Ulkomaat

Palkitun toimittajan mukaan Trump antoi tappo­käskyn Syyrian al-Assadista ja oli ehkä twiitin päässä sodasta Koreassa – Tämä tiistaina julkaistavasta kirjasta tiedetään

Kirja vahvistanee aiempien paljastusten luomaa mielikuvaa tempoilevasta Trumpista ja sekasortoisesta hallinnosta.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnosta on odotettavissa uusia paljastuksia. Tiistaina nimittäin julkaistaan arvostetun veteraanijournalistin Bob Woodwardin kirja Fear: Trump in the White House.

Kirja kuvailee, miten Valkoisen talon väki yrittää pitää presidentin hallintoa raiteillaan turvautuen jopa niskurointiin. Teos perustuu virkamiesten ja muiden hallinnon keskeisten edustajien haastatteluihin sekä kokousmuistiinpanoihin, päiväkirjoihin ja hallituksen asiakirjoihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

HS käy läpi, mitä odotetun kirjan julkaiseminen tietää.

Mitä paljastuksia kirjasta on tihkunut?

Kirjan kirjoittanut Woodward kertoi CBS-uutiskanavan haastattelussa sunnuntaina, että Yhdysvallat ja Pohjois-Korea saattoivat olla alkuvuodesta yhden twiitin päässä sodasta. Woodwardin mukaan Trump oli jo luonnostellut twiitin, jossa sanottiin, että ”aiomme vetää sotilaiden perheenjäsenet pois Etelä-Koreasta – – siellä olevien 28 000:n perheenjäsenet”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Etelä-Koreassa asuvia Yhdysvaltain kansalaisia on parin viime vuoden aikana koulutettu vakavan kriisitilanteen vaatiman evakuoinnin varalta.

Trump ei kuitenkaan lähettänyt twiittiä. CBS:n mukaan syy oli pohjoiskorealaisilta aiemmin välitetty epävirallinen tiedonanto, jonka mukaan vastaava viesti luettaisiin suorana ilmoituksena, että Yhdysvallat valmistautuu iskemään Pohjois-Koreaan.

Jos Trump olisi julkaissut viestin, se olisi ollut luettavissa sodanjulistuksena. Siinä tapauksessa Pohjois-Korea olisi saattanut pyrkiä iskemään ensin. Kirjan mukaan puolustusministeriö oli hälytysvalmiudessa odottaessaan Trumpin julkaisupäätöstä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ilmeisesti Trump oli luonnostellut twiittinsä itse. Presidentin twiiteistä vastaa usein hänen entinen mailapoikansa, nykyinen sosiaalisen median päällikkö Dan Scavino.

Kirjan mukaan Trump antoi huhtikuussa 2017 tappokäskyn sotaa käyvän Syyrian presidentistä Bashar al-Assadista, kertoi The Washington Post viime viikolla.

”No hitto, tapetaan se”, Trumpin kerrotaan sanoneen puolustusministerilleen James Mattisille puhelimitse, kun Duman kaupungissa Syyriassa oli tehty tuhoisa isku kielletyillä kemiallisilla aseilla. ”Mennään ja tapetaan ne kaikki.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mattis ei kuitenkaan totellut käskyä. Viikkoa myöhemmin Yhdysvallat, Ranska ja Britannia tekivät Syyriaan ohjusiskun, joka kohdistui kemiallisiin aseisiin liittyviin kohteisiin.

The Washington Postin lainaamien otteiden mukaan Mattis on arvioinut Trumpin käytöksen ja ymmärryksen olevan viides- tai kuudesluokkalaisen tasolla. Kirja lainaa myös Valkoisen talon kansliapäällikköä John Kellyä:
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Hän [Trump] on idiootti, jota on hyödytöntä taivutella. Hän on raiteiltaan, olemme hullujenhuoneessa, enkä tiedä edes, miksi olemme täällä. Tämä on elämäni huonoin työpaikka.”

Kirjan mukaan Trumpin esikunta on myös hakenut virallisia asiakirjoja pois presidentin pöydältä estääkseen häntä perehtymästä niihin. Näin hävisivät Woodwardin mukaan esimerkiksi asiakirjat, jotka allekirjoittamalla presidentti olisi vetänyt Yhdysvallat irti kauppasopimuksista Etelä-Korean sekä pohjoisamerikkalaisten naapureidensa kanssa.

Kuka on kirjan kirjoittaja Bob Woodward?

Woodward, 75, on työskennellyt sanomalehti The Washington Postissa vuodesta 1971 ja ollut osallisena kahteen lehden saamaan Pulitzer-journalismipalkintoon. Hän on kirjoittanut lähes 20 kirjaa Yhdysvaltain politiikasta.

