Ulkomaat    |   Kirjeenvaihtajan kommentti

Baijerin vaalitulos on katastrofi koko Angela Merkelin hallitukselle

Vaikka päähuomio Baijerin vaalituloksessa on CSU:n katastrofissa, myös sosiaalidemokraatit ovat tosipaikan edessä. Vaalit eivät olisi voineet mennä demareilta tätä huonommin, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.

Berliini

Baijerin sunnuntaisten osavaltiovaalien tulos on katastrofi ei vain Baijerin kristillissosiaaliselle unionille CSU:lle vaan myös koko Saksan hallitukselle. Vaalitulos heikentää entisestään Saksan liittokansleri Angela Merkeliä.

Vaikka CSU:n johtaja, sisä­ministeri Horst Seehofer kuinka yrittää yhä takertua valtaan rökäle­tappiosta huolimatta, Saksan sosiaali­demokraatit voivat hyvin päätyä siihen loppu­tulokseen, että tämä oli nyt tässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saksalaiskommenttien sävy oli vaali-iltana tyly. Suurten kansanpuolueiden valta on murentunut, eikä Baijeri ole entisellään, kuului analyysi. Ja tuloksella on rajut seuraukset Merkelin hallitukselle, sillä nyt alkaa syyllisten etsintä.

”Vanha CSU on kuollut”, kirjoittaa Süddeutsche Zeitung -sanomalehti. Taas yksi luku Saksan sodanjälkeistä historiaa on ohi, kun CSU menetti Baijerissa valtansa, Frankfurter Allgemeine -sanomalehti toteaa. Baijeri vaalit olivat äänestys suurta koalitiota vastaan, Welt-lehti kirjoittaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kysymys kuuluu, onko puolueilla hermoja odottaa vielä Hessenin osavaltion tulokset kahden viikon päästä vai onko esimerkiksi SPD:n johtajan Andrea Nahlesin sanottava, että tämä hallitustaival oli nyt tässä.

Suuri koalitio on demareille hauta, Bild-lehti tylytti.

CSU sai todella turpiinsa, mutta sitä myös odotettiin. Baijeria yksinvaltiaan ottein hallinnut Baijerin kristillissosiaalinen unioni CSU menetti valta-asemansa, eikä ole juuri syytä uskoa, että se saisi sitä enää takaisin. Kun ääntenlaskenta oli vielä kesken, se oli saamassa 37,3 prosenttia äänistä. Kannatuksesta katosi kymmenisen prosenttiyksikköä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

CSU:ta ei auta se, että kannatusmittauksen ennakoivat vieläkin surkeampaa tulosta. Saksalaismedian mukaan henkinen kipuraja olisi kulkenut 33 prosentissa: jos sen alle olisi jääty, ei Baijerin pääministerillä Markus Söderillä ja puoluetta johtavalla Seehoferilla olisi ollut mitään mahdollisuuksia edes yrittää jatkaa tehtävissään.

Kaksikko ei kuitenkaan vähällä luovuta. Se voi olla osa Merkelin ongelmaa. Pöytä ei puhdistu.

Söderin mukaan CSU:n ero vihreisiin on niin selvä, ettei johtopaikka Baijerissa vaihdu. Hän haluaa itse jatkaa Baijerin pääministerinä. Pientä nöyryyttä silti puheista löytyy. ”Tulos on tuskallinen”, Söder sanoi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Seehofer ilmoitti, ettei ole aikeissa erota sisäministerin tehtävistä. ”Tietenkin jatkan vastuiden hoitamista”, hän sanoi.

Sunnuntai-ilta oli karu sosiaalidemokraateille. Se oli saamassa alle 10 prosenttia äänistä. Edelle menivät vihreät ennätyksellisellä liki 18 prosentin ääniosuudella. Ohi paineli myös oikeistopopulistinen ja osin äärioikeistolainen Vaihtoehto Saksalle -puolue eli AfD. Se nousi ensimmäistä kertaa Baijerin parlamenttiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

SPD:n johtaja Andrea Nahles oli sunnuntai-iltana ilmaisussaan hyvin niukka, mutta viesti ei jäänyt epäselväksi. Baijerissa ei ollut kyse vain Baijerin asioista, vaan Saksan hallituksen huonosta suorituskyvystä, hän sanoi. ”On selvää, että jonkin on muututtava.”

Baijerin SPD:n kärkiehdokas Natascha Kohnen ilmoitti harkitsevansa eroa, mutta se ei riitä. Riitaisa hallitustaival kostautuu juuri demareille, mikä ei sinänsä ole yllätys. Puolueessa on paljon niitä, joiden mielestä Merkelin suureen koalitioon mukaan lähtö oli suuri virhe.

Saksan vihreiden itsetunnolle Baijerin vaalitulos on tärkeä. Puolue on Baijerin toiseksi suurin ja hyvin halukas valtaan. Sitä se ei peittele. CSU:n on myös vaikea ohittaa hallitusneuvotteluissa sitä tosiasiaa, että vihreät kasvattivat kannatustaan noin 10 prosenttiyksiköllä.

ARD-tv-kanavan vaalianalyysin mukaan CSU menetti sekä vihreille että AfD:lle kummallekin noin 180 000 äänestäjää. AfD:n kanssa hallitusyhteistyötä ei tehdä, on Söder tehnyt selväksi.

AfD odotti saavansa vielä tätäkin paremman tuloksen, vaikka noin 10 prosentin ääniosuus on kova suoritus puolueelta, joka nousee ensimmäistä kertaa Baijerin parlamenttiin. AfD:n kanssa samoista CSU:hun pettyneistä äänestäjistä kilpaili paikallinen Freie Wähler -puolue, jonka äänisaalis oli 11,6 prosenttia.

Liberaalipuolue FDP joutui vielä sunnuntai-iltana jännittämään, pääseekö se yli viiden prosentin äänikynnyksen. Vasemmistopuolue Linke jäi sen alle selvästi eikä saa siksi yhtään paikkaa parlamenttiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Saksa
  • Angela Merkel
  • Anna-Liina Kauhanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Venäjä lennätti kaksi strategista pommittajaa Venezuelaan

    2. 2

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    3. 3

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    4. 4

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    5. 5

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    6. 6

      Helsingin Koskelantiellä syttyi maanantai-iltana räjähdysmäinen tulipalo: Silmin­näkijöiden mukaan lieskat löivät voimalla ikkunasta ja kaupungin­osa oli täynnä savua

    7. 7

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    8. 8

      Macron puhui ensi kertaa Ranskan kelta­liiveille ja lupasi minimi­palkkaan 100 euron korotuksen: ”Maassa vallitseva viha on syvää ja oikeutettua”

    9. 9

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    10. 10

      Norjan maajoukkue­valmentaja myöntää härskin käytöksen omia hiihtäjiä kohtaan: ”Voisi sanoa, että huijasimme heitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    5. 5

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    6. 6

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    7. 7

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    8. 8

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    9. 9

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    10. 10

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    7. 7

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    10. 10

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    11. Näytä lisää