Ulkomaat

Liberia kadotti kontit, joissa oli 88 miljoonan euron arvosta käteistä – se on valtava menetys rutiköyhälle maalle ja paha isku tuoreelle presidentille George Weahille

Entinen maailman paras jalkapalloilija aloitti Liberian presidenttinä viime tammikuussa.

Liberiassa on kadonnut noin 88 miljoonan euron edestä maan keskuspankille kuuluvaa käteistä rahaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan summa vastaa noin viittä prosenttia Liberian vuositason bruttokansantuotteesta.

Ulkomailla painettuja 16:ta miljardia Liberian dollaria säilytettiin konteissa kahdessa eri satamassa. Kontteja ei ole kirjattu noudetuiksi satamista. Kontit katosivat viime vuoden marraskuussa ja tämän vuoden elokuussa, mutta hallitus myönsi tapahtuneen vasta viime viikolla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kyse on toistaiseksi pahimmasta kriisistä tammikuussa aloittaneelle presidentille George Weahille. Hän ei ole toistaiseksi antanut kunnon selontekoa asiasta, ja hänen hallituksensa ministerit ovat tarjonneet keskenään poikkeavia selityksiä.

Tuhannet suuttuneet ihmiset osoittivat maanantaina mieltään Liberian pääkaupungissa Monroviassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”George Weah, toimi nyt! Emme valinneet sinua varastamaan!” he huusivat Reutersin mukaan.

”Emme voi mennä ulkomaille pyytämään sijoituksia, jos vain kadotamme 16 miljardia Liberian dollaria”, aktivisti James Zeah sanoi.

Radiopuheessa viime perjantaina Weah pyysi kansaa pysymään rauhallisena ja vakuutti, että väärinkäytöksiin syyllistyneitä rangaistaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Arvostelu kohdistuu myös Weahin edeltäjään Ellen Johnson Sirleafiin, joka johti Liberiaa vuosina 2006–2018 ja sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2011. Tämän poikaa Charles Sirleafiä, joka on toiminut virkaa tekevänä keskuspankin johtajana, on useiden muiden ihmisten ohella kielletty poistumasta maasta rikostutkinnan aikana, kertoo uutissivusto Africanews.

Alle viiden miljoonan asukkaan Liberia on maailman köyhimpiä maita. Suurin osa liberialaisista elää ilman sähköä tai juoksevaa vettä.

Englanninkielinen Liberia on Afrikan vanhin tasavalta. Yhdysvalloista vapautetut orjat asettuivat seudulle ja julistivat Liberian itsenäiseksi vuonna 1847.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Liberia kävi sisällissotaa vuodet 1989–1997 sekä 1999–2003. Länsi-Afrikan ebolaepidemia vuosina 2014–2016 tappoi eniten ihmisiä juuri Liberiassa, yli 4 800.

Presidentti Weah, 51, tunnetaan jalkapallotähtenä, joka on valittu ainoana afrikkalaisena maailman parhaaksi pelaajaksi. Weah sai palkinnon vuonna 1995, jolloin Jari Litmanen sijoittui kolmanneksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Afrikka
  • Liberia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    2. 2

      Bryan Adams nappasi keikalta valo­kuvan, jota artisti kutsui taian­omaiseksi – Saasteinen totuus paljastui, kun fanit pääsivät kommentoimaan

    3. 3

      Jenni Pääskysaarta ”rakennettiin” tunteja, ennen kuin hän kelpasi televisioon – Pääskysaari kyllästyi ja teki lopulta radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    4. 4

      CNN: Matkustajakone laskeutui myrskyssä sivuttain Bristolin lento­kentälle – ”vaikuttava” suoritus, ylisti kentän henkilö­kunta

    5. 5

      Maija Nordman oli ratsastamassa Espoossa, kun vastaan tullut autoilija väläytti pitkiä valoja ja painoi töötin pohjaan – ”Kaikki keskittyminen meni hengissä pysymiseen”

    6. 6

      Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

    7. 7

      Ruoan ilmastovaikutus on tähän asti arvioitua suurempi – HS kokosi kulutustapoja, joista syntyy 100 kiloa päästöjä

    8. 8

      Et ole sittenkään käyttänyt ketsuppikuppeja väärin koko elämäsi ajan – soitimme suomalaismiehelle, joka ratkaisi massiivisella selvitystyöllä vuosikausien mysteerin

    9. 9

      Tutkijoiden mukaan toivoa ilmaston­muutoksen pysäyttämiseksi on, vaikka urakka on valtava – HS selvitti, millä keinoilla ihmis­kunta voi välttyä ilmasto­katastrofilta

    10. 10

      Syöpä lähti, triathlon jäi – Kaisa Ilvesmäki-Jakobsen on nyt maailmanmestari, vaikka luuli jo elämänsä menneen pilalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    2. 2

      Sixpackin saa, jos tietää mitä tekee – Ravitsemuksen ja liikunnan ammattilaiset kertovat, miten saavutetaan timmi vatsa

      Tilaajille
    3. 3

      Aivoinfarktin saaneen vanhuksen 1,4 miljoonan testamentti muuttui epäselvissä oloissa – Oikeus kumosi testamentin, laatija oli Espoon nykyinen liikuntajohtaja Martti Merra

    4. 4

      Jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Tikkurilassa ajanut nainen jatkaa piileskelyään – Poliisi: Autoilija tietää, että häntä etsitään

    5. 5

      Kun Henry Nyman oli nuori, poliisi kantoi romani­nuoret niskasta pitäen ulos pakkaseen – nyt poika Rony Nyman työskentelee vartijana, mutta ennakko­luulot eivät ole juurikaan muuttuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Maija Nordman oli ratsastamassa Espoossa, kun vastaan tullut autoilija väläytti pitkiä valoja ja painoi töötin pohjaan – ”Kaikki keskittyminen meni hengissä pysymiseen”

    7. 7

      Erikoinen liikenne­ympyrä hämmentää Espoossa – Miten ”turbo­kierto­liittymästä” on tarkoitus ajaa?

    8. 8

      Ulkoministeri Soini kutsuu IPCC:n ilmasto­raportin synnyttämää keskustelua hysteeriseksi höpinäksi – ”Valtion ei pidä meitä pakottaa luontoa suojelemaan”

    9. 9

      Et ole sittenkään käyttänyt ketsuppikuppeja väärin koko elämäsi ajan – soitimme suomalaismiehelle, joka ratkaisi massiivisella selvitystyöllä vuosikausien mysteerin

    10. 10

      Ei vastikkeita vaan osinkoja – Helsingistä löytyy erittäin varakkaita taloyhtiöitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    3. 3

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    4. 4

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    5. 5

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    6. 6

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    7. 7

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    8. 8

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    9. 9

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    10. 10

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    11. Näytä lisää