Ulkomaat

Baijerin pääministeri puhuu kuin Trump, mutta se ei taida riittää – Saksassa käydään sunnuntaina historialliset vaalit, jotka voivat heiluttaa koko maata

Baijerissa on sunnuntaina historialliset osavaltiovaalit, sillä Baijerin mahtipuolue CSU menettää rytinällä yksinvaltansa. Konservatiivisuus ei ole enää entisellään.

München

Baijerin pääministeri Markus Söder pitää vaalipuhetta vieressään valtava Markus Söderin pää. Pää vie huomion seinään heijastuvassa logossa, joka on samaan aikaan komea ja kauhea. Se on kuin parodiaa. Logossa Söderin piirretyn pään ympärillä on tähtiä ja teksti Bavaria One – Mission Zukunft, Baijeri ykkönen, tehtävänä tulevaisuus.

Tyylilaji kertoo paljon Söderistä. Kaikki on suurta ja itsekeskeistä. Ja kuin peliä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pelkästä vitsistä ei ole kyse. Söder todella haluaa Baijerille oman avaruusohjelman ja satelliitin. Se on yksi hänen teemoistaan Baijerin sunnuntain osavaltiovaalien kampanjoinnissa. Eikä siinä mitään, vauras Baijeri on merkittävä avaruusteknologian keskus.

Baijeri on ykkönen, suurin, menestyvin eikä edes taivas ole rajana. Se on Söderiä. Ja juuri siksi häntä kutsutaan Baijerin Trumpiksi. Mutta toisin kuin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Söder saattaa käydä viimeisiä vaalejaan. Kannatusmittaukset ennakoivat Söderin puolueen CSU:n olevan matkalla kohti katastrofia.
Saksa on maa, jossa on koko ajan jossain vaalit. Sunnuntaina uurnille käy 9,5 miljoonaa äänioikeutettua Baijerissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Baijeri on Saksan 16 osavaltiosta yksi erityisimmistä. Se on vauras, täynnä kansainvälisiä suuryrityksiä ja patakonservatiiveja. Se on omanarvontuntoinen ja syvästi katolinen. Baijerin vaaleilla on myös tiukka side valtakunnanpolitiikkaan. Itse asiassa koko Saksan hallitus on viime ajat pyörinyt Baijerin vaalien ympärillä.

Baijerissa on eletty kuin yksipuoluejärjestelmässä, ja nyt vanha valta-asetelma murtuu. Jos kannatusmittaukset pitävät paikkansa, Baijerin kristillissosiaalinen unioni eli CSU menettää yksinvaltansa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mille tahansa muulle puolueelle se, että joka kolmas äänestäjä kannattaa puoluetta, olisi riemujuhla. Mutta ei CSU:lle, joka on tottunut saamaan puolet äänistä.

Syyllinen CSU:n kriisiin on etsitty Baijerin ulkopuolelta. Hän on liittokansleri Angela Merkel.

CSU on suurisanaisten miesten ja isojen egojen puolue. Merkel on tämän tyylin vastakohta. Hänen kimpussaan on ennen kaikkea CSU:n johtaja ja Saksan sisäministeri Horst Seehofer.

Merkel ja Seehofer ovat teoriassa liittolaisia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Seehoferin CSU:lla ja Merkelin kristillisdemokraattisella CDU-puolueella on vanhastaan diili. Baijeri on CSU:n, muu Saksan CDU:n. Kun CDU on vallassa, on myös CSU:lla ministerinsä hallituksessa. Nyt yhteiselo on ollut niin hankalaa, että Seehofer on ollut kahdesti kaataa koko Saksan hallituksen, jolla on ikää vasta seitsemän kuukautta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Osin syynä kriiseihin on se, miten sekaisin koko Eurooppa on pakolaiskriisin jäljiltä. CSU:n johto katsoo, että syy puolueen kannatuskatoon on Merkelin maahanmuuttopolitiikassa. CSU:lle Merkel on liian liberaali.

Baijeri oli kolme vuotta sitten pakolaiskriisin keskipiste Saksassa. Baijerin kautta Saksaan saapui reilun vuoden aikana noin miljoona turvapaikanhakijaa. Oikeistopopulistisen ja osin äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen eli AfD:n kannatuksen nousu sai vauhtia pakolaiskriisistä. CSU sai Baijeriin uuden haastajan.