Woodward tuli alun perin tunnetuksi kollegansa Carl Bernsteinin kanssa tekemistään uutisista, jotka paljastivat demokraattipuolueen toimistoon vuonna 1972 tehdyn murron yhteydet valtiojohtoon. Uutisointi paisui niin sanotuksi Watergate-skandaaliksi ja johti presidentti Richard Nixonin eroon.

Miten Trump on reagoinut kirjaan?

Presidentti Trump on haukkunut kirjan lukematta sitä ja leimannut sen väitteet sepitteeksi.

”Woodwardin kirja on vitsi – jälleen uusi hyökkäys minua vastaan käyttäen valheellisiksi osoittautuneita nimeämättömiä ja nimettömiä lähteitä. Moni on jo sanonut, että heidän sitaattinsa ovat kirjan tavoin fiktiota. Demokraatit eivät kestä häviämistä. Minä kirjoitan oikean kirjan!” Trump twiittasi maanantaina.
Myös puolustusministeri Mattis, kansliapäällikkö Kelly ja lehdistöpäällikkö Sarah Huckabee Sanders ovat kutsuneet kirjan tietoja tekaistuiksi.

Woodward ei päässyt haastattelemaan Trumpia ennen kuin kirja oli käytännössä valmis. Elokuun puolivälissä he kävivät puhelinkeskustelun, jonka The Washington Post on julkaissut.



Puhelussa Trump väittää Woodwardille, että haastattelupyynnöt eivät ole kantautuneet hänelle asti.

”Olisin mielelläni jutellut kanssasi. Tiedäthän, että olen tosi avoin sinulle. Olet mielestäni aina ollut reilu. Mutta katsotaan, mitä tapahtuu”, Trump sanoi.

Runsaan kymmenen minuutin puhelussa hän keskittyi ihmettelemään tekemättä jääneen haastattelun kohtaloa, harmittelemaan tapahtuneen vaikutusta kirjan sävyyn ja luettelemaan Woodwardille hallintonsa saavutuksia.

Mitä seurauksia kirjan julkaisulla voi olla?

Etukäteen julkaistut otteet kirjasta vahvistavat samaa käsitystä, joka on välittynyt Trumpin presidenttikautta käsittelevistä aiemmista kirjoista, kommenteista Valkoisen talon sisältä ja viime viikolla sanomalehti The New York Timesissa julkaistusta Trumpin hallinnon nimettömän virkamiehen paljastuskirjoituksesta.

Niiden mukaan Trump käyttäytyy arvaamattomasti ja virkamiehet pyrkivät pitämään vahingot mahdollisimman pieninä sekä pitkäjänteisen politiikan raiteillaan.

Kolumnistina tunnettu Michael Wolff uhosi etukäteen, että hänen tammikuussa julkaistu kirjansa Fire and Fury: Inside the Trump White House (julkaistu suomeksi nimellä Tulta ja tuhoa – Donald Trump Valkoisessa talossa) johtaisi presidentin viraltapanoon. Siitä ei ole ollut merkkejä.

Wolffin kirjan pääuutisiksi nousivat Trumpin entisen päästrategin Steve Bannonin tekemä pesäero presidenttiin ja väite, että Trump ei ollut lainkaan varautunut vaalivoittoonsa, koska hänen varsinainen tavoitteensa ei ollut päästä presidentiksi vaan tulla vain entistä kuuluisammaksi.

Luultavasti Woodwardinkaan kirja ei sisällä sellaista uutta tietoa, joka uhkaisi presidentin asemaa. Se vahvistanee Trumpin vastustajien käsitystä presidentistä impulsiivisena ja osaamattomana johtajana mutta toisaalta hänen kannattajiensa mielikuvaa uhmakkaasta elitistisen virkamieskoneiston vastustajasta, jollaisena he häntä äänestivätkin.

Voi myös hyvin olla, että mehukkaimmat yksityiskohdat on valittu julkaistavaksi etukäteen ja ne on siten jo kuultu.

Korjaus 11.9. kello 11.23: Woodwardin mukaan Trumpin luonnostelemassa twiitissä ei puhuttu yhdysvaltalaisten sotilaiden vaan näiden perheenjäsenten vetämisestä pois Etelä-Koreasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Donald Trump
  • Tommi Hannula

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    7. 7

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    8. 8

      Pyykinkuivaus ja varastointi aiheuttavat tuhoisia paloja – Palomestari: Jos sähkösauna ei ole käytössä, niin kiukaan sulake pitää ottaa irti

    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    4. 4

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    5. 5

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    8. 8

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    9. 9

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    10. 10

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää