Ulkomaat

Jo kolmas nainen syyttää tuomari­ehdokas Kavanaugh’ta seksuaalisesta ahdistelusta – sanoo tulleensa myös joukko­raiskatuksi juhlissa, joissa tämä oli läsnä

Aiemmin kaksi naista on syyttänyt Kavanaugh’ta seksuaalisesta ahdistelusta yliopistossa. Kavanaugh kiistää syytökset lausunnossaan senaatille: ”Minua ei pelotella vetäytymään tästä prosessista.”

Kolmaskin nainen syyttää Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariehdokasta Brett Kavanaugh’ta seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo uutistoimisto AFP.

Julie Swetnick kertoo lakimiehensä välittämässä lausunnossa, että hän näki Kavanaugh’n juoneen rutkasti alkoholia ja syyllistyneen ”ahdisteluun ja fyysisesti aggressiiviseen käytökseen tyttöjä kohtaan” juhlissa Marylandin osavaltiossa 1980-luvun alkuvuosina. Swetnickin mukaan Kavanaugh’n käytös piti sisällään ”tyttöjen hyväilyä ja tarttumista ilman näiden suostumusta”.

Lisäksi Swetnick kertoo tulleensa joukkoraiskatuksi noin vuonna 1982 juhlissa, joissa Kavanaugh oli läsnä.

Kavanaugh kommentoi uusia syytöksiä kiistämällä väitteet ja vakuuttamalla, että ei edes tunne Swetnickiä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Tämä on naurettavaa, suoraan Twilight Zonesta”, Kavanaugh sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan Valkoisen talon julkaisemassa lausunnossa. Hän viittasi vanhaan tieteisfiktio-tv-sarjaan, jota on esitetty Suomessa nimellä Hämärän rajamailla.

Senaatille Kavanaugh lähetti keskiviikkona lausunnon, jossa hän sanoi, että eei aio taipua ”viime hetken mustamaalauksen edessä”.

”Minua ei pelotella vetäytymään tästä prosessista. Koordinoitu hyökkäys hyvän maineeni tuhoamiseksi ei aja minua minnekään. Perheeseeni kohdistuvat viheliäiset väkivallan uhkaukset eivät aja minua pois”, Kavanaugh totesi.

Aiemmin kaksi naista on syyttänyt Kavanaugh’ta seksuaalisesta ahdistelusta yliopistossa.

Deborah Ramirez on kertonut, että Kavanaugh avasi housunsa ja työnsi peniksensä hänen naamaansa juhlissa Yale-yliopiston asuntolassa 1983 tai 1984.

Christine Blasey Fordin mukaan Kavanaugh kävi hänen päälleen, yritti vetää vaatteita hänen yltään ja piti kättään hänen suullaan kotibileissä vuonna 1982, kun hän oli 15-vuotias ja Kavanaugh 17-vuotias.

Kavanaugh on kiistänyt kummatkin aiemmatkin syytökset, mutta toistuvat paljastukset asettavat hänen nimityksensä vaakalaudalle.

Korkeimman oikeuden tuomarin nimitys on poliittisesti hyvin merkittävä päätös, sillä Kavanaugh, 53, tunnetaan konservatiivisena tuomarina ja korkeimman oikeuden uusi kokoonpano voisi muuttaa Yhdysvaltoja aiempaa oikeistolaisemmaksi maaksi jopa vuosikymmenten ajaksi.

Korkein oikeus on Yhdysvalloissa erittäin vaikutusvaltainen, koska se määrittää, miten kiistanalaisia lakeja tulkitaan. Tuomarin virka korkeimmassa oikeudessa on elinikäinen.

Kavanaugh’n edeltäjä oli maltillisempi konservatiivi Anthony Kennedy, joka jäi virastaan vapaaehtoisesti eläkkeelle. Kavanaugh’n uskottaisiin äänestävän Kennedyä johdonmukaisemmin konservatiivisesti.

Blasey Ford on kuultavana esittämistään syytöksistä torstaina senaatin oikeusvaliokunnassa. Valiokunta kuulee samana päivänä myös Kavanaugh’ta.

Senaatin oikeusvaliokunta äänestää korkeimman oikeuden tuomariehdokkaan Brett Kavanaugh’n nimityksestä perjantaina. Jos valiokunta hyväksyy nimityksen, asia siirtyy senaatin äänestykseen, joka on määrä järjestää aikaisintaan tiistaina.

Kavanaugh puolustautui tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Fox Newsin haastattelussa yhdessä vaimonsa Ashley Estes Kavanaugh’n kanssa.

Kavanaugh toisteli useita kertoja samoja lauseita. Hän sanoi, että naisten kertomukset opiskeluaikaisista tapahtumista eivät pidä paikkaansa.

”En ole koskaan seksuaalisesti ahdistellut ketään, en lukiossa, en koskaan. Olen aina kohdellut naisia arvokkaasti ja kunnioittavasti”, Kavanaugh sanoi.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump nimitti Kavanaugh’n korkeimman oikeuden tuomariehdokkaaksi kesällä. Trump on puolustanut voimakkaasti ehdokastaan ja leimannut naisten kertomukset poliittisten vastustajien peliksi.

Uusimmat syytökset esittäneen Swetnickin lakimies on Michael Avenatti, joka edustaa myös pornotähti Stormy Danielsia tämän oikeudenkäynnissä presidentti Trumpia vastaan. Siinä on kyse vaitiolosopimuksen mitätöimisestä. Trumpin lakimies Michael Cohen maksoi Danielsille 130 000 dollaria ennen presidentinvaaleja, jotta tämä pysyisi hiljaa suhteestaan Trumpiin.

”Avenatti on kolmannen luokan lakimies. Hän on hyvä esittämään valheellisia syytöksiä, kuten teki minua vastaan ja kuten tekee nyt tuomari Brett Kavanaugh’ta vastaan. Hän vain hakee huomiota eikä halua ihmisten kiinnittävän huomiota hänen taustaansa ja menneisiin suhteisiinsa – todellinen surkimus!” Trump kirjoitti keskiviikkona Twitterissä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat
  • Seksuaalirikokset

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    2. 2

      Vihreiden sukellus jatkuu, ja se sataa vasemmisto­liiton laariin – Li Andersson siivitti puolueensa 2010-luvun ennätys­tulokseen

    3. 3

      Kiista irtisanomissuojasta ylittää kaikki järjellisyyden rajat

    4. 4

      Stephen Hawkingin viimeinen kirja julkaistiin: varoittaa superihmisistä ja kertoo mielipiteensä Jumalasta

    5. 5

      Kun fiilis menee seksin aikana, syynä on yleensä häpeä – Vastalääke voi palauttaa fiiliksen moninkertaisena takaisin

    6. 6

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    7. 7

      Puolalaiset salakalastavat Itämeren lohta väittämällä saalista meritaimeneksi, ja se näkyy Suomenkin lohijoissa – EU teki maanantaina lopun temppuilulle

    8. 8

      Resepti vaihtui seuraavaan, ja lopulta Eliya Zweygberg oli käyttänyt masennuslääkkeitä puolet elämästään – Kun Zweygberg päätti lopettaa, edessä oli raivokohtauksia, jotka saivat hänet pelkäämään itseään

      Tilaajille
    9. 9

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    10. 10

      Tiesitkö, että Peking on maailman vasta 187. saasteisin kaupunki?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    2. 2

      Puolen metrin syvyydestä löytyi tuhat vuotta vanha viikinkilaiva Norjassa – ”Tämä on maailman­sensaatio”

    3. 3

      Cristiano Ronaldon raiskausepäilyssä yllättävä käänne – nuoren superhakkerin hankkimat tiedot saattavat kaataa oikeuskanteen heti alkuunsa

    4. 4

      Sörnäisiin ilmestyi jopa kymmenen metriä korkea roskakasa – Kaupunki lätkii yrittäjälle jättisakkoja, mutta jätevuori ei liikahda mihinkään

    5. 5

      Yhdysvalloissa kasvaa 400 000 kiloa painava jättiläissieni, joka saattaa olla vanhempi kuin pyramidit

    6. 6

      Trump muutti mieltään ilmastonmuutoksesta: Se ei olekaan huijaus – ”Jokin muuttuu ja sitten se muuttuu takaisin”

    7. 7

      Venäjän sotilas­tiedustelu näyttää tekevän yhtäkkiä naurettavia virheitä toisensa perään – tutkijan mukaan ”huolimattomuuden” takana voi olla muutos ja länneltä jää jotain huomaamatta

      Tilaajille
    8. 8

      Harry Potter -fanit vihastuivat Johnny Deppin roolista uudessa elokuvassa – Depp pysyi pitkään hiljaa mutta kommentoi viimein kohua amerikkalaislehdelle

    9. 9

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    10. 10

      Asiantuntijoiden varoitus poliiseille: Älä katso iPhone-puhelinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 37: Akseli Valmunen kuvasi lähiötä, jossa latvialaiset telakkatyöläiset ja suomalaiset työttömät elävät rinnakkain

      Tilaajille
    2. 2

      Verohallinto julkaisi Instagramissa kenties kaikkien aikojen kuivimman vitsin, eikä kukaan oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella

    3. 3

      Helsinki laski, että 87-vuotias Eeva tulee kuukauden toimeen 101 eurolla – sosiaali­työntekijä neuvoi myymään asunnon tai ottamaan lainaa lääkkeisiin

    4. 4

      Neljän kuukauden korvatulehdus ja kuusi poskiontelotulehdusta päälle – Karoliina Sallinen-Pentikäisen loputtomaan sairasteluun löytyi syy, joka on suomalaisille erityisen tyypillinen

      Tilaajille
    5. 5

      ”Turha niitä on enää töihin koittaa, ne on ryypänneet terveytensä jo” – Turun telakka takoo vaurautta, mutta sen varjossa elää köyhyyteen käpertynyt lähiö

      Tilaajille
    6. 6

      Sosiaalinen media kannustaa flirttailuun, ja se voi kasvaa uskottomuudeksi – Tätä on ”mikropettäminen”, joka pahimmillaan tuhoaa luottamuksen parisuhteesta

      Tilaajille
    7. 7

      Brittimies piirsi upeita henkilökuvia Instagramissa, joten ihmiset tietenkin olettivat hänen piirtävän heidät ilmaiseksi – Mies vastasi riemastuttavilla pilapiirroksilla

    8. 8

      Suomessakin suositun antibiootin käyttöä rajoitetaan vakavien haittojen takia – Lääke aiheuttanut revenneitä jänteitä, lihas­kipuja ja uni­häiriöitä

    9. 9

      ”Tasa-arvoinen peruskoulu on vitsi” – Elina Tuomesta tuli uupuvien opettajien ääni­torvi ja nyt hän sanoo, että Suomessa tehdään ihmis­oikeus­loukkauksia

      Tilaajille
    10. 10

      Maailmanloppu on tulossa, ja se on kaikin tavoin erilainen kuin aiemmat maailmanloput

    11. Näytä lisää