Ulkomaat

Kahdeksanvuotias Saga teki uintireissullaan harvinaiseen löydön Ruotsissa: veti järvestä 1 500 vuotta vanhan miekan

Rautakaudelta peräisin oleva miekka on nyt houkuttanut arkeologit ja historioitsijat tutkimaan Vidöstern-järveä.

Ruotsalainen Saga Vanecek, 8, oli kesällä uimassa Vidöstern-järvessä perheensä mökillä Jönköpingissä, kun järven pohjassa tuntui jotakin kummaa.

”Tunsin jotakin vedessä ja nostin sen ylös. Siinä oli kahva, ja menin kertomaan isälle, että se näyttää miekalta”, Vanecek kertoi Ruotsin yleisradioyhtiölle Sveriges Radiolle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Museon tutkimuksissa löytö paljastui noin 1 500-vuotiaaksi miekaksi. Miekka on kaiken lisäksi erittäin hyvin säilynyt, kertoo Mikael Nordström Jönköpingin lääninmuseosta BBC:lle.

”Ei ole aivan jokapäiväistä astua järvessä miekan päälle!” Nordström iloitsee.

Myös Sagan isä Andy Vanecek kertoo löydöstä Facebookissa.
Ruotsin yleisradion haastattelussa Saga Vanecek kertoo, että hänellä on kyllä tapana tunnustella uidessaan järven pohjaa ja etsiä risuja ja muita asioita, mutta miekka on kyllä ensimmäinen löytö laatuaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Se oli siistiä ja vähän jännittävää”, hän muistelee Sveriges Radiolle.

Löytö yllätti myös Sagan isän Andy Vanecekin, joka luuli aluksi, että tytär on löytänyt järvestä jälleen jonkin oudon muotoisen oksan. Totuus paljastui vasta, kun hän pyysi ystäväänsä katsomaan löydöstä tarkemmin, hän kertoo The Local sivustolle.



Rautakaudelta peräisin oleva miekka on nyt houkuttanut arkeologit ja historioitsijat tutkimaan Vidöstern-järveä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Muun muassa Jönköpingin lääninmuseo, lääninviranomaiset ja metallinetsijöiden yhdistys etsivät nyt alueelta lisää rautakautisia esineitä.

Maan uumenista on Suomessakin paljastunut viime vuosina valtavasti tuhatvuotisia viikinkimiekkoja.

Museoviraston tietoon on tullut viiden viime vuoden aikana jopa yli 40 uutta löytöä viikinkiajan miekoista tai miekan osista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ruotsi
  • Arkeologia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Muotitalo Prada poistaa rasistisiksi syytetyt figuurit tuotesarjastaan – sosiaalisessa mediassa yritystä on arvosteltu blackface-kuvaston käyttämisestä

    2. 2

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    3. 3

      Apulaisprofessori Joy Wolframia, 29, luullaan usein assistentiksi – tosiasiassa hän on Helsingissä kasvanut huippu­tutkija, joka johtaa uraa uurtavaa syöpä­tutkimusta arvostetulla yhdysvaltalais­klinikalla

      Tilaajille
    4. 4

      Yksi kuva näyttää, miten julmasti sairaudet kasautuvat Helsingissä – ”Pyrimme löytämään riski­ryhmiä”

    5. 5

      Se, että ihmiset tuijottavat, on Julia Fonsenista alentavaa – mutta sitten vastaan tuli mies, joka katsoi juuri oikealla tavalla

    6. 6

      Helsingin keskustan megaterveysasema maksaisi arviolta 74 miljoonaa – Kaikki suunniteltu ei sovi metroaseman päälle, joten tilaa vallattaisiin myös Sähkötalosta

    7. 7

      Brexit-kannattajien taivaan­rannassa näkyy uusi musta pilvi: mahdollinen uusi EU-kansan­äänestys – ”En ole koskaan ennen ollut näin peloissani”, julisti Nigel Farage

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Ahdistaako tavara, mutta joulu­lahjat pitäisi hankkia? Tässä 86 erinomaista vinkkiä aineettomaksi joululahjaksi

    10. 10

      Patryk Białas joutuu pukemaan ylleen hengitys­suojan lähtiessään ulos – ja ollaan kaupungissa keskellä Eurooppaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    2. 2

      Yksi kuva näyttää, miten julmasti sairaudet kasautuvat Helsingissä – ”Pyrimme löytämään riski­ryhmiä”

    3. 3

      Se, että ihmiset tuijottavat, on Julia Fonsenista alentavaa – mutta sitten vastaan tuli mies, joka katsoi juuri oikealla tavalla

    4. 4

      Apulaisprofessori Joy Wolframia, 29, luullaan usein assistentiksi – tosiasiassa hän on Helsingissä kasvanut huippu­tutkija, joka johtaa uraa uurtavaa syöpä­tutkimusta arvostetulla yhdysvaltalais­klinikalla

      Tilaajille
    5. 5

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    6. 6

      Mitä ihmettä Euroopassa oikein tapahtuu? ”Hallitseminen on käymässä lähes mahdottomaksi”, sanoo Matti Vanhanen

    7. 7

      Brexit-kannattajien taivaan­rannassa näkyy uusi musta pilvi: mahdollinen uusi EU-kansan­äänestys – ”En ole koskaan ennen ollut näin peloissani”, julisti Nigel Farage

    8. 8

      EU:n kunnianhimoinen maahan­muutto­politiikan uudistus ei etene: Suomi haraa vastaan rajavalvojien lisäämisessä

    9. 9

      Yksi Pohjoismaiden etsityimmistä rikollisista jäi kiinni ajettuaan poliisin ratsiaan Orimattilassa – seurasi kolmen kilometrin takaa-ajo, kunnes vastassa oli umpikuja

    10. 10

      Tuomioistuin Yhdysvalloissa julisti Obamacaren perustuslain vastaiseksi – Trump: ”Suurenmoinen uutinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    3. 3

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    4. 4

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    5. 5

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    6. 6

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    7. 7

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    8. 8

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    9. 9

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    10. 10

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    11. Näytä lisää