Ulkomaat

Syöpään kuolee tänä vuonna jo lähes kymmenen miljoonaa ihmistä – Suomessa ennustetaan löytyvän yli 35 000 syöpä­tapausta

Eniten tappaa keuhkosyöpä, jonka yleisin aiheuttaja on tupakointi.

Syöpään kuolee tänä vuonna maailmassa 9,6 miljoonaa ihmistä, kertoi Maailman terveysjärjestö WHO keskiviikkona. Syöpäkuolemien ja uusien tapausten määrä on kasvussa lähes kaikissa maailman maissa.

Suomi kuuluu useimpien EU-maiden ja Pohjois-Amerikan kanssa alueisiin, joissa syöpiä esiintyy suhteellisesti eniten maailmassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tänä vuonna Suomessa ennustetaan löytyvän 35 400 syöpätapausta.

Uusia syöpätapauksia todetaan maailmassa ennusteen mukaan tänä vuonna 18,1 miljoonaa. Syöpien yleistyminen on ollut nopeaa, sillä edellisessä vastaavassa tutkimuksessa vuonna 2012 tapauksia oli 14,1 miljoonaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Joka viides mies ja joka kuudes nainen sairastuu elinaikanaan syöpään.

Kansainvälisen syöväntutkimuskeskuksen IARC:n johtaja Christopher Wild kutsui uutistoimisto Reutersin mukaan maailman syöpätilannetta hälyttäväksi.

Suomessa syöpään sairastuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan elinaikanaan joka kolmas, ja syöpä on toiseksi yleisin kuolinsyy.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Uusien syöpätapausten määrä Suomessa on kasvanut jatkuvasti, ja kasvun odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa”, sanoo Syöpärekisterin tilastojohtaja Janne Pitkäniemi tiedotteessa.

Vaikka Suomessa syöpäkuolleisuus pienenee, syöpäkuolemien määrä kasvaa pääasiassa väestön ikääntymisen seurauksena.

Kun vuonna 2015 syöpäkuolemia oli Suomessa hieman yli 12 000, vuonna 2025 niitä on ennustettu olevan 14 400.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Syöpien yleistyminen johtuu IARC:n järjestön mukaan muun muassa väestönkasvusta ja väestön vanhenemisesta. Kehittyvissä maissa yleistyvät syövät, jotka liittyvät elämäntapoihin ja ruokavalioihin ja ovat yleisiä rikkaissa maissa.

Maailman yleisin tappava syöpä on keuhkosyöpä. Britannian yleisradion BBC:n mukaan keuhkosyöpä on naisten yleisin kuolemaan johtava syöpä 28 maassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tupakointi on keuhkosyövän yleisin aiheuttaja kaikkialla maailmassa.

Uusia tapauksia löytyy eniten keuhkosyövästä ja rintasyövästä.

Euroopassa on lähes neljännes maailman syöpätapauksista ja viidennes syöpäkuolemista, vaikka vain yhdeksän prosenttia maailman väestöstä asuu Euroopassa.

Noin puolet maailman syöpätapauksista ja -kuolemista on Aasiassa, jossa asuu lähes 60 prosenttia maailman väestöstä. Aasiassa ovat yleisiä monet korkean kuolleisuuden syövät, kuten maksasyöpä Kiinassa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Syöpä
  • Sairaudet
  • Minttu Mikkonen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Väsyttääkö koko ajan? Kysy itseltäsi nämä kuusi kysymystä niin pääset ongelman juurille

    2. 2

      Mira nousi raitiovaunuun ja katosi – Nyt äiti Sina Varhee kertoo epätietoisuuden tuskasta ja siitä, miten se päättyi

      Tilaajille
    3. 3

      Eikö rakennusala ikinä opi? Taivaanranta on täynnä nostokurkia, kustannukset karkasivat pilviin, ja nyt asuntoja uhkaa valmistua valtava määrä tyhjilleen

    4. 4

      Kun kolmekymppinen lainaa vuokrarahat vanhemmiltaan, se on pöyristyttävää – Miksi yksin elävä ei saa tukeutua toisiin?

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    7. 7

      Ratsastajat päihittivät 7 500 ihmisen asunnot Helsingin Tuomarinkylässä – Pellot säilyvät hevosten ja koirien käytössä oikeuden päätöksellä

    8. 8

      NHL-maalivahti Tuukka Rask avasi mystisen poissaolonsa syitä: ”Kiekkoura on hyvin lyhyt, elämä on paljon pidempi”

    9. 9

      Samat ratikat täyttyvät äärimmilleen samassa paikassa, ja yksi syy on yli muiden – HS:n hakukone kertoo, kuinka tukkoinen on oma ratikkalinjasi

      Tilaajille
    10. 10

      Melania Trump ajautui kiistaan presidentin avustajan kanssa, ja avustaja sai lähteä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    2. 2

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    3. 3

      Elintavat vaikuttavat aivoinfarktin riskiin enemmän kuin geenit, selvisi laajassa brittitutkimuksessa – Tarkkaile näitä kahta arvoa

    4. 4

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön ja uutis­sivuston – ja buukkasi niiden avulla kiertueen, jonne ei tullut ketään

    5. 5

      Finanssivalvonnalta poikkeuksellinen ulostulo: Eläkeyhtiöt ovat käyttäneet yhteisiä varojamme vuosikausia väärin, ja nyt sen on loputtava

    6. 6

      Miksi eläke­miljardien väärin­käyttöä ei saada kuriin? Syy on yksin­kertainen, ja se kertoo paljon Suomesta

    7. 7

      Onko lapsesi pessimisti? – Nämä vinkit kannattaa huomioida kasvatuksessa, jotta lapsesta ei tule negatiivista aikuista

      Tilaajille
    8. 8

      Lentäjät kertoivat tunnistamattomasta, kirkkaasta ja nopeasti lentäneestä kohteesta Irlannissa – lentäjän ja lennon­johdon välinen keskustelu julki

    9. 9

      Upouuden koulun lattiat jouduttiin repimään auki ja asentamaan uudelleen – Nyt kosteusvaurioita on löytynyt taas

    10. 10

      Pamahdus aiheutti ison poliisioperaation Töölössä, viime vuonna samassa asuntolassa löytyi matkalaukkuun kätketty ruumis – ”Poliisiautot tulee ja menee, neuloja siellä täällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Tältä näyttää uuden kerrostalon seinä – Isä ja poika havaitsivat ”hurjia” reikiä ja lohkeamia espoolaisella työmaalla

    3. 3

      Suomalaisia on kasvatettu ylenpalttiseen reippauteen, sanoo lastenpsykiatri Jari Sinkkonen – Sillä on hintansa, ja nyt se heijastuu parisuhteisiimme ja omien lastemme käytökseen

      Tilaajille
    4. 4

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    5. 5

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    6. 6

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    7. 7

      Valkoisen talon lehdistö­sihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”

    8. 8

      Demokraatit saivat vasta­iskun Trumpille, mitä siitä seuraa? Nämä viisi asiaa USA:n kongressi­vaalien tuloksesta kannattaa tietää

    9. 9

      Anne Parkkonen tiesi heti, että kuljettaja oli kuollut, ja pari viikkoa myöhemmin hän soitti lesken ovikelloa – Parkkosen ajama auto tappoi viattoman miehen, mutta syyllisestä nähtiin vain perävalot

      Tilaajille
    10. 10

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää