsin yliopistosta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”On todennäköistä, että monet äänestäjät epäröivät äänestää puoluetta, joka ei kenties pääse sisään valtiopäiville”, Blombäck sanoo.

Menettelytapa aiheuttaa aina keskustelua siitä, mitä puoluetta mikäkin ääni oikeasti hyödyttää. Ruotsissa onkin vitsailtu, että jos ei halua äänensä hyödyttävän yhtään ketään, voi äänensä antaa Kristillisdemokraateille tai Feministiselle aloitteelle.

Kunnallisvaaleissa raja taas on 3 prosenttia, ja Blombäck arvioi, että puolueella on tänä vuonna mahdollisuus saada edustajia useampiin kunnallisvaltuustoihin. Kunnallisvaalit käydään myös sunnuntaina.

Kuitenkin viimeisimpien mittausten mukaan Feministisen aloitteen jalansija murenee jopa sen ydinalueella Tukholmassa, jossa puolue pääsi neljä vuotta sitten johtamaan kunnanvaltuustoa niin kutsutussa ”punaviherpinkissä” blokissa.

Arvioiden mukaan tulevissa kunnallisvaltuustovaaleissa punaviherpinkki blokki säilyy Tukholman suurimpana, mutta Feministisen aloitteen kannatus laskee. Sen sijaan Vasemmistopuolue lisäisi kannatustaan. Suurin häviäjä Tukholmassa olisi Maltillinen kokoomus.

Ruotsidemokraattien odotetaan nostavan kannatustaan myös Tukholman kunnallisvaltuustovaaleissa.

Selitys 2: Feministisen aloitteen politiikka ei kiinnosta äänestäjiä

Neljä vuotta sitten ilmapiiri ruotsalaisessa yhteiskunnassa oli erilainen. Silloin feministipuolueella oli tilaa puhua avoimista sydämistä, avoimista rajoista ja kansainvälisestä solidaarisuudesta. Se oli aikaa ennen vuoden 2015 suuria turvapaikanhakijamääriä.

Nyt ääni on muuttunut kellossa, ja lähes kaikki puolueet oikealta vasemmalle ovat tiukentaneet maahanmuuttolinjaansa. Nyt puhutaan laista ja järjestyksestä.


Feministipuolueen ajamat teemat, kuten palkkatasa-arvo ja kuuden tunnin työpäivät, eivät nouse esille debateissa.

Puolueen vasemmistolainen talouspolitiikka on saanut kritiikkiä osakseen. Kun Ruotsin radio kysyi Schymanilta toukokuussa 2017, kuinka puolue on saanut kokoon budjettilaskelmansa, Schyman vastasi, että laskelmia voi aina tehdä ”sinne ja tänne”. Lausahdus aiheutti kritiikkiryöpyn.

Toisaalta Feministinen aloite ei ole ainoa, jolla on ongelmia saada budjettinsa täsmäämään. Myös Ruotsidemokraattien budjettiehdotusta on moitittu reikäiseksi ja epärealistiseksi.

Joidenkin arvostelijoiden mukaan Feministisen aloitteen populistisesti luonnehditusta politiikasta puuttuu konkretia. Sukupuolentutkimukseen erikoistunut valtiotieteen emeritusprofessori Maud Eduards taas arvelee, että puolueen rasismin ja seksismin vastaisista teemoista on hankala saada kiinni.

”Puolueella on laaja profiili, joten äänestäjille voi olla vaikea löytää viestin ydin”, Eduards pohtii.

Uutistoimisto TT:n haastattelusta käykin ilmi, että edes Schymanin omassa vaalipiirissä Simrishamnissa paikalliset eivät tienneet, mitä feministipuolue oikein haluaa ja millaisia asioita he ajavat. Mutta Schymanin tuntevat kaikki.

Eduards muistuttaa SIFOn elokuussa tekemästä kyselytutkimuksesta, jonka mukaan 11 prosenttia vastaajista olisi voinut kuvitella äänestävänsä Feminististä aloitetta seuraavissa vaaleissa. Saman kyselyn mukaan 53 prosenttia naisista on sitä mieltä, että Feministisen aloitteen olisi hyvä olla edustettuna valtiopäivillä.

Eduardsin mukaan se osoittaa, että Feministisen aloitteen politiikalle on kysyntää.

Toisaalta 83 prosenttia kyselytutkimukseen vastaajista ei osannut kuvitella äänestävänsä puoluetta.

Selitys 3: Puolue henkilöityy liian vahvasti johtajaansa


Gudrun Schyman, 70, on feministisen aloitteen kasvot ja sydän. Schyman on entinen Vasemmistopuolueen puheenjohtaja, joka hyppäsi pois puolueesta perustaakseen Feministisen aloitteen vuonna 2005.

Schymania on kuvailtu taitavaksi puhujaksi, joka kiertää väsymättä maata puolueen nimissä. Vuoden 2014 vaaliuutisoinnissa Schyman oli kuudenneksi eniten nimetty puoluejohtaja ruotsalaisissa tiedotusvälineissä, mikä on hyvä tulos valtiopäivien ulkopuolella olevalle puolueelle. Mediatilassa hän jätti taakseen muun muassa Ruotsin opetusministerin Gustav Fridolinin ja Vasemmistopuolueen puheenjohtajan Jonas Sjöstedtin.

Hän on itsevarma ja innostunut, juuri sellainen karismaattinen johtaja, jota ilman puolue olisi pulassa.

Toisaalta Schyman jättää varjoonsa muut puolueen jäsenet. Aivan kuin puolueessa ei olisi muita.

”Gudrun Schyman on merkittävä puoluejohtaja, niin hyvässä kuin pahassa”, Eduards arvioi.

Selitys 4: Puolue hukkasi Metoo-mahdollisuuden ja jäi mediavarjoon

Blombäck ja Eduards arvelevat puolueen joutuneen ”mediavarjoon” mediahuomion keskittyessä Ruotsidemokraatteihin. Vaaliteematkin ovat olleet epäedullisia aloitteen agendalle.

Mediavarjo on myös Schymanin teoria, jota hän kommentoi Dagens Nyheterissä sanoilla ”kyllä, niin saakelin yksinkertaista se on”. Schyman itse on ollut kuitenkin paljon esillä, esimerkiksi hänestä kertovan dokumenttielokuvan takia, joka julkaistiin elokuussa.

Naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää paljastanut Metoo-liike on ollut yksi viime vuoden ja kuluvan vuoden kuumimmista puheenaiheista Ruotsissa. Luulisi, että Metoo olisi antanut kunnon nostetta feministiselle agendalle.

Metoo-liike ei kuitenkaan nostanut puolueen kannatuslukuja, mikä on ihmetyttänyt myös Eduardsia. Puolue keskittyi sisäisiin kriiseihinsä ja konflikteihinsa Metoo-liikkeen hyödyntämisen sijaan.

Se oli tietoinen ratkaisu, sanoo Schyman ruotsalaismedioissa. Schymanin mukaan puolue ei halunnut toitottaa, että ”tämän puolesta olemme puhuneet kokoajan”.

Metoon avulla puolue olisi voinut esitellä konkreettisia ratkaisuja liikkeen nostamiin ongelmiin. Menetetty mahdollisuus, monet tiedotusvälineet ilmoittivat.

Selitys 5: Ruotsissa kaikki ovat jo feministejä

Feministipuolue ei ole ainoa puolue Ruotsissa, joka ajaa feminististä politiikkaa. Feministisiä arvoja kannattavalla äänestäjällä on valinnanvaraa.

Muun muassa Keskustapuolue, Sosiaalidemokraatit ja Vasemmistopuolue ovat ilmoittaneet olevansa feministisiä puolueita. Ruotsin hallituskin on julistautui maailman ensimmäiseksi feministiseksi hallitukseksi. Eroja on toki siinä, miten kukin puolue feministisen linjansa määrittelee.

”Yhden tulkinnan mukaan F! ajaa muita puolueita feministisempään suuntaan jo sillä, että puolue on olemassa ja nostaa esiin aiheeseen liittyviä kysymyksiä”, Blombäck sanoo.

”Toisen tulkinnan mukaan ”kaikki muutkin” ovat feministisiä, joten erikseen sellaiselle puolueelle ei ole tarvetta. Samaa keskustelua käydään monissa maissa ympäristöpuolueiden tarkoituksesta.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Ruotsin vaalit
  • Feministinen puolue
  • Feminismi
  • Alma Onali

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Isä ei ollutkaan isä – Leena osallistui sukututkimukseen, mutta kun dna-testin tulos selvisi, eletty elämä osoittautui valheeksi

    2. 2

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    3. 3

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    6. 6

      Baddingin kopioksi paljastunut biisi ei ole ainoa: Leevi and the Leavingsin kappale kuulostaa ihan venäläissävellykseltä – ”Kyllähän ne ovat aika lähellä toisiaan”

    7. 7

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi – ja Putin horisee kosmisista muutoksista Linnunradassa

    8. 8

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    9. 9

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    10. 10

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    2. 2

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Emme yksinkertaisesti uskalla hankkia toista lasta – työelämä on liian vaativaa

    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Tämä kahdesta äänestä muodostuva testi paljastaa, voitko oppia laulamaan paremmin – huonoon laulutaitoon on neljä syytä

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosi sitten kadonnut argentiinalainen sukellusvene löytyi 900 metrin syvyydestä – laivaston mukaan alus painui kasaan yli 40 ihmistä sisällään

    8. 8

      Maailma, jonka pimeällä puolella sataa metallia – Tällaisia ovat avaruuden karmivimmat planeetat

      Tilaajille
    9. 9

      Etelä-Koreasta saapunut megatähti töksäytti ensi­töikseen kysymyksen, jolla osui heti suomalaisen pikku­kaupungin pahimpaan kipu­pisteeseen

    10. 10

      Suomessa pysyy järjissään marraskuussa – Kaukomatkailu ei auta kestämään kaamosta, sillä sen vaikutus on päinvastainen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kimi Räikkösen pelisilmä ei pettänyt taaskaan – hillitön Instagram-päivitys: ”Olen biletuulella”

    11. Näytä lisää