Ulkomaat

Aftonbladet: Pitkän uran tehnyttä ruotsalaisnäyttelijää epäillään 28-vuotiaan naisen murhasta

Ruotsalaislehdet kertovat, että murhasta epäilty mies on työskennellyt monien tunnettujen näyttelijöiden kanssa.

Ruotsalaisnäyttelijä pidätettiin sunnuntaina epäiltynä 28-vuotiaan naisen raa’asta murhasta Tukholmassa, kertoo Aftonbladet.

Lehden tietojen mukaan epäilty on noin 50-vuotias mies. Hän on työskennellyt tunnettujen näyttelijöiden, kuten Mikael Persbrandtin, Kjell Bergqvistin, Sofia Helinin, Mads Mikkelsenin ja Alexander Skarsgårdin kanssa. Expressen kertoo, että miehellä on takanaan pitkä ura elokuva-alalla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi sai hälytyksen Pohjois-Tukholmassa sijaitsevaan yksityisasuntoon sunnuntai-iltana. Paikalta poliisipartio löysi kuolleen naisen. Poliisin mukaan ei ollut epäilystäkään siitä, että kyseessä on murha.

50-vuotias mies otettiin kiinni rikospaikalta ja pidätettiin muutamaa tuntia myöhemmin todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Miehellä ei ole aiempia rikostuomioita. Aftonbladetin mukaan uhri ja epäilty asuivat asunnossa yhdessä.

Syyttäjä Malin Kühn kertoi, että miestä kuullaan vielä maanantain aikana.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Henkirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Kirjoitusten julkaisemisella ei ole ollut sananvapauden näkökulmasta hyväksyttävää syytä” – MV-lehden perustaja Ilja Janitskin sai ehdotonta vankeutta 16 rikoksesta

    2. 2

      Heidi Foxell, 30, kesti vatsaansa ammutun tappavan luodin mutta ei suostu sankariksi – sen sijaan hän aikoo valmistua poliisiksi

    3. 3

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    4. 4

      BBC:n toimittaja perehtyi suomalaiseen small talkin puutteeseen perusteellisesti – apuna meemi, Kimi Räikkönen, peruslatteudet ja haastatteluja

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    7. 7

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    8. 8

      Vankilaöitä, katutappeluita, huumekauppaa ja tiukkaa vääntöä rahasta – Tällaisen kuvan uutuuskirja maalaa suomiräpin jättiläisen hurjimmista vaiheista

    9. 9

      Kun vanhempi ei halua rokottaa lastaan, taustalla on toinen kahdesta harhasta – Ne tuntee Jonas Sivelä, joka kumoaa työkseen salaliittoteorioita

      Tilaajille
    10. 10

      Bosse-spanieli tukehtui hitaasti eläinlääkärin pöydälle – Hoidon kanssa kaksi vuotta vitkutellut mies tuomittiin pysyvään eläintenpitokieltoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti julkaisi karmivia yksityiskohtia: Sauditoimittajan epäilty surma kesti seitsemän minuuttia – Myös Trump sanoo pyytäneensä nauhoitusta

    2. 2

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    3. 3

      ”Niin Antti, minullakin on ratkaisu­ehdotus...” – Miksi Juha Sipilä härnäsi Antti Rinnettä televisiossa ja miksi Rinteen oli niin vaikea vastata?

    4. 4

      Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

    5. 5

      ”Ne tyypit” vyöryttivät vihaa ja uhkauksia, ja lopulta Hanna Huumonen linnoittautui kotiinsa turva­sumuttimen kanssa – Huumonen katkaisi MV-lehden raha­virran, ja vastaisku oli armoton

      Tilaajille
    6. 6

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    7. 7

      Saako toimittaja ilmoittaa raskauttavia tietoja työnantajalle – Louhimiehen tapauksessa on yksi merkittävä ero viimekeväiseen somekohuun

      Tilaajille
    8. 8

      Yliopistollinen tutkimus: Miehet pitävät vaimot uskollisina ansaitsemalla heitä paremmin – uskotonta vaimoa uhkaa kulutusmahdollisuuksien väheneminen

    9. 9

      Maailmasta loppuu metalli, kun 80 prosenttia puhelimista jää kierrättämättä – Syy on kuluttajien hölmö tapa, sanoo asiantuntija, jonka kanssa HS purki iPhonen ja tutki sen metallit

      Tilaajille
    10. 10

      Äitiyspakkaus taas otsikoissa ulkomailla: Suomalaiskeksintö voi olla vauvalle vaarallinen, varoittaa professori brittivanhempia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    6. 6

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    7. 7

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    8. 8

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    9. 9

      Näe Oodi jo ennen avajaisia – ilmakuvat ja virtuaalikierros työmaalla paljastavat kirjaston ainutlaatuisuuden

      Tilaajille
    10. 10

      Arkeologit löysivät haudasta ”vampyyri­lapsen” Italiassa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat