Ulkomaat

Yhdysvallat julkisti lisää pakotteita Venäjälle ja ukrainalaisille

Pakotteita määrättiin muun muassa Krimin valtauksesta hyötyneille yrityksille.

Yhdysvallat julkisti torstaina uusia pakotteita Venäjälle ja Ukrainan valtauksesta hyötyneille ukrainalaisille.

Pakotteiden tarkoitus on rangaista keväällä 2014 tapahtuneesta Krimin niemimaan liittämisestä Venäjään sekä Itä-Ukrainan sodasta, jossa Venäjