Ulkomaat

Perhe pelastui täpärästi Lontoossa: Metroraiteille lastenvaunujen kanssa pudonnut äiti ja perään hypännyt isä painautuivat monttuun yli ajavan junan alle

Metrojunan alle Lontoossa jäänyt perhe pelastautui painautumalla monttuun.

Kolmihenkinen perhe pelastautui täpärästi metrojunan ajettua heidän ylitseen Lontoossa perjantaina, tiedotusvälineet kertovat.

Nainen työnsi vauvaansa lastenvaunuissa asemalaiturilla. Katsoessaan taululta milloin seuraava juna tulee, hän päätyi liian lähelle laiturin reunaa ja putosi vaunuineen raiteille. Huomattuaan tilanteen lapsen isä hyppäsi perässä auttamaan, uutistoimisto AFP kertoo.

He näkivät saapuvan metrojunan ja onnistuivat siirtymään raiteiden alla olevaan syvennykseen niin, että he säilyvät hengissä junan yliajosta.

Kaikki kolme säästyivät vakavilta vammoilta, mutta heidät vietiin sairaalaan tarkistettaviksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Välikohtaus sattui Baker Streetin asemalla, kertoo Britannian ylesradioyhtiö BBC. Liikennepoliisi tutkii tapahtuman olosuhteita ja mitä tarkalleen tapahtui.

Tilanteen nähneissä ihmisissä tapahtuma herätti kauhua. Silminnäkijä kertoi BBC:lle, että ihmiset kirkuivat ja juoksivat kyyneleet silmissä.

Tapahtuman vuoksi asemalle annettiin hälytys ja ihmisiä pyydettiin poistumaan asemalta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui

    3. 3

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    4. 4

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    5. 5

      Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen

    6. 6

      SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat

    7. 7

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    8. 8

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    9. 9

      Korruptio-oikeudenkäynnissä todistanut pietarilainen liikemies ammuttiin maantiellä autosta, jossa oli suomalaiset rekisterikilvet

    10. 10

      Uudesta Jokerista julkaistiin ensimmäinen kuva, eikä hahmo näytä yhtään itseltään – kaikkein eniten faneja on silti hämmentänyt Jokerin nimi, johon piiloutuu vitsi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Hinausauton kuljettaja saapui työmaalle ja alkoi tuhota silmittömästi henkilöautoa Vantaalla – ”Minä tempaisin siitä asfaltinpalasella toisen sivuikkunan sisälle”

    3. 3

      Kuka tämän suunnitteli? Arvotalon umpiseinään on puhkaistu yksinäinen ikkuna, taustalla ”jännittävä ja traaginen” tarina

    4. 4

      Emilia Machucan auto hyytyi liikennevaloihin Espoon Olarissa – Muista autoista mulkoiltiin aggressiivisesti, mutta sitten paikalle kaarsi tyttö mopoautolla

    5. 5

      Teinityttöjen jengi terrorisoi muita nuoria Espoon kauppakeskuksissa – 13-vuotiaan tytön hiukset sytytettiin tuleen, sivustaseuraajat hurrasivat päähän osuneelle potkulle

    6. 6

      Yli kolmasosa aineesta puuttuu – tutkijat löysivät mysteeriin ratkaisun galaksien välisestä avaruudesta

    7. 7

      Pikkupojan hampaat reikiintyivät ikenen tasolle – äiti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen lapsensa hammashoidon laiminlyönnistä

    8. 8

      Jos seksin määrästä tulee suhteessa riitaa, kannattaa katsoa, ovatko muut asiat kunnossa

    9. 9

      Rakkaus hiipui muttei kuollut – Näin elvytät väljähtäneen parisuhteen ja rakastut kumppaniisi uudelleen

      Tilaajille
    10. 10

      Kammottava näky odotti Rautatientorin käymälässä: Ulostetta, huumeneuloja ja verisiä papereita pitkin poikin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    2. 2

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    3. 3

      Mies havahtui hetkeksi hereille vesipuisto Serenassa, mutta jatkoi juhlintaa vielä viikon ympäri Etelä-Suomea – Lopulta mies tajusi rahoittaneensa 10–15 hengen elostelua 12 000 eurolla

    4. 4

      Tytti Peltosen palkka on niin pieni, että se on käytetty kaksi viikkoa ennen tilipäivää – Suomessa on kymmeniätuhansia työssäkäyviä köyhiä

      Tilaajille
    5. 5

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    6. 6

      Pilapiirros raivoavasta Serena Williamsista tuomitaan rasistiseksi ja vastenmieliseksi – piirtäjä ihmettelee kohua: ”Yhtenä päivänä olet sankari ja toisena hylkiö”

    7. 7

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Serena Williams -pilapiirroksesta rasismisyytöksiä saanut lehti iskee takaisin kansikuvallaan: ”Tervetuloa poliittisesti korrektiin maailmaan”

    10. 10

      Helsinkiläinen Vera Nevanlinna lähti retkelle syvälle Nuuksioon ja pysäköi autonsa tienlaitaan – Takaisin tullessa autolla odotti espoolainen sumputus

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Saksan tiedustelujohtaja Maaßen sai potkut – ja tarjouksen siirtyä sisäministeriöön valtiosihteeriksi
    3. Syyrian ilmapuolustus ampui alas venäläisen tiedustelukoneen, Putinin mukaan kyse oli onnettomasta tapahtumaketjusta
    4. Suuri määrä matkalaukkuja myöhästyy vian vuoksi jatkolennoilta Helsinki-Vantaalla
    5. Harkimo: Liike Nytille ilmoittautunut 20 halukasta eduskuntavaali­ehdokasta – päätöstä vaaleihin lähtemisestä ei ole vielä tehty
    6. Rihanna lähetti Juha Sipilälle Suomen lipulla ja kiitos-sanalla höystetyn Twitter-viestin – ja vaati Suomelta lisää rahaa kehitysmaiden koulutuksen tukemiseen
    7. SAK taipui kovan kritiikin alla ja vetää pois irtisanomisten helpottamista vastustaneen #viimeinenniitti-kampanjan kuvat
    8. Tunti sitten
    9. Tottenham-luotsilta hämmentävä kiteytys kokemuksen merkityksestä Mestarien liigassa: ”Jos kysyt lehmältä, milloin juna tulee, ei se osaa antaa oikeaa vastausta”
    10. Orpo myönsi, että käytettävissä olevat tulot alenevat kolmas­osalla suomalaisista – Heinäluoma riemastui
    11. Apple julkaisi uuden käyttöjärjestelmän, jossa on ”somerajoittimet” – Näin voit seurata omaa kännykän käyttöä ja vaikka estää iltasometuksen kokonaan
    12. Palvelualojen työntekijät mukaan työtaisteluun hallituksen irtisanomisen helpottamisaikeita vastaan
    13. Näytä lisää