Ulkomaat

Kanada laillisti kannabiksen: Pohjois-Amerikan ”pilvi­vyöhyke” ulottuu nyt Kaliforniasta melkein Pohjois­navalle – Tällaisia seurauksia laillistamisella on ollut

Kanada lunasti keskiviikkona pääministeri Justin Trudeaun vaalilupauksen ja laillisti kannabiksen viihdekäytön toisena valtiona maailmassa.

Kanada laillisti keskiviikkona kannabiksen viihdekäytön toisena valtiona maailmassa Uruguayn jälkeen.

Kanada on painoarvoltaan aivan toista luokkaa kuin pioneerivaltio Uruguay. Kanada on rikkaiden teollisuusmaiden järjestön G7:n jäsen. Sen asukaslukukin, 36 miljoonaa, on yli kymmenen kertaa Uruguayn asukasluvun verran.

Kannabiksen käyttäminen on Pohjois-Amerikassa nyt laillista yli sadalle miljoonalle ihmiselle. Yhdysvalloissa yhdeksän osavaltiota ja pääkaupunkialue Washington D.C. ovat laillistaneet kannabiksen aiemmin 2010-luvulla.

Kanadan myötä Pohjois-Amerikkaan syntyy ”pilvivyöhyke”, joka ulottuu Meksikon rajalta maailman pohjoisimpaan vakituisesti asuttuun paikkaan Alertiin. Sieltä Pohjoisnavalle matkaa vain 817 kilometriä.


Ensisijainen syy laillistamiselle Kanadassa oli se, että pääministeri Justin Trudeau lupasi vaalikampanjassaan vuonna 2015 niin tehdä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kanadalaiset ovat maailman ahkerimpien kannabiksenkäyttäjien joukossa. Viime vuonna noin viisi miljoonaa kanadalaista eli 16 prosenttia väestöstä oli käyttänyt kannabista. Myös Trudeau perusteli laillistamista sillä, että laittomuus ei ole onnistunut vähentämään käyttöä.

Yhteiskunta on joutunut hoitamaan haitat, mutta voitot ovat valuneet järjestäytyneelle rikollisuudelle. Kannabiskaupan rahallinen arvo oli Kanadassa viime vuonna noin 5,5 miljardia Kanadan dollaria (noin 3,6 miljardia).


Kanadan tilastokeskus odottaa käyttäjien määrän hieman kohoavan, mutta kulutuksen hieman laskevan, uutistoimisto AFP kertoo.

Yhdysvalloissa kannabiksen laillisti ensimmäisenä Colorado, jossa kannabismyymälät avautuivat vuonna 2014.

Alustavien tietojen perusteella laillistamisen vaikutukset eivät ole olleet mullistavia. Coloradossa kannabista käytettiin jo ennen laillistamista enemmän kuin Yhdysvalloissa keskimäärin, mutta laillistamisen jälkeen ero on kaventunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nuorilla aikuisilla (18–25) ja yli 26-vuotiailla aikuisilla kannabiksen käyttö on hieman lisääntynyt, mutta alkoholin käyttö on vastaavasti vähentynyt.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sen sijaan laillistaminen näyttää vähentäneen 12–17-vuotiaiden kannabiksen käyttöä Coloradossa Yhdysvaltain liittovaltion tutkimuksen mukaan.

”Rangaistukset alaikäisille myymisestä ovat ankaria, ja kannabiksen myyntiluvan saaneet yritykset tarkastavat henkilöpapereita valppaasti”, juristi ja marijuana-aktivisti Vicente Sederbergh sanoi sanomalehti The Washington Postissa.

Myös Kanadan pääministeri Justin Trudeau vakuutti, että kannabis pidetään tiukasti pois alaikäisten käsistä. Kannabiksen myynnistä alaikäisille voi saada peräti 14 vuotta vankeutta.

Coloradossa teini-ikäiset ovat laillistamisen myötä käyttäneet vähemmän myös alkoholia ja heroiinia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pidempiaikaisista laillisen kannabiksen vaikutuksista ei ole kokemuksia vielä missään.

