Ulkomaat

Muumivastainen puolue nousi Ruotsin vaaleissa Karlstadin valtuustoon

Monet kuntalaiset vastustavat Muumimaailmaa, koska se rakennettaisiin suositulle ulkoilualueelle.

Ruotsissa järjestettiin sunnuntaina valtiopäivävaalien lisäksi myös kuntavaalit, ja niihin liittyy suomalaisittain kiinnostava uutinen Karlstadin kunnasta Värmlannista.

Puolue, joka on perustettu vastustamaan suomalaista Muumimaailmaa, nousi kunnanvaltuustoon.

Karlstadpartiet Livskvalitet -puolue sai alustavien tulosten mukaan 4,8 prosenttia äänistä ja kolme edustajaa ensi vuoden alussa aloittavaan valtuustoon.

Puolue perustettiin viime maaliskuussa vastustamaan suunnitelmia rakentaa Muumimaailma suositulle Skutbergetin ulkoilualueelle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Teemapuiston rakentaisi suomalainen Muumimaailma oy, joka pyörittää Naantalin Muumimaailmaa. Puisto olisi toimitusjohtaja Tomi Lohikosken mukaan samankaltainen kuin Naantalin Muumimaailma mutta digiaikaan päivitettynä.

Muumien tulo Skutbergetiin on herättänyt kuntalaisten keskuudessa laajaa vastustusta. Ruotsin yleisradion SVT:n aluetoimituksen kyselyssä 61 prosenttia vastaajista suhtautui suunnitelmiin kielteisesti.

”Muumeilla ei ole tänne mitään asiaa”, sanoi Mariana Dahlstedt Skutbergetin ystävien yhdistyksestä Expressen-lehdelle.

Kesällä muumivastainen puolue sai mielipidekyselyssä yli 15 prosentin kannatuksen ja oli kolmanneksi suosituin puolue. Sunnuntain vaalissa sen edellä oli kuitenkin kahdeksan suurempaa puoluetta.

”Yksi puolue ei ratkaise tätä asiaa”, Lohikoski kommentoi vaalitulosta.

Hänen mukaansa muumivastainen puolue on saanut kohtuuttoman paljon huomiota. Suurin osa nykyisen valtuuston puolueista on hänen mukaansa kannattanut Muumimaailma-suunnitelmia.

Muumimaailma oy päätyi yhteistyöhön Karlstadin kunnan kanssa, koska yritys on ollut kiinnostunut Ruotsin-markkinoista, ja kunnasta otettiin yhteyttä, Lohikoski kertoo.

Karlstadin Muumimaailma olisi yrityksen kannalta otollisella paikalla, koska se sijaitsee suunnilleen Tukholman ja Oslon talousalueiden puolivälissä.

Teemapuiston suunnitelmat tulevat lokakuun lopussa toista kertaa kuntalaisten nähtäville. Kesällä suunnitelmat keräsivät kuntalaisilta noin 700 kannanottoa. Osassa ilmaistiin vain vastustava mielipide, ja osassa vastustusta oli perusteltu, Lohikoski kertoo.

Kaavasuunnitelma voisi edetä uuden valtuuston hyväksyttäväksi keväällä. Kaavasta voi sen jälkeen vielä valittaa.

Jos kaava menee läpi, kunta ja Muumimaailma neuvottelevat sopimusehdoista. Vasta sitten tehdään tarkat rakennussuunnitelmat ja haetaan rakennuslupaa.

Jos kaikki vaiheet toteutuvat eikä asiaa käsitellä oikeusistuimissa, Muumimaailma voisi Lohikosken mukaan toteutua aikaisintaan vuonna 2022.

Jos Karlstadin Muumimaailma kaatuu, yritys tutkii mahdollisuuksia rakentaa teemapuisto muualle Ruotsiin. Lohikosken mukaan hän on saanut useita kiinnostuneita yhteydenottoja muista Ruotsin kunnista.

Valtiopäivien ulkopuoliset pienpuolueet menestyivät paikallistasolla myös muualla Ruotsissa.

Kuntavaaleissa Göteborgissa uusi puolue Demokraatit nousi kokoomuksen ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi 17,2 prosentin kannatuksella.

Uusi paikallispuolue Riippumattomat realistit nousi puolestaan värmlantilaisen Hagforsin kunnan suurimmaksi.

Maakuntavaaleissa Norrbottenin alueella Terveydenhuoltopuolue nousi suurimmaksi puolueeksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsin vaalit
  • Ruotsi
  • Muumit
  • Minttu Mikkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhdysvaltain lippu ei enää liehu Kuussa – viiden dollarin nailonliput ovat vähintään haalistuneet valkoisiksi

    2. 2

      Järjestä vaatekaappisi kapseleihin niin pukeutumis­pulmasi ratkeavat ja säästät ympäristöä – Näin toimii maailmalla hehkutettu ”kapselipukeutuminen”

      Tilaajille
    3. 3

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    4. 4

      ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä

      Tilaajille
    5. 5

      S-pankki aloitti kovan hintakisan yhdistelmärahastoissa – uudessa palvelussa rahastojen kulut vain 0,5 prosenttia

    6. 6

      Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”

    7. 7

      Superautojen kauppa käy Suomessa kuumempana kuin koskaan – ”Naisen Ferrarin materiaaleja valittiin niin, että ne sopivat yhteen hänen Louis Vuitton -laukkunsa kanssa”

    8. 8

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    9. 9

      Perjantaina on paljon pelissä, kun eduskunta äänestää ulko­ministeri Soinin luottamuksesta – HS selvitti, mitä vaihto­ehtoja äänestyksestä voi seurata

    10. 10

      Vanhojen muistelua vai viiltävä kuitti? Lauri Markkasen julkaisema kuva herättää kysymyksiä – ”Lauri, senkin trollausjumala”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ystäväni poika ei ole oppinut amiksessa juuri mitään – Onko ammattikoulutus todella näin surkealla tolalla?

    2. 2

      Suomen junat ovat kuin tieteiselokuvista Ruotsiin verrattuna – Yksityisille avattu junaliikenne tökkii, eikä aikatauluihin voi luottaa

    3. 3

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    4. 4

      Tätä on Suomi: Pekka Sario, 18, sai ajokortin tiistaiaamuna, jo illalla hän joutui toistuvan tieraivon kohteeksi

    5. 5

      Tämä määrä proteiinia on tarpeeksi, liika voi olla vaaraksi ja kasviproteiinilla pärjää, kunhan tietää mitä tekee – Nämä kahdeksan faktaa sinun täytyy tietää proteiineista

      Tilaajille
    6. 6

      Kokoomuksen ja keskustan ryhmät vakuuttavat luottamusta Soinille – Jaana Pelkonen aikoo olla paikalla äänestyksessä, mutta ei lupaa tukeaan: ”Minullakin on omatunto”

    7. 7

      Arki-ilta raitiovaunussa kääntyi tappeluksi: Ohjaaja Jari Halonen löi humalaista koiranomistajaa nyrkillä naamaan ja sai siitä tuomion

    8. 8

      Vuoden vastenmielisin elokuva on tässä – Peppermint on järjetön ja tavattoman väkivaltainen, mutta pahinta siinä on asenne

    9. 9

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    10. 10

      Ketogeeninen ruokavalio on trendi, jossa paino voi pudota nopeastikin – Ravitsemus­terapeutti: ”En kannusta, koska dieetti voi johtaa aineenvaihdunnallisiin ongelmiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ihmisroskana” esitetty asunnoton alkoholisti Markku Korhonen ahdistui ja suuttui niin, että teki rikos­ilmoituksen – entinen yrittäjä auttoi pitkään muita, mutta päätyi itse sillan alle

    2. 2

      Auschwitziin matkanneet Kallion lukiolaiset kokivat Suomi-häpeää krakovalaisessa juutalaisravintolassa: ”Minun oli pakko mennä kysymään heiltä, että ymmärrättekö te yhtään, mitä teette”

    3. 3

      Virpi oli luokan priimus ja lääkäriperheen kultahippu – Hänestä tuli kirurgi, joka leikkasi potilaita lääkehuuruissa ja joutui lopulta vankilaan

      Tilaajille
    4. 4

      Puolella miljoonalla suomalaisella on riittämätön lukutaito – Testaa, kuinka hyvin itse ymmärrät lukemaasi

    5. 5

      Äiti riehui, ryyppäsi ja teki lopulta itsemurhan – Kun Sari Järn halusi ymmärtää miksi, hän löysi suvun synkän historian

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläisnaisen auto saarrettiin traktorilla Nuuksiossa – ”Espoon sumputtaja” Lucas Heimsch perheineen kertoo nyt, mikä kaupunkilaisten käytöksessä mättää

    7. 7

      Espoolainen oppilas kuoli saatuaan sairaus­kohtauksen liikunta­tunnilla, jolla tehtiin piip-testiä – Testistä on annettu tarkat ohjeet kouluille, sanoo sivistys­toimen johtaja

    8. 8

      ”Ongelmista ykkönen on viina, kakkonen on viina ja kolmonen on viina” – Ensihoidon eläköityvä vastuulääkäri Teuvo Määttä on nähnyt Helsingin pimeän puolen

    9. 9

      Miehet ovat usein tajuamattaan henkisen väkivallan uhreja – ”Miehillä voi olla parinkymmenen vuoden kokemus alistamisesta”

    10. 10

      Siirtämäänsä autoa tuhonnut hinaus­auton kuljettaja herätti hämmennystä Vantaan Koivu­haassa – auto oli tarkoituskin viedä romutettavaksi, kertoo kuljettaja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Marimekon tuotteet menevät kaupaksi ennustettua paremmin – yhtiöltä positiivinen tulosvaroitus
    3. Valmentajakonkari Erkka Westerlund tarjosi KHL-liigassa pelaajilleen vapaapäivää, mutta siitä tulikin monelle ryyppypäivä: ”Suomessa en ollut törmännyt tällaiseen”
    4. ”Peruskoulussa ei ole vuosiin saanut kirjoja” – HS kysyi helsinkiläis­vanhemmilta lasten koulu­kirjoista, ja tulos on häkellyttävä Tilaajille
    5. Asukkaat valittivat Hermannin Violanpuiston tuhoamisesta oikeuteen – Helsinki jatkaa puiston mylläämistä
    6. Bali suunnittelee tiukentavansa sääntöjä temppeleissä vierailevia turisteja varten – Syynä turistien huono käytös
    7. Vanhojen muistelua vai viiltävä kuitti? Lauri Markkasen julkaisema kuva herättää kysymyksiä – ”Lauri, senkin trollausjumala”
    8. Yhdysvaltain lippu ei enää liehu Kuussa – viiden dollarin nailonliput ovat vähintään haalistuneet valkoisiksi
    9. Turhamaisuus pitää meidät tiukassa otteessaan
    10. Järjestä vaatekaappisi kapseleihin niin pukeutumis­pulmasi ratkeavat ja säästät ympäristöä – Näin toimii maailmalla hehkutettu ”kapselipukeutuminen” Tilaajille
    11. Syksyn teatterihitti ihmettelee #metoota, Espoon paikallispolitiikkaa ja sitä, kuka pääsee ääneen julkisuudessa – Esitystalous-trilogian päätösosa pohtii hyviä ja huonoja muutoksia
    12. Näytä lisää