Ulkomaat    |   Kolumni

Aloitimme autoilun Pekingissä, vaikka siinä ei ole järkeä: Kadut täyttyvät, ilma saastuu, ja siksi autollamme ei saa nyt ajaa ollenkaan perjantaipäivisin

Olemme asuneet Pekingissä pian kaksi vuotta. Jos joku olisi sanonut minulle ensimmäisen kuukauden aikana, että vielä tulee päivä, jolloin autoilemme täällä, olisin huvittuneena kieltänyt sen mahdottomana ajatuksena, kirjoittaa HS:n kirjeenvaihtaja Katriina Pajari.

Pekingissä on 5,6 miljoonaa autoa, ja nyt yksi niistä on meidän pihassa.

Se on seitsenpaikkainen, hopeanvärinen Ford, jonka rekisterikilven viimeinen numero on 7. Se määrää, että tällä hetkellä emme saa ajaa perjantaisin aamuseitsemän ja iltakahdeksan välillä.

Pekingissä bensiinillä kulkevat autot sekä hybridiautot on jaettu rekisterikilpien perusteella viiteen ryhmään, ja jokaiselle ryhmälle on annettu ajokielto tietylle päivälle.

Päivä vaihtuu aina kolmen kuukauden välein, lokakuussa meidän päiväksemme muuttuu maanantai. Jos meillä olisi sähköauto, ajaa saisi ilman rajoituksia.

Kiina kannustaa ihmisiä sähköautojen suuntaan. Nauratti, kun naapuri kertoi lapsensa koulutehtävästä, jossa piti kertoa, miten maailma pelastuu. Puolet luokasta oli vastannut, että maailman pelastaa se, että meidän isä vaihtaa sähköautoon.

Viime vuoden lopussa pelkällä sähköllä kulkevia autoja oli kuitenkin vasta 171 000. Se ei ole Pekingin mittakaavassa kummoinenkaan luku.

Olemme asuneet Pekingissä pian kaksi vuotta. Jos joku olisi sanonut minulle ensimmäisen kuukauden aikana, että vielä tulee päivä, jolloin autoilemme täällä, olisin huvittunut ja kieltänyt sen mahdottomana ajatuksena.

Liikenne on nimittäin liki poikkeuksetta ensimmäinen asia, joka kevyesti kauhistuttaa kaupunkiin saapujaa. Ruuhka-aikaan muutaman kilometrin matkaan voi mennä tunti, ja vaikka kaistoja olisi yhteen suuntaan vain neljä, autoja on silti kuudessa jonossa. ”Kaista” on hapuileva käsite.

Sen näkee hyvin vaikka tästä videosta:


Lisäksi auton hankkiminen on hankala prosessi. Pekingissä rekisterikilpiä jaetaan arvonnoissa, joita pidetään kuusi joka vuosi. Voittaminen on vaikeaa: elokuussa arvontaan osallistui 2,9 miljoonaa ihmistä, kun kilpiä oli jaossa 6 333.

Meidän autossamme on leasing-sopimus. Se maksaa kokonaisuudessaan 380 euroa kuukaudessa. Bensa on 92-oktaanista ja sen litrahinta on nyt 7,54 yuania litralta eli 0,96 euroa.

Tämäkin on sanottava ääneen: Pekingissä autoilussa on vähän järkeä.

Savusumu on iso ongelma. Tutkimusten mukaan noin viidesosa ilmansaasteista johtuu liikenteestä. Auton omistamisesta on tehty vaikeampaa, jotta autojen kokonaismäärää saataisiin laskettua. Myös päästömääriä tarkkaillaan. Teiden varsilla on mittauspisteitä, ja kuljettajaa sakotetaan, jos auto saastuttaa liikaa.

Meillä autoa ajaa mieheni, koska hän on se, joka auton halusi.

Kiinalaisen ajokortin hankkiminen oli teoriassa helppoa ja käytännössä vaikeaa, sillä selkeitä ohjeita prosessista oli hankalaa löytää. Sitä varten tarvittiin terveystarkastus sekä lupia eri luukuilta eri puolilta Pekingiä. Osa luvista oli voimassa vain yhden vuorokauden.

Suomalainen ajokortti pitää kääntää kiinaksi, sanoi yksi, ja sitten toinen totesi, ettei tarvitsekaan. Lopulta käännöksessä auttoi ajoneuvoviraston ystävälliseksi osoittautunut vartija.

Kun olin ensimmäistä kertaa mieheni kyydissä, jännitti niin, että puhuminen oli vaikeaa. Hän on rauhallinen kuljettaja, mutta ongelma on se, että moni muu ei ole.

Pahimpia ovat koppimopotaksien kuljettajat, jotka puikkelehtivat liikenteen seassa vailla itsesuojeluvaistoa. Sähkömopot ovat oma haasteensa sekä tietenkin se, että kaiken aikaa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa. Yksisuuntainen katu on harvoin yksisuuntainen.