CSU on perinteisesti halunnut pitää kiinni siitä, ettei sen ohi mennä oikealta. AfD teki sen. Seehofer päätti vastata menemällä perässä.

Oikeistopopulismi nousee koko Euroopassa. Baijerin poliittinen muodonmuutos on siitä yksi seuraus. Mutta on myös muita syitä.

Isot megatrendit, globalisaation ja digitalisaation tuomat työn ja tulonjaon murrokset, geopolitiikan ja voimapolitiikan paluu, Baijerin hurja talouskasvu ja kansainvälistyminen näkyvät poliittisella kartalla ja äänestäjien liikkuvuudessa.

Puoluekenttä pirstaloituu ja perinteiset kansanpuolueet ovat kovilla vasemmalta oikealle. Ensin tämän murroksen keskelle joutuivat sosiaalidemokraatit, ja nyt on konservatiivien vuoro. CSU:n kiivas kampanjointi ja kipuilu on yksi esimerkki siitä, miten konservatiivisuutta yritetään brändätä uusiksi.

Merkelin tyyliä on asemoitua mahdollisimman keskelle poliittista karttaa. Seehofer sen sijaan uudistaisi konservatiiveja ammentamalla äärioikealta ja keskittymällä lähinnä maahanmuuttoon. Nyt tämä linja sekä hieman tuo, että etenkin vie kannatusta.

Baijeriin ja etenkin Müncheniin muuttaa koko ajan väkeä muualta. Kyse ei ole pakolaisista, vaan teknologiajättien houkuttelemista kansainvälisistä huippuosaajista Saksasta ja muualta Euroopasta. Monelle heistä CSU:n edustama konservatiivisuus on vierasta.

Söder tajuaa tämän ehkä Seehoferia paremmin, mutta osalle äänestäjistä Söder on silti liian kova ja populistinen. Söder on kuitenkin laajentanut spektriä. Hän kurottaa avaruuteen ja taivaaseen. Kesällä hän määräsi, että kaikissa Baijerin virastoissa on oltava seinällä krusifiksi.

Uskonnon sijaan monelle tärkein vaaliteema on koti, varsinkin hoivapalvelut ja asumisen hinta, joka on Saksan suurkaupungeissa kärjistyvä poliittinen teema.

Baijerin vaalien kireä asetelma vaikuttaa Saksan hallitukseen.

Seehofer haastaa Merkeliä. Seehofer saa haluamaansa, sillä kannatusluvut eivät houkuta uusiin vaaleihin.

Kesällä Seehofer vaati, että turvapaikanhakijoita pitäisi käännyttää suoraan rajalta. Riita oli paitsi kaataa hallituksen myös hajottaa CDU:n ja CSU:n unionin. Syksyllä Seehofer väänsi demarien kanssa tiedustelujohtaja Hans-Georg Maaßenin potkuista.

Tulos: CSU:n kannatus vain hupenee. Nyt tilanne on se, että CSU on Seehoferin ja Söderin, kahden itseään mahtimiehinä pitävän alfauroksen johdolla matkalla kohti kaikkein aikojen tappiota. AfD:n kannatus on mittauksissa 10–14 prosenttia. Se ei yksi ole viemässä CSU:n yksinvaltaa, mutta se on ollut vauhdittamassa äänestäjien liikettä puolueista toisiin.

Ne, joille maahanmuutto on tärkein vaaliteema, saavat haluamaansa AfD:stä. Maltilliset äänestäjät etsiytyvät myös muualle. Vihreille mittaukset ennakoivat 18 prosenttia äänistä.


Söderille tilanne on hankala. Hän on sitä mieltä, että Seehoferin show ja Berliini ovat syypäitä katastrofiin.

Söder nousi Baijerin pääministeriksi vasta viime maaliskuussa. Vallanvaihtoa edelsi vuosien taistelu Seehoferin kanssa. Seehofer joutui väistämään. Hän lähti ministeriksi.

Myös Söderin poliittinen tulevaisuus on auki. Jos hän jatkaa pääministerinä, hallituksessa on myös jokin toinen puolue. CSU:n itseluottamus on kuitenkin perustunut siihen, että se pystyy johtamaan Baijeria yksin.

Onko Söderistä kompromisseihin?

”Ne eivät ole Baijerin ja CSU:n vahvuus”, sanoo Söderistä elämäkerran kirjoittanut Süddeutsche Zeitung -lehden toimittaja Roman Deininger.

Söder on raskaan sarjan provosoija ja populisti, armoitettu puhuja, joka elää ja hengittää Baijerin politiikkaa. Söder rakastaa vastakkainasetteluja, Deininger sanoo.

Söder, 51, on rakentanut uraansa taistellen ja taitavasti. Hän on puolueen nuorisojärjestön entinen johtaja, joka teki hetken uraa tv-toimittajana. Se toi näkyvyyttä. Seehoferin suosiossa hän ei kuitenkaan ollut. Vallanvaihto oli kova.

CSU on kuitenkin aina ollut myös uudistuva ja uudistava puolue, Deininger muistuttaa. Poliittisen kulttuurin suurista eroista huolimatta Söderille, Baijerin entinen ympäristöministerille, vihreät olisi ihan luonteva kumppani.

”CSU:n täytyy sopeutua siihen, että Baijeri on entistä kirjavampi ja poliittisesti laajempi. Aikaa on seurattava.”


Sunnuntain vaalit Baijerissa ovat historialliset. Vaikka CSU on betonoinut itsensä konservatismiin, voi olla, ettei tämä tyyli enää puhuttele edes Baijerissa.

Merkelin hallitukselle vaalitulos tarkoittaa joko rauhallisempia aikoja – tai uutta kriisiä. Jos EU:n mahtimaan Saksan hallitus kaatuisi, koko Euroopan poliittinen agenda kriisiytyisi.

Merkeliä ei tosin juuri kiinnosta yksittäisten osavaltioiden vaalikamppailut ja hallitukset. Merkelille tärkeää on Saksan suuri linja, Deininger sanoo.

Toinen kysymys on se, miten tärkeää Saksan vakaus omasta kannatuksestaan panikoiville puolueaktiiveille. Omat yllättivät Merkelin muutama viikko sitten, kun CDU:n ja CSU:n yhteinen parlamenttiryhmä äänesti ryhmän johtoon Ralph Brinkhausin Merkelin luottomiehen Volker Kauderin sijaan.

CDU:lla on puoluekokous joulukuussa. Silloin äänestetään myös Merkelin jatkosta. Jos Merkel pitää sanansa, hän jatkaa puolueen johdossa ja kanslerina koko vaalikauden, Deininger sanoo.

”Se, miten CDU:n ja CSU:n välit toimivat, riippuu siitä, ketkä puolueita johtavat. Jos molemmissa on vallassa konservatiivit, sujuu hyvin. Samoin, jos molemmissa on liberaalit.”

Söder ei ole ainoa nimi CSU:n johtoon. Nousussa ovat EPP-puolueen kärkiehdokkaan paikasta Alexander Stubbin kanssa kisaava Manfred Weber ja entinen liikenneministeri Alexander Dobrindt.

Baijerilaisella konservatiivi–liberaali-asteikoilla Weber on se liberaali.

”Sukupolvi vaihtuu. Ehkä nyt on Söderin ja Seehoferin viimeinen taisto.”

Oikaisu 12.10.2018 kello 7.40: Alexander Dobrindt ei ole enää liikenneministeri, vaan CSU:n liittopäiväryhmän puheenjohtaja.

Tästä on kyse

Baijeri äänestää sunnuntaina


 Baijerissa on sunnuntaina osavaltiovaalit.

 Baijeria on hallinnut vuodesta 1957 Baijerin kristillissosiaalinen unioni CSU.

