Ulkomaat

YK:n raportti: Nälkä kasvaa maailmassa, ja se johtuu ilmastonmuutoksesta

Ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöt ovat pahentaneet maailman nälkäongelmaa viime vuosien aikana, kertoo YK:n uusi raportti.

Nälkäisten ihmisten määrä on kasvanut maailmassa jo kolmen vuoden ajan, ja noin joka yhdeksäs ihminen maapallolla kärsii nälästä, selviää YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n raportista. Se johtuu lisääntyneestä ruokaturvattomuudesta, johon on viime vuosina vaikuttanut erityisesti ilmastonmuutos ja sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen, raportti kertoo.

Kroonisesti nälkää näkevien ihmisten määrä maailmassa kasvoi 821 miljoonaan vuonna 2017, verrattuna 804 miljoonaan ihmiseen vuonna 2016. Nämä ihmiset ovat niin nälkäisiä, että he eivät kykene fyysisesti raskaaseen työhön, kuten maanviljelyyn.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös kaikkein vakavinta nälän muotoa eli nälänhätää kärsivien ihmisten määrä kasvoi vuonna 2017.

Nälkäisten määrä oli laskussa vuosikymmenen vaihteessa, mutta nyt käyrä on lähtenyt taas nousuun. Tilanne on huonontunut erityisesti Etelä-Amerikassa ja useimmilla Afrikan alueilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Samaan aikaan myös liikalihavuus lisääntyy maailmassa. Raportin mukaan joka kahdeksas aikuinen maailmassa on ylipainoinen. Samassa maassa ihmiset voivat kärsiä sekä aliravitsemuksesta että liikalihavuudesta.

Nälkä, aliravitsemus ja ylipainoisuus johtuvat ruokaturvan heikentymisestä. Erään määritelmän mukaan ruokaturva toteutuu, kun ihmisellä on riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa aktiiviseen elämään.

Ruokaturva kulkee erottamattomasti käsi kädessä ilmastonmuutoksen, köyhyyden, väestönkasvun ja konfliktien kanssa, jotka myös ruokkivat toinen toisiaan. Esimerkiksi ylipaino linkittyy usein yhteen köyhyyden kanssa. Ravinneköyhä ruoka on halvempaa ja helpommin saatavilla kuin terveellinen, ravitseva ruoka. Monet aliravitut ihmiset saattavat myös saada ruuasta tarpeeksi kaloreita pysyäkseen hengissä, mutta ravinneköyhä ruoka aiheuttaa sairauksia ja työkyvyttömyyttä.

Erityisesti ilmastonmuutos uhkaa tehdä tyhjäksi viime vuosina saavutetut edistysaskeleet nälän vähentämisessä ja ruokaturvan parantamisessa, raportti varoittaa. Ilmastonmuutoksesta johtuvat sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, rankkasateet ja tulvat vaikuttavat satoihin ja ruuan saatavuuteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Esimerkiksi El Niño -ilmiön aiheuttamat vakavat kuivuusjaksot vuosina 2015–2016 osuvat yhteen globaalisti nousevien nälkäkäyrien kanssa. Tutkimusten mukaan kuivuusjaksojen aikana lapsissa havaitaan enemmän aliravitsemuksesta johtuvia kasvuhäiriöitä, mikä entisestään vahvistaa näyttöä sään ääri-ilmiöiden yhteydestä nälkään.

Kaikkein vakavinta ruokaturvattomuutta koetaan alueilla, joissa kärsitään samaan aikaan konfliktista ja sään ääri-ilmiöistä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aliravittujen ihmisten osuus väestöstä on merkittävästi suurempi voimakkaista sään ääri-ilmiöistä kärsivissä köyhissä maissa, jotka ovat riippuvaisia viljelystä, kalastuksesta ja maataloudesta elinkeinoina. Ristiriitaista onkin, että suuri osa maailman nälkäisistä on itse ruoan tuottajia, kertoo ruokaturvaan perehtynyt tutkija ja tietokirjailija Ville Lähde.

Ruoantuotannon lisääminen vauraissa maissa ei hyödytä niitä maita, joissa nälästä kärsitään kaikkein ankarimmin, Lähde sanoo. Ruoan siirtäminen ylitarjonnan alueilta alitarjonnan alueille ei ole kestävä ratkaisu. Ruokaturvassa on kyse paljosta muustakin kuin kaloreista, ja siihen liittyy olennaisesti ihmisten kyky hankkia ruokaa ja saada elanto ruoan tuottamisesta. Liian nälkäisenä sekään ei onnistu.

”On liian yksinkertaista sanoa nälän johtuvan siitä, että maailmassa on liikaa väkeä ja liian vähän ruokaa”, Lähde sanoo. ”Pelkkä ruoantuotannon tehostaminen ei riitä ongelman ratkaisemiseksi, vaan siihen tarvitaan monipuolista inhimillistä kehitystä tukevaa politiikkaa.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruokaturvaa rakennetaankin ennen kaikkea paikallisesti, Lähde sanoo. Siihen kuuluu köyhyyden vähentämistä, koulutuksen lisäämistä, naisten aseman parantamista ja paikallisten tuotannon ja työllisyyden turvaamista, Lähde luettelee.

YK:n raportti korostaa haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen resilienssin, eli selviytymis- ja sopeutumiskyvyn lisäämistä ruokaturvan parantamiseksi. Se tarkoittaa muun muassa kriiseihin varautumista ja ruoantuotannon tapojen muuttamista.

Toisaalta ruokaturvaan vaikuttavat myös alueelliset ja globaalit ilmiöt, kuten rahan ja luonnonvarojen virrat sekä sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo. Nälän ja ilmastonmuutoksen ongelmallisesta suhteesta kertoo myös se, että nälästä ja ilmastonmuutoksesta eniten kärsivät yhteisöt eivät yleensä itse osallistu ilmastonmuutosta kiihdyttävien päästöjen tuottamiseen.

”Tilanteen korjaaminen vaatii perusteellista ruokajärjestelmän muutosta, ja syvällisempää ymmärrystä siitä, mitä nälkä on ja mistä se johtuu”, Lähde sanoo.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruoka
  • Ruoka-apu
  • ruokapolitiikka
  • Ihmisoikeudet
  • YK
  • Alma Onali

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    6. 6

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    7. 7

      Trump väitti Niinistön kertoneen, että suomalaiset käyttävät paljon aikaa metsien haravointiin ja siivoamiseen – Niinistö IS:lle: Haravoinnista ei ollut puhetta

    8. 8

      Liisa Heinosen kauppa ei ole muuttunut 70-luvun jälkeen – HS kiersi Töölön kivijalkakauppoja ja löysi katoavan maailman

    9. 9

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    10. 10

      Venäjällä monet tutkijatkin uskovat, että maailman lämpenemisen sijaan edessä on jääkausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    3. 3

      Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia – ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Kuivuus paljasti veden alle jääneen kylän Britanniassa

    6. 6

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    7. 7

      Heitä oli 900 ja ”valkeana yönä” he kuolivat yhdessä – Kun lahkojohtaja Jim Jones 40 vuotta sitten julisti, että on aika, ensimmäisenä myrkky juotettiin 300 lapselle

      Tilaajille
    8. 8

      Pilvenpiirtäjät mullistavat Pasilan ja koko Helsingin – HS:n erikoisartikkelin videot näyttävät, kuinka peruuttamattomasti kaupungin siluetti muuttuu

    9. 9

      Lauttasaarelainen taloyhtiö tiristi energialaskusta löysät pois vaihtamalla suihkupäät – Näin säästät energiaa helposti

    10. 10

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    3. 3

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    4. 4

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    7. 7

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    8. 8

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää