Ulkomaat

Venetsia aikoo sakottaa alkoholi­juomia kantavia turisteja, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa

Kiellon on tarkoitus kitkeä juopottelua kanaalikaupungin kaduilla.

Alkoholijuomia kantavia ihmisiä saatetaan alkaa sakottaa ilta- ja yöaikaan Venetsian kaduilla, vaikka pullot olisivat suljettuina kassissa. Kaupunginvaltuuston on määrä hyväksyä uusi kielto lokakuussa, kertoo muiden muassa italialainen uutistoimisto Ansa.

Kielto olisi voimassa iltaseitsemästä aamukahdeksaan. Sen olisi tarkoitus kitkeä erityisesti turistien juopottelua kanaalikaupungin kaduilla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliisi ei sentään alkaisi ratsata ruokaostoksilta poistuvien ihmisten kasseja, mutta mikäli joku kulkisi kadulla juopuneena ja hänen kassistaan löytyisi muutama olut, häntä sakotettaisiin, selittää Venetsian poliisikomentaja Marco Agostini Ansalle.

Venetsian kurinpitosuunnitelmista on hiljattain puhuttanut myös sakottaminen istumisesta tai makoilusta kaduilla ja silloilla. Kaupunginvaltuuston on määrä päättää siitäkin lokakuussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Venetsiassa on jo nykyisellään useita käyttäytymistä koskevia kieltoja, joita voi pitää ankarina.

Istumiskielto on jo voimassa Pyhän Markuksen aukiolla ja monessa muussa turistien suosikkikohteessa. Siitä uhkaa 200 euron sakko.

Pulahtaminen kanaaliin voi tietää 450 euron, roskaaminen 200 euron, pulujen ruokkiminen 200 euron, uima-asuun pukeutuminen 200 euron ja pyöräily 100 euron sakkoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Venetsialaisia on jo vuosia huolettanut kaupungin muuttuminen turistien temmellyskentäksi ja ulkoilmamuseoksi, jossa paikallisilla ei ole enää varaa asua vuokrien noustessa pilviin.

Venetsian asukasluku on hiipunut kahdella kolmasosalla puolessa vuosisadassa. Gondoleistaan tunnetussa kuvauksellisessa kaupungissa asuu enää noin 55 000 ihmistä, mutta siellä vierailee päivittäin vielä enemmän turisteja. Vuodessa kävijöitä kertyy noin 30 miljoonaa, joista suuri osa saapuu risteilyaluksista ja viipyy kaupungissa vajaan päivän.

Venetsia on alkanut siirtää suurimpien ristelyalusten kulkuväyliä etäämmäs kaupungin keskustasta ja ohjata niitä oman satamansa sijaan Margheran teollisuussatamaan mantereen puolelle, josta Venetsiaan pääsee siltaa pitkin. Risteilymatkustajien näkökulmasta saapuminen kaupunkiin ei ole yhtä näyttävä, mutta toisaalta jättimäiset laivat haittaavat vähemmän Venetsian historiallista kaupunkikuvaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Monet muutkin Etelä-Euroopan kaupungit ovat viime vuosina puuttuneet turismin kielteisiin lieveilmiöihin erilaisin rajoituksin.

Esimerkiksi Rooma on kieltänyt alkoholin nauttimisen lasipulloista kaduilla iltakymmenen ja aamuseitsemän välillä. Lissabon on säätänyt melurajoituksia baareille ja klubeille. Barcelona on jäädyttänyt lupien myöntämisen uusille majoitusliikkeille ja langettanut sakkoja Airbnb-palvelulle luvattomien vuokra-asuntojen markkinoimisesta. Dubrovnikin ratkaisu on ohjata turisteja välttämään suosittujen kohteiden ruuhka-aikoja älypuhelinsovelluksella.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Italia
  • Venetsia
  • Turismi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    2. 2

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    3. 3

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    4. 4

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    5. 5

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    6. 6

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

      Tilaajille
    7. 7

      Kanada on huolissaan kansalaisistaan Kiinassa – ulkoministeri: yksi pidätetty, toinen kadonnut Huawein talousjohtajan pidätyksen jälkeen

    8. 8

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    9. 9

      Yhdysvaltojen senaatti äänesti saudiliittouman sotilaallisen tuen lopettamisen puolesta – päätös uhmaa Trumpin hallitusta

    10. 10

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    4. 4

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    5. 5

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää