Ulkomaat

Putin: Skripalien myrkyttämisestä Britanniassa epäillyt ovat siviilejä

Britannian pääministeri Theresa May on aiemmin todennut, että epäillyt ovat Venäjän sotilastiedustelun GRU:n palveluksessa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi keskiviikkona Venäjän tietävän Sergei ja Julija Skripalin myrkyttämisestä Britanniassa epäiltyjen henkilöiden oikean henkilöllisyyden, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP.

Putinin mukaan epäillyt ovat siviilejä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Me tiedämme, keitä he ovat, ja olemme löytäneet heidät. He ovat tietysti siviilejä”, Putin totesi Vladivostokissa Venäjällä pidettävän talousfoorumin yhteydessä.

Putinin mukaan epäiltyihin ei liity mitään erikoista tai rikollista. Hän toivoo heidän tulevan julkisuuteen ja kertovan maailmalle oman versionsa tapahtuneesta, Reuters kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Britannian pääministeri Theresa May todennut, että epäillyt ovat Venäjän sotilastiedustelun GRU:n palveluksessa.

Britannia on antanut molemmista eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Venäjä on ilmoittanut alusta saakka, että sillä ei ole mitään tekemistä murhayrityksen kanssa.

Epäillyt esiintyivät nimillä Aleksander Petrov ja Ruslan Boširov, mutta nämä ovat Britannian poliisin mukaan peitenimiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisin mukaan miehet saapuivat Britanniaan Moskovasta 2. maaliskuuta ja palasivat Venäjälle 4. maaliskuuta. He kävivät tänä aikana kaksi kertaa Salisburyssä ja levittivät toisella kerralla Novitšok-hermomyrkkyä Skripalin asunnon ulko-oveen hajuvesipullosta.

Syyttäjät sanovat tutkijoiden löytäneen jäämiä Novitšokista Petrovin ja Borišovin käyttämästä hotellihuoneesta.

Sekä entinen kaksoisagentti Sergei Skripal että hänen tyttärensä Julija Skripal selvisivät myrkytyksestä hengissä.

Yksi ihminen kuoli oltuaan kosketuksissa hengenvaarallista ainetta sisältäneeseen, sattumalta kadulta löydettyyn kosmetiikkapulloon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Vladimir Putin
  • Sergei Skripal

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    2. 2

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    3. 3

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    4. 4

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    5. 5

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    6. 6

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    7. 7

      Kaikki puoluejohtajat paitsi Rinne, Halla-aho ja Terho helpottaisivat työperäistä maahanmuuttoa – Ensimmäinen vaalitentti käynnissä, HS seuraa hetki hetkeltä ja näyttää tentin suorana juuri nyt

    8. 8

      Mikä Sipoonrannassa meni pieleen? Piti tulla eliittikaupunginosa, tuli keskeneräinen joutomaa – ”Mehän siis hengitämme hiekkaa”

    9. 9

      Kotiharjun saunan historiallinen valokyltti katoaa Kallion katukuvasta

    10. 10

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Amerikkalaisturisti meloi kanootilla eristetylle intialaissaarelle – heimolaiset surmasivat nuolilla ja jättivät ruumiin rannalle

    4. 4

      Olli Kopra, 26, rakastaa vieterilelujaan, mutta kynsien leikkaamisesta hän ei pidä – Vanhempien mielestä tässä on ongelma: kehitysvammaisella pojalla on liikaa oikeuksia

      Tilaajille
    5. 5

      Sipoon kunta sai tarpeekseen Sipoon­rannan ongelmista: Osa alueesta palautumassa kunnalle joutomaana

    6. 6

      Ex-gangsteri ammuttiin Kööpenhaminassa, kun hän poistui elämä­kertansa julkaisu­tilaisuudesta

    7. 7

      Teknologia­jättien pörssi­syöksy syvenee – Mistä Googlen, Facebookin ja kumppanien ala­mäessä on kyse?

    8. 8

      Huippuyliopiston tutkimus selvitti, mikä on paras tapa pitää paino kurissa laihduttamisen jälkeen – vähähiilihydraattinen tulos aiheutti heti kohun

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalainen kehitti 44 vuotta sitten tekniikan, jota ilman elektroniikan pieneneminen ei olisi ollut mahdollista – Vihdoin myös voittoja päätyy Suomeen

    10. 10

      Hissionnettomuus Helsingissä: Mies puristui hengiltä Porvoon­kadulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    5. 5

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    6. 6

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    9. 9

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    10. 10

      Peltipoliisin ylinopeus­sakoista luistaminen voi johtaa etsintä­kuulutukseen: Malmin poliisi­taloon saapuneesta naisesta ei tullut yhtä 1 800 etsintä­kuulutetusta – hän löi poliisit ällikällä

    11. Näytä lisää