Ulkomaat

Norjassa syntyi kohu kartasta, joka paljastaa kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeitä kohteita – ”Oiva tiedustelutyökalu niille, jotka haluavat vahingoittaa Norjaa”

Suomessa osa Puolustusvoimien lentokieltoalueista näkyy Trafin ylläpitämässä sovelluksessa.

Norjan kansallinen turvallisuusviranomainen (NSM) on julkaissut digitaalisen kartan, johon on punaisilla pisteillä merkitty 239 maan puolustusvoimille tärkeää aluetta, kertoo Norjan yleisradioyhtiö Norsk rikskringkasting (NRK).

Internetissä elokuun lopussa julkaistun kartan tarkoituksena on osoittaa entistä selvemmin alueet, joissa ei saa lennättää muun muassa maastoa kuvaavia droneja eli miehittämättömiä ilma-aluksia.

Norjan turvallisuuteen ja puolustukseen liittyviä asioita käsittelevän Aldrimer.no-verkkosivuston mukaan monet asiantuntijat eivät pidä kartan julkaisua sisäisen turvallisuuden kannalta järkevänä.

Heidän mukaansa kartan arkaluonteista tietoa voivat käyttää hyväkseen niin vieraiden valtioiden tiedustelupalvelut kuin terroristit.

”Tämä on hyvin ongelmallista. Minusta tätä karttaa ei olisi pitänyt julkaista ollenkaan”, toteaa NRK:lle Merisotakoulun tutkija Ståle Ulriksen.

Hänen mielestään asia pitäisi tutkia perusteellisesti ja aiheesta käydä keskustelua.

Kartasta näkyy Norjan asevoimien laitteistojen ja rakennelmien paikkoja sekä muita maan turvallisuudelle merkittäviä kohteita.

Ulriksenin mukaan on oikein, että miehittämättömien ilma-alusten lennättämiselle on rajat.

”Minusta tämä kartta antaa kuitenkin oivan tiedustelutyökalun niille, jotka haluavat vahingoittaa Norjaa”, hän sanoo NRK:lle.

”Siinä on yksinkertaisesti valtavasti tietoa, minkä ansiosta mikä tahansa tiedustelupalvelu säästyy paljolta työltä.”

Aldimer.no-sivuston ja NRK:n haastatteluissa Norjan puolustusvoimien ja tiedustelupalvelun nykyiset sekä entiset edustajat kertovat yllättyneensä ja jopa tyrmistyneensä kartan julkaisemisesta. Arvostelijoiden mukaan nyt kaikkien nähtävillä oleva tieto on tuhoisaa asevoimien operatiiviselle turvallisuudelle.

Esiin on noussut huoli muun muassa siitä, että Venäjän tiedustelu saa nyt helposti Norjan puolustukseen liittyvää informaatiota ja vahvistusta aiemmin hankkimilleen tiedoille.

NRK huomasi karttaa tutkiessaan, että siihen on merkitty alueita, jotka viranomaiset ovat aiemmin halunneet pitää salaisina.

Kartan julkaisemista puolustava NSM:n osastonjohtaja Frode F. Skaarnes sanoo NRK:lle, että karttojen avaama tieto on rajoitettua.

”Kartan pisteet eivät kerro mitään siitä, mitä alueilla on tai mihin tarkoitukseen niillä sijaitsevia tiloja tai laitteistoja käytetään.”

Hän kuitenkin myöntää, että kartta osoittaa alueita, joilla saattaa olla ”jotain tutkittavaa”.

Samalla Skaarnes muistuttaa, ettei kartta näytä kaikkia kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia kohteita.

”Satelliittikuvauksen takia jonkin alueen olemassaolon kieltäminen on nykyään erittäin vaikeaa”, hän jatkaa.

Suomessa lentokieltoalueet on julkaistu liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ylläpitämässä Droneinfo-sovelluksessa, jonka voi ladata Android- ja iPhone-puhelimille. Karttaan on merkitty kaikki kielletyt ja rajoitetut alueet, joista osa on sotilaskohteita.

Sotilas- ja lentokenttien lisäksi pysyviä lentokieltoalueita ovat valtiohallinnon kannalta tärkeät kohteet kuten presidentin virka-asunto Mäntyniemessä.


Puolustusministeriön hallitussihteeri Teija Pellikaisen mukaan Suomessa Puolustusvoimilla on myös pysyviä ja väliaikaisia alueita, joita ei lentokieltokartoissa näy.

”Lentokieltoalueet ovat yksi työkalu, jolla suojataan Puolustusvoimien toimintaa”, Pellikainen sanoo.

Droneinfossa on mukana myös Puolustusvoimien pysyvät lentokieltoalueet. Sovellusta on pidetty kuitenkin puutteellisena muun muassa siksi, että siihen eivät päivity tilapäiset lentorajoitukset.

Asiaan on tulossa kuitenkin parannus, sillä sovellus aiotaan julkaista marraskuussa ”merkittävästi” parannettuna, kertoo Trafin tarkastaja Kimmo Huoviala. Silloin sovelluksesta voi tarkastaa myös tilapäiset lentorajoitukset. Tällainen asetettiin esimerksi Cheekin Lahden-konserttien aikaan.

Droneinfon lisäksi lentokieltoalueet voi tarkastaa yksityisen ylläpitämältä, reaaliaikaiselta ilmailukartta.fi-sivustolta. Tiedot sivustolle päivittyvät julkisista lähteistä 15 minuutin välein ja sivuston ilmakuvauskieltorajoitukset ovat peräisin Puolustusvoimilta. Ilmailukartassa lentorajoituksista saa tarkempaa tietoa klikkaamalla kartalla olevaa aluetta.

Suomessa maanpuolustuksellisten kohteiden kuvaaminen ja tutkiminen on luvanvaraista. Kuvauskielto koskee esimerkiksi linnoitusalueita, kasarmialueita, sotilassatamia ja -lentokenttiä, varikkoja ja viestiasemia.

Tarkempia tietoja maanpuolustuksellisten kohteiden kuvaamisesta löytyy Puolustusvoimien tältä verkkosivulta.

Poliisi on saamassa lainmuutoksen myötä toimivaltuudet pudottaa lennokit ja muut miehittämättömät ilma-alukset, joita käytetään esimerkiksi vakoiluun tai salakuvaukseen.

Myös Puolustusvoimille, Rajavartiolaitokselle ja vankeinhoitoviranomaisille on tulossa toimivaltuudet estää lennokkien toiminta.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

    2. 2

      Facebook ja Attendo rakensivat bisneksensä oletuksille, jotka valtio voi nyt viedä pois

    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    5. 5

      Veren­myrkytys murentaa muistin, syylliseksi paljastui sokeri

    6. 6

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    7. 7

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    8. 8

      Autojen päälle ropisi hiekkaa Britanniassa, Suomessa ihasteltu poikkeuksellisen upeita auringon­laskuja – kumpaakin ilmiötä selittää ilma­kehään noussut hiekka­pöly

    9. 9

      WHO:lta tiukka linja ruutu­aikaan: Alle viisivuotiaille lapsille enintään tunti päivässä, alle vuoden ikäisiä ei pitäisi altistaa äly­laitteille lainkaan

    10. 10

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    5. 5

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    6. 6

      Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

    7. 7

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    8. 8

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    9. 9

      Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

    10. 10

      Pihvi näyttää tihkuvan verta mutta on herneestä tehty – Lihankorvikkeen kehittänyt yritys nousemassa miljardin euron arvoiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    11. Näytä lisää