 Torstaina julkistettu Civeyn mittaus ennakoi CSU:lle 32,9 prosenttia, vihreille 18,5 prosenttia, SPD:lle 11 prosenttia, liberaalipuolue FDP:lle 5,9 prosenttia, AfD:lle 12,8 prosenttia, vasemmistopuolue Linkelle 3,9 prosenttia ja Frei Wähler -puolueelle 9,8 prosenttia äänistä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    2. 2

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    3. 3

      Palvelualojen jättiliitolta lisää työtaisteluja ensi viikosta alkaen, koskevat yli 50 000 jäsentä – ”Kyllähän nämä tulevat kuluttajan tontille”

    4. 4

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    5. 5

      Vanhemmat hylkäävät lapsiaan ja jopa 11-vuotiaat ovat huumekoukussa – Uutta-Seelantia vaivaa synteettisen kannabiksen aiheuttama huumekriisi

    6. 6

      Jos nämä ovat hyviä aikoja USA:ssa, en halua nähdä huonoja

    7. 7

      Tuhoaako runsas light-limujen juominen erektion? Urologi vastaa

    8. 8

      Umpiruotsinkielinen taiteilija puhuu elokuvassa suomea, ja tutkija kummeksuu ratkaisua – Ohjaaja Antti J. Jokinen: ”Schjerfbeck oli humanisti ja niin olen minäkin”

    9. 9

      Nasan kuvassa näkyy Etelämantereesta irronnut ihmeellisen geometrinen jäävuori

    10. 10

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Järkytys ravintola­maailmassa: klassikko­baarit Corona, Moskova ja Dubrovnik joutuvat lopettamaan, merkki­rakennuksen kaikki vuokra­sopimukset on irtisanottu

    2. 2

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    3. 3

      Piiloon jäävä hoiva kannattelee monen lapsen arkea – Jos teet näitä asioita, suojaat lapsesi mielenterveyttä

    4. 4

      Ennennäkemätön Kimi Räikkönen on nyt myös kansikuvapoika ja maailmanlaajuisen lehden uuden numeron pääaihe

    5. 5

      Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla

      Tilaajille
    6. 6

      It-veteraani kirjoitti koodaajien palkkaongelmasta – Jos tekijöistä on kerran pulaa, miksi heistä ei synny palkkakilpailua?

    7. 7

      Miljoona matkakorttia vaihdetaan uusiin, vanhat lakkaavat toimimasta – HSL:n suuri operaatio alkoi tiistaina

    8. 8

      Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”

      Tilaajille
    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Kuinka nopeasti nuuskan käyttö näkyy hammaslääkärillä? Voiko nuuska kairata reiän poskeen? Asiantuntijat käyvät läpi 15 netistä tuttua väitettä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi naista pitää ”rakentaa” tunteja ennen kuin hän kelpaa televisioon? Jenni Pääskysaari kyllästyi näyttämään ”drag queenilta” ja teki radikaalin ratkaisun

      Tilaajille
    2. 2

      ”Joidenkin kohdalla on pakko toivoa, etteivät he koskaan saa töitä” – Ammattikouluista uhkaa valmistua hoitajia, jotka voivat olla vaaraksi hoidettavilleen, sanovat opettajat

      Tilaajille
    3. 3

      Kalusteita lahjoitetaan niin paljon, etteivät kaikki kelpaa edes kirpputoreille – Nämä käytetyt kalusteet viedään käsistä, näitä ei huolita edes ilmaiseksi

      Tilaajille
    4. 4

      Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”

    5. 5

      ”Minun on ajateltava, että oli hänen aikansa mennä” – 39-vuotiaana kuolleen Perttu Häkkisen vaimo, ystävät ja työtoverit kertovat, kuinka paljon he menettivät

      Tilaajille
    6. 6

      Kettu istahti paikallisbussin penkille Kirkkonummella – Video näyttää, miten kuski paimentaa eläimen ulos katseen voimalla

    7. 7

      Brittipilotti ohjasi koneensa kiitoradalle kylki edellä – Finnairin lentäjä selittää, mistä on kyse ja paljastaa loma­kohteiden haastavimman kentän

    8. 8

      Audi, Lada ja Toyota haudattiin vuodeksi suohon ja kaivettiin sen jälkeen ylös – Venäläisen Youtube-porukan ”testi” vahvistaa vanhan totuuden

    9. 9

      Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat

    10. 10

      Uuden lastensairaalan katolle ilmestyi englanninkielinen teksti: Varautuuko sairaala pommituksiin?

    11. Näytä lisää