Ulkomaat

Historiallisen voimakas Michael-hurrikaani aiheutti valtavat tuhot Floridassa – Keski-Amerikassa kuolleita yli kymmenen, Yhdysvalloissa viisi

Michael-hurrikaani lukeutuu Yhdysvaltojen mittaushistorian rajuimpiin. Yhdysvalloissa se on tappanut tiettävästi viisi ihmistä, Keski-Amerikassa kuolleita kerrotaan olevan yli kymmenen. Sisämaahan liikkuessaan Michael on heikentynyt trooppiseksi myrskyksi.

Hirviöhurrikaaniksi kutsuttu Michael-myrsky on asiantuntijoiden mukaan yksi voimakkaimmista hurrikaaneista, joita Yhdysvaltain manneralueelle on iskenyt 1800-luvun jälkeen. Myrsky on aiheuttanut myös kuolemantapauksia.

Voimakkaimmillaan Michael luokiteltiin neljännen asteen myrskyksi viisiportaisella asteikolla. Yhdysvaltain kansallisen hurrikaanikeskuksen NHC:n mukaan se oli torstaihin mennessä heikentynyt trooppiseksi myrskyksi, mutta sen arvioitiin voivan silti aiheuttaa vielä runsaasti vahinkoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Evakuointikehotuksia tai -määräyksiä oli annettu yhteensä yli 20 piirikunnassa.

Michael iski keskiviikkoiltana Suomen aikaa Floridan luoteisrannikolle, nostatti vettä rannikkokaupunkien kaduilla ja aiheutti mittavia tuhoja.

Hurrikaanin reitti osui Floridassa erityisesti niin kutsutulle Panhandlen alueelle osavaltion luoteisosassa, jossa sen kerrottiin jättäneen jälkeensä raunioita. Myrskyn runnomille alueille lähetettiin tuhansia kansalliskaartin jäseniä, sotilaita sekä etsintä- ja pelastustyöntekijöitä.


Yhdysvalloissa hurrikaani oli tappanut ainakin viisi ihmistä, kertoi uutiskanava CNN. Kanavan mukaan mies kuoli Greensborossa Floridassa, kun puu kaatui hänen kotinsa päälle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

AFP:n mukaan myrsky vaati Georgiassa toisen uhrin, joka oli 11-vuotias tyttö. Viranomaisten mukaan myrskyn irti repimä autokatos paiskautui hänen kotitaloonsa. Torstaina CNN uutisoi kolmesta muustakin kuolleesta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

BBC kertoi, että Keski-Amerikassa myrskyssä kuoli ainakin 13 ihmistä: kuusi Hondurasissa, neljä Nicaraguassa ja kolme El Salvadorissa.

Yhdysvalloissa yli 700 000 kotitaloutta ja liikerakennusta oli torstaina ilman sähköjä, uutistoimisto AFP kertoi.

Myrsky tuhosi taloja, joita sen aiheuttamat tulvat olivat repineet perustoiltaan. Paikoin rakennuksia kellui veden täyttämillä kaduilla, jotka olivat täynnä hurrikaanin irti repimää roskaa. Floridassa kuvatuissa uutisvideoissa tulvavesi ulottui pahimmillaan talojen kattoihin asti.

Torstaina Suomen aikaa Michaelin reitti kulkee Alabaman kaakkoisosien ja Georgian eteläosan kautta. Lisäksi vaikutukset tuntuvat Etelä- ja Pohjois-Carolinassa sekä Virginiassa Yhdysvaltain itärannikolla. Osa näistä alueista kärsi jo syyskuussa iskeneen Florence-myrskyn tuhoista.


Michaelin tuulennopeudeksi mitattiin sen rantautuessa lähes 70 metriä sekunnissa, mikä on lähellä erittäin harvinaisen viidennen asteen hurrikaanin rajaa. Suomessa myrskyn raja on 21 metriä sekunnissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen johtajan Ken Grahamin mukaan Michaelista tuli kovin myrsky, jonka Panhandlen alue on kohdannut koko sinä aikana, kun myrskyjä on seurattu.

Rantautumisen jälkeen Michael jatkoi kulkuaan kohti sisämaata, ja sen tuulennopeus vaimeni vajaaseen 60 metriin sekunnissa.

Michael-myrsky lukeutuu Yhdysvaltojen mittaushistorian rajuimpiin.


AFP:n mukaan tuulen nopeus oli suurin sitten vuonna 1992 iskeneen Andrew-hurrikaanin. Aiemmin yhtä kovia myrskytuulia on mitattu Yhdysvaltain manneralueella vain kaksi kertaa, vuosina 1969 ja 1935.

Myrskyjen voimakkuuden tilastointi aloitettiin vuonna 1851.

Meteorologit arvioivat myrskyjen voimakkuutta myös ilmanpaineen perusteella. Tällä mittarilla Michael oli Andrew’ta voimakkaampi, mutta ei yhtä raju kuin Camille-hurrikaani vuonna 1969.
Myrskyn rajuus yllätti asiantuntijat. ”Se tuli kuin tyhjästä ja kehittyi viikonlopun aikana, joten siihen ei oikeastaan kiinnitetty huomiota ennen eilistä”, hurrikaaneihin erikoistunut meteorologi Phil Klotzbach Coloradon osavaltion yliopistosta kuvaili AFP:n mukaan.


Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump julisti tiistaina Floridaan hätätilan, ja viranomaiset varoittivat ihmisiä ”hengenvaarallisesta” ja ”tuhoisasta” myrskystä. Sääilmiötä luonnehdittiin ”erittäin vaaralliseksi”.

Keskiviikkoiltana paikallista aikaa Trump sanoi, että aikoo vierailla Floridassa pikapuoliin.

Satojatuhansia ihmisiä kehotettiin lähtemään myrskyn alta, mutta monet eivät halunneet paeta kodeistaan. Apalanhicolan kaupunginjohtaja Van Johnson kertoi keskiviikkona olevansa huolissaan, että jotkut asukkaat alkoivat vasta myrskyn tullessa ottaa asian vakavasti.


Hurrikaanin vuoksi suuri osa Meksikonlahden öljyntuotannosta keskeytettiin. Merenpinnan pelättiin nousevan joillakin alueilla jopa yli neljä metriä normaalia korkeammalle.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Hurrikaanit
  • Myrskyt
  • Yhdysvallat
  • Florida
  • Jukka Perttu

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkimus: Luomuviljely kuormittaa ilmastoa enemmän kuin tavallinen viljely

    2. 2

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    3. 3

      Tanskalainen ja norjalainen nainen löytyivät kuolleena syrjäisestä vuoristosta Marokossa – ruumiissa väkivallan merkkejä

    4. 4

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    5. 5

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    6. 6

      Onko kynttilöiden poltto jopa yhtä haitallista kuin passiivinen tupakointi? Selvitimme

    7. 7

      Aktivisti­sijoittajan huhutaan astuvan Björn Wahlroosin varpaille – Onko Nordeassa edessä titaanien taisto?

    8. 8

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    9. 9

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    10. 10

      Mies sai tuomion salametsästyksestä USA:ssa: Vuosi vankeutta ja Disney-klassikko Bambi kerran kuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos kävelen autiolla kadulla naisen perässä, en missään nimessä ota juoksu­askelia, vaikka olisi kiire

    2. 2

      17-vuotiaana Sini Pyy käytännössä katkesi vyötärön kohdalta – nyt hän kehittää yliopisto­ihmisten kanssa sopivaa hiihtokelkkaa paralympialaisia varten

    3. 3

      Poikkeuksellinen poliisi­tiedote: Itä-Uudenmaan poliisi nappasi kauppa­keskus Jumbosta keski-ikäisen tillin­haistelijan

    4. 4

      Kodin murtosuojaa myyvien yritysten mainoskikka ärsyttää monia – ”Varkaathan näkevät postilaatikko­rivistä, mihin taloihin kannattaa mennä”

    5. 5

      Moni syö itsensä väsyksiin, ja vireys voi hävitä tunneiksi – näillä ravinto-ohjeilla vältät ilta­päivän uupumuksen

      Tilaajille
    6. 6

      Kauppakeskushanke ajautui vaikeuksiin Vantaalla: ”Joudumme miettimään eri vaihtoehtoja”

    7. 7

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    8. 8

      ”Entä jos Sale twiittailisi kuin Trump?” – sometili laittaa Trumpin sanat Sauli Niinistön suuhun, tehden USA:n presidentin öykkäröinnistä näkyvämpää

    9. 9

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    10. 10

      Jouluidylliä voi varjostaa kolmen vuoden seksittömyys, joka nostaa parisuhteen konfliktit pintaan, sanoo asiantuntija – HS:n testi kertoo, millainen jouluihminen olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    3. 3

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    10. 10

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    11. Näytä lisää