Tuntuu, että Pekingissä vallitsee hienoimman auton laki; se väistää, jolla on rupuisin menopeli. Liikenteessä suuri osa autoista on varustettu etu- ja takakameroilla. Jos kolari tulee, kamera kertoo, kuka mokasi.

Paikallisten mielestä on erikoista, että nelivuotiasta varten autossamme on turvaistuin. Monet eivät käytä edes turvavöitä.

Tiet ovat täynnä valvontakameroita. Pekingissä jokaisella autoilijalla on 12 pistettä. Niitä menettää tietysti vakavista rikkeistä, mutta myös esimerkiksi silloin, jos ajaa kaistojen ulkopuolella tai vaikkapa tööttää liikaa.

Jos kaikki pisteet kuluvat, joutuu ajamaan ajokortin uudelleen. Käytännössä niin kuulemma harvemmin kuitenkaan tapahtuu, koska pisteitä voi siirrellä esimerkiksi puolisoiden välillä.

Olin pitkään auton hankkimista vastaan. Mutta totta se on sekin, millä naapuri lohdutti: auto tuo uudella tavalla ulottuville kaupungin ja sen lähikylät – ja koko maan.

Nyt suunnittelemme matkaa Sisä-Mongoliaan. Ruohoaroilla on Airbnb-jurttia, ja sinne pääsee käytännössä vain autolla.

Kirjoittaja on HS:n Pekingin-kirjeenvaihtaja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Silminnäkijä
  • Liikenne
  • Katriina Pajari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    3. 3

      ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit

    4. 4

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    5. 5

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    6. 6

      Osa Teollisuus­liitosta irtaantuu kiky-sopimuksen työ­ajan pidennyksestä vuonna 2020 – päätös vaikuttaa kaikkien palkan­saajien seuraaviin tes-neuvotteluihin

    7. 7

      Pertunmaan Kuortin suuren operaation syynä oli henki­rikos – poliisi otti kiinni neljä ihmistä

    8. 8

      Suomen Yrittäjiltä oma vastatoimi lakkosoppaan: Järjestö kannustaa työnantajia lopettamaan ay-liittojen jäsenmaksujen perinnän

    9. 9

      Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta

    10. 10

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    2. 2

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    3. 3

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    4. 4

      ”Motiivina maineen tuhoaminen ja ammattitaidon kyseenalaistaminen” – MV-lehden Ilja Janitskinille ehdoton vankeustuomio, Johan Bäckmanille ehdollista vankeutta Ylen toimittajan kunnian­loukkauksesta ja vainoamisesta

    5. 5

      Ylen toimittajan potkuja Louhimies-tapauksen takia vaatinut kansan­edustaja­kaksikko ei ehkä tajunnut ironiaa omassa vaatimuksessaan

    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Saudi-Arabia pilkkaa meitä, eikä se enää ole yksin

    8. 8

      Kritiikki kiinalaisten verkko­kauppojen mitättömiä posti­maksuja kohtaan kasvaa – USA aikoo irtaantua 144-vuotisesta sopimuksesta, johon verkko­kaupan halpuus perustuu

    9. 9

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    10. 10

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    6. 6

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    7. 7

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    8. 8

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. ”Joku kysyi, onko tämä teos keskeneräinen? Ei todellakaan ole” – katso neljä Helene Schjerfbeckin rakastettua teosta ammattilaisen silmin
    3. Maailmasta loppuu metalli, kun 80 prosenttia puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit Tilaajille
    4. Skottinainen pyöräili ennätysajassa maailman ympäri – polki neljän kuukauden ajan keskimäärin 250 kilometrin päivätaipaleita
    5. Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa Tilaajille
    6. Miksi upporikas urheilija ärsyyntyy rahasta? Nyrkkeilyn ökymestari Floyd Mayweather poltti päreensä Canelo Álvarezin jättisopimuksesta
    7. Kuljettaja puhkui poliisin alkometriin 3,52 promillen lukemat – ratista narahtaneiden määrä on vähentynyt, mutta ”suurin osa kiinni jääneistä puhaltaa aika isot promillet”
    8. ”En iloitse oikein mistään” – HS:n lukijat kertovat, miten työ muutti heitä huonompaan suuntaan, työpsykologi neuvoo tunnistamaan nämä vaaran merkit
    9. Mika Kojonkoski saa kamerat kintereilleen rakentaessaan Kiinalle mäkihyppymaajoukkuetta – tekeillä mittava tv-sarja
    10. Vihasaarnaaja Anjem Choudary vapautui vankilasta – Suomessakin vieraillut ääri-islamisti julisti jihadistien sotalipun liehuvan jonakin päivänä Eduskuntatalon katolla
    11. Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla
    12. Näytä lisää