Ulkomaat

Ukrainan ja Venäjän välille on revennyt kirkkokiista, joka pitää sisällään uhkailua, lahjontaa ja hakkereita – Miksi Ukraina haluaa kirkolleen itsenäisyyden ja mitä siitä voi seurata?

Ukrainan ortodoksikirkko kuuluu nykyisin Moskovan patriarkaattiin. Ukraina haluaa kirkolleen itsenäisyyden, mitä Moskova vastustaa.

Moskova

Ukrainan ja Venäjän välille on tänä vuonna auennut uusi rintama, tällä kertaa kirkollinen.

Ukraina haluaa oman itsenäisen ortodoksikirkon eli irrottaa kirkkonsa Moskovan alaisuudesta. Hanke on synnyttänyt valtakamppailun, jossa on käytetty uhkailun ja lahjonnan lisäksi Yhdysvaltain vaaleihin sekaantumisesta epäiltyjä hakkereita vakoilemaan vastapuolta.

Vähäpätöiseltä kuulostava asia on siis tärkeä ja iso.

Miksi Ukraina haluaa oman kirkon?

Ukrainan ja Venäjän välit ovat olleet jäätävät vuodesta 2014, jolloin Venäjä miehitti Krimin ja aloitti vähän myöhemmin sotatoimet Itä-Ukrainassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kanonisen oikeuden eli ortodoksikirkon oikeusjärjestelmän mukaan Ukraina kuuluu kuitenkin yhä Moskovan patriarkaatin alaisuuteen. Tämä on viime vuosina häirinnyt kasvavissa määrin monia ukrainalaisia ja lisännyt halua saada Ukrainaan oma itsenäinen ortodoksinen kirkko.

Ajatus liittyy lisääntyneeseen kansallistunteeseen. Moni näkee oman kirkon symbolina valtiolliselle itsenäisyydelle ja kansallisen identiteetin lujittajana.

Tänä vuonna Ukraina alkoi virallisesti ajaa asiaa. Huhtikuussa se pyysi virallisesti autokefaliaa eli itsenäisyyden myöntämistä kirkolleen Konstantinopolin patriarkalta Bartolomeos I:ltä, jota kutsutaan myös Ekumeeniseksi patriarkaksi.

Konstantinopolin patriarkka on ortodoksien arvostetuin piispan virka, ja hänestä käytetään nimitystä ”paras vertaistensa joukossa”. Patriarkan tulkinnan mukaan vain hänellä on oikeus myöntää ortodoksiselle kirkolle itsenäisyys.

”Autokefaliassa on kyse val­tiollisesta itsenäisyydestämme. Siinä on kyse kansallisesta turvallisuudestamme”, Ukrainan presidentti Petro Porošenko on sanonut. Porošenkon mukaan Moskovan alainen kirkko pyhittää Venäjän ”Ukrainaan kohdistamaa hybridisotaa” ja ”rukoilee Venäjän vallan ja armeijan puolesta yötä päivää”.

Ukrainassa tosin myös epäillään, että Porošenkon aktivoituminen juuri nyt liittyy ensi vuoden presidentinvaaleihin. Vaikka kaikki eivät kannata suurimman ortodoksisen patriarkaatin jakamista, ajatus on hyvin suosittu.

Mitä Venäjä sanoo?

Moskovan patriarkaatti vastustaa itsenäisyyden myöntämistä Ukrainan kirkolle. Sen alainen Ukrainan ortodoksikirkko kiistää Porošenkon epäilyt.

Moskovan patriarkaatin mukaan asia on ratkaistu jo 330 vuotta sitten. Puola-Liettua ja Moskovan suuriruhtinaskunta solmivat 1686 ”ikuisen rauhan” ja jakoivat nykyisen Ukrainan alueet. Samalla ukrainalaiset ortodoksit siirrettiin Konstantinopolilta Moskovan alaisuuteen.

Kanonisen oikeuden juristien näkökulmasta kiistassa onkin kyse ”ikuisen rauhan” tulkinnasta. Ukrainalaisten mielestä päätös ei ollut oikeudenmukainen. Myös Konstantinopolista on tullut vastaavia kommentteja.

Tähän asti muut ortodoksit ovat tunnustaneet Ukrainan kuulumisen Moskovalle. Niillä on kanoniset suhteet Ukrainassa vain Moskovan alaiseen autonomiseen Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon. Ukrainassa on kaksi muutakin ortodoksikirkkoa, joista Kiovan patriarkaatti syntyi 1990-luvulla, kun Ukrainan pyyntöön omasta kirkosta ei suostuttu.

Moskova on korostanut kanonista oikeutta. Se ei yrittänyt saada Abhasiaa ja Etelä-Ossetiaa pois Georgian patriarkalta, vaikka Venäjä on tunnustanut nämä virallisesti Georgiaan kuuluvat alueet itsenäisiksi.

Moskova on pelannut myös kovaa.

”Se merkitsisi käytännössä hajaannusta, joka on verrattavissa vuoden 1054 hajaannukseen”, Moskovan patriarkaatin ulkosuhteista vastaava metropoliitta Ilarion kommentoi heinäkuussa ajatusta, että Ukrainan kirkko saisi itsenäisyyden.

Vuosi 1054 on kristinuskon historiassa yksi merkittävimmistä, sillä silloin läntisen ja itäisen kirkon välirikko sai sinetin. Paavin edustaja ja Konstantinopolin patriarkka julistivat toisensa kirkonkiroukseen, jotka kumottiin vasta vuonna 1965.

Päätöksen viipyminen on herättänyt epäilyjä, ettei Bartolomeos haluaisi jäädä historiaan kirkon jakajana. Ortodokseissa on myös niitä, joiden mielestä kristittyjen yhtenäisyyttä ei saa hajottaa, joten he vastustavat autokefaliaa periaatesyistä.

Moskovan patriarkaatti on myös ilmoittanut, että pitää Ekumeenisen patriarkan asemaa ja oikeutta päättää autokefaliasta vain muodollisena.

Venäjän on myös epäilty voivan tukeutua Turkin presidenttiin Recep Tayyip Erdoğaniin, joka on avun tarpeessa. Konstantinopolin patriarkka on Istanbulissa riippuvainen Turkin valtion antamasta suojasta.

Onko Venäjälle kyse muustakin kuin kanonisesta oikeudesta?

Moskovan patriarkaatti katsoo kirkollisen perinteensä alkaneen siitä, kun itse vähän aiemmin ortodoksiksi kääntynyt Kiovan ­Rusin hallitsija Vladimir Suuri kastatti koko suuriruhtinaskuntansa vuonna 988. Kiovan Rusia pidetään myös Venäjän valtion historiallisena edeltäjänä.

Samanuskoisuudella ja yhteen patriarkaattiin kuulumisella on myös perusteltu Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kuulumista samaan ”venäläiseen maailmaan”. Presidentti Vladimir Putin perusteli Krimin liittämistä Venäjään vetoamalla Vladimir Suuren toimintaan Krimillä.

Kiovalla on siis suuri symbolinen merkitys Venäjällä.

Ukrainan kirkon itsenäistyessä Moskovan patriarkaatti menettäisi monien arvioiden mukaan jopa kolmanneksen seurakunnistaan. Tällainen supistuminen heikentäisi todennäköisesti sen asemaa ainakin ortodoksisessa maailmassa, mutta mahdollisesti myös yleisemmin kristikunnassa. Myös taloudelliset menetykset olisivat huomattavia.

Milloin päätös tulee?

Sitä ei vielä tiedetä. Nyt puhutaan ”lähikuukausista” tai ”lokakuusta”.

Sen sijaan päätöksen sisällöstä ollaan yleisesti jo varmempia. Bartolomeos on myöntämässä Ukrainalle autokefalian. Tämä käsitys vahvistui viime perjantaina, kun Moskovan patriarkka Kirill tapasi Bartolomeoksen asian tiimoilta ja lähti pettyneen oloisena kotiin.

Asia oli myös sanottu suoraan Konstantinopolin piispainkokouksessa viime viikonloppuna.

Mitä voi seurata, jos Konstantinopoli antaa Ukrainan kirkolle itsenäisyyden?

Ortodoksikirkon kahden tärkeimmän johtohahmon eli Konstantinopolin patriarkan ja Moskovan patriarkan ja heidän patriarkaattiensa välit mitä todennäköisimmin katkeavat. Lauantaina Moskova ilmoitti lopettavansa ehtoollisyhteyden Konstantinopolin kanssa jos Ukraina saa autokefalian.

Välit ovat olleet viileät jo aiemmin, sillä Moskova on Konstantinopolia konservatiivisempi. Taustalla on myös kiista 1990-luvulta, jolloin osa Viron ortodokseista palasi Konstantinopolin alaisuuteen, sekä Moskovan patriarkan poisjäänti Konstantinopolin järjestämästä tilaisuudesta.

Ukrainan kirkon itsenäistyminen saattaa olla uramielessä kohtalokasta Moskovan patriarkalle Kirillille, jonka Nezavisimaja-lehti määritti tuoreimmassa rankingissaan Venäjän 18. vaikutusvaltaisimmaksi poliittiseksi hahmoksi. Hän ilmeisesti ei ottanut tosissaan ukrainalaisten hanketta ennen heinäkuuta.

Ukrainaan puolestaan syntyisi todennäköisesti uusi kirkko, johon liittyisi ortodokseja nykyisestä kolmesta kirkosta. Ukrainassa on ortodokseja, jotka haluavat kuulua Moskovan patriarkaattiin, mutta ainakin osa Moskovan alaiseen autonomiseen kirkkoon nyt kuuluvista kuuluu siihen, koska heille on tärkeä kuulua koko ortodoksimaailmassa tunnustettuun kirkkoon.

Kukaan ei kuitenkaan tiedä, mitä seurakunta- ja kirkkotasolla Ukrainassa tapahtuu. Eikä tiedetä virallisen Venäjän reaktioita. Joidenkin arvioiden mukaan Itä-Ukrainan sota voisi kiihtyä.

Lähteet: AFP, AP, Reuters, Tass , Ukrainska Pravda, Novaja Gazeta, Nezavisimaja Gazeta, BBC:n venäjänkielinen palvelu, Ria

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ukraina
  • Venäjä
  • Ortodoksinen kirkko
  • Uskonto
  • Jussi Niemeläinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet

    2. 2

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    3. 3

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja

    6. 6

      Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo

    7. 7

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    8. 8

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    9. 9

      Hämeen poliisi ”pyytää syvästi anteeksi” väärille omaisille vietyä kuolinviestiä

    10. 10

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    2. 2

      Markku hakee Viipurista bensaa, seksiä ja puolisolle kukkia – Yhä useampi itärajan mies tuo myös hiv:n, mutta testeihin Markku ei mene

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä Pitäjänmäkeä seisoo ainutlaatuinen omakotitalo – Se muistuttaa siitä, että taksikuski Alvi Hirvosella oli yksi aivan erityinen asiakas

      Tilaajille
    4. 4

      Trump väitti, että Yhdysvalloissa on maailman puhtain ilma – WHO:n mukaan oikea vastaus on Suomi

    5. 5

      HS:n pilapiirtäjä Karlsson kommentoi eduskunnan äänestystä – ”Ei uskalla”

    6. 6

      Kun kaljatölkki osui Konsta Pylkkäsen, 28, selkään, hän muisti, etteivät nämä olekaan oikeita kavereita – Moni vammainen kokee kiusaamista ja syrjintää

    7. 7

      Lännen media: Ensimmäiset jäljittävät valvonta­kamerat Nelostielle syksyllä, jarruttelu ennen kameraa ei enää estä kiinni jäämistä

    8. 8

      Mitä Nokian johdossa tapahtui? Kirjan julkaiseva Risto Siilasmaa kertoo HS:lle yhtiön vaikeista vuosista Jorma Ollilan aikana 

      Tilaajille
    9. 9

      HS Paraisilla: Poliisi tutki vanhoja sotilasveneitä Airiston Helmi Oy -yrityksen laiturissa

    10. 10

      Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    3. 3

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    4. 4

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    5. 5

      Krp ottanut kiinni kolmannen henkilön Turun seudun laajoissa kotietsinnöissä – ”Etsinnät sujuneet suunnitelmien mukaan”

    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Sotilaslähde HS:lle: Venäläis­kytkyinen Airiston Helmi ollut vuosia Puolustus­voimien ja Supon tarkkailun alla – ”Ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”

    8. 8

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Ruotsi lupasi ottaa eurot käyttöön, mutta pysyttelee niistä kaukana – Ruotsalais­tutkija: ”Se kysymys on juuri nyt kuollut”
    3. Tuomas Hämäläinen täyttää sittenkin 30 vuotta, sillä pilkkikaveri pelasti hänet hukkumasta – ”Kaveria ei jätetä”, sanoo hengenpelastus­mitalin saava Timo Haapasalo
    4. Pääministeriä informoitu krp:n operaatiosta Turun saaristossa: ”Ilmeisen vakavista talousrikkeistä, veropetoksista ja rahanpesusta puhutaan”
    5. Lehti: Britannian pääministerin Theresa Mayn avustajat valmistelevat yllätysvaaleja marraskuulle – Syynä umpisolmuun menneet brexit-neuvottelut
    6. Barack Obama puhuu torstaina Helsingissä ja lentää sen jälkeen heti pois – Bisnes­tapahtumaan tulossa massiiviset turvatoimet
    7. EräViikingit kampesi tasoihin ja päihitti Happeen rankkarikisassa – Mika Kohonen epäonnistui rankkarissaan
    8. Batman-kaapu paransi tutkimuksessa 4–6-vuotiaiden keskittymiskykyä – tuloksesta rohkaistuneena HS:n toimittaja ideoi Veijo Meri -asun
    9. Tunti sitten
    10. Hämeen poliisi ”pyytää syvästi anteeksi” väärille omaisille vietyä kuolinviestiä
    11. Krp:tä kiinnostaneet huvilat vilisevät valvonta­kameroita ja rannassa on viran­omaisilta ostettuja veneitä – HS tutustui poliisin ratsaaman yrityksen kiinteistöihin
    12. Poliisin ratsaama Airiston helmi on ollut Paraisilla esillä lähinnä myönteisessä valossa, sanoo kaupungin­hallituksen puheen­johtaja
    13. Näytä lisää