Kanadan lääketieteellinen yhdistys muistutti maanantaina lehdessään, että kannabiksenkäytöllä on vielä paljon tuntemattomia lyhyen ja pitkän ajan käytön vaikutuksia. Lisäksi esimerkiksi tupakkateollisuuden ei voi sanoa pyrkineen vähentämään tuotteensa terveyshaittoja.

Yhdistys vaatii hallitusta korvamerkitsemään osan kannabisveron tuotoista haittojen tutkimukseen ja kehotti rohkeuteen laillistamisen kumoamisessa, jos haitat osoittautuvat odotettua suuremmiksi.

Kanadassakin odotetaan sijoittajien kannabisryntäystä. Kannabisteollisuus on Yhdysvalloissa kerännyt laillistamisen myötä niin paljon rahoitusta, että se on herättänyt jo huolta kannabiskuplasta. Viime vuonna kannabisalalle sijoitettiin Yhdysvalloissa kymmenen miljardia dollaria.

Laillistamisen vaikutukset Kanadan talouteen herättivät useimmiten melko varovaisia arvioita. Hallitus odotti parhaimmillaankin minimaalista vaikutusta.

”Ala on niin pieni, että sen vaikutus talouskasvuun on luultavasti hyvin pieni tai olematon”, montrealilaisen Desjardins Bankin ekonomisti Benoit Durocher sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Kanadalaispankki TD Bank sen sijaan ennusti kannabiksen laillistamisen kiihdyttävän Kanadan talouskasvua jopa 0,9 prosenttiyksiköllä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kannabis
  • Huumeet
  • Kanada
  • Yhdysvallat
  • Ville Similä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Miesten ja naisten erot kasvavat, kun tasa-arvo lisääntyy – Odottamaton ”tasa-arvon paradoksi” on havaittu useissa tutkimuksissa

      Tilaajille
    4. 4

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    5. 5

      Yksi Meksikon häikäilemättömimmistä huumeparoneista kuoli yllättäen 56-vuotiaana

    6. 6

      Tutkijatkin yllättyivät, kuinka sukurakkaus liikuttaa Suomen muuttovirtoja – Äidit ja pojat asuvat tyypillisesti lähekkäin, sisarukset vetävät toisiaan puoleensa

    7. 7

      Ei tässä mitään tindereitä tarvita – Venäjällä seuraa isketään vaikka kadulta, ja näin se tapahtuu

      Tilaajille
    8. 8

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    9. 9

      Miksi siikafilee maksaa enemmän kuin naudan sisäfilee? Kalan hinta voi jopa jatkaa nousuaan, ja se johtuu kalastajien iästä

    10. 10

      Kauppa­keskus Redin johtaja ei kommentoi yrittäjien lähtöaikeita: ”Vuokralaiset vastaavat itse omasta liiketoiminnastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    3. 3

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    4. 4

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    5. 5

      Euroopassa raivoaa sota, jonka keskellä ihmiset käyvät oopperassa ja asuvat bunkkereissa – HS:n erikoisartikkeli vie Itä-Ukrainan sodan molemmille puolille

    6. 6

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    7. 7

      Pohdin päivittäin, minkä hintaiseksi avopuolisoni elättäminen lopulta tulee

    8. 8

      Mitä tapahtui edustussaunomiselle? Maailman muuttuminen sai firmat luopumaan tavasta

    9. 9

      Aso-kotien vuokrat ovat järkyttäviä ja kallistuvat niin paljon, ettei niihin uskalla muuttaa, kertoo lukija – HS selvitti eri asumismuotojen kuluja

    10. 10

      Saudi-Arabia tappoi toimittaja Jamal Khashoggin, paloitteli ruumiin ja liuotti sen hapolla viemäriin – Näin kerrotaan, mutta kaikki ei täsmää, sanoo sotarikostutkija Helena Ranta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    2. 2

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    5. 5

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    6. 6

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    7. 7

      Muutaman kympin Aalto-maljakosta väärennetään sahaamalla satojen eurojen klassikko – Näin ostajia jymäytetään väärennetyllä Suomi-designilla ja näin vältät huijarien ansat

      Tilaajille
    8. 8

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    9. 9

      Harvardin tutkijoiden mukaan tähtienvälinen komeetta saattoi olla muukalaisten lähettämä luotain – ”Se näyttää hyvin erikoiselta”

    10. 10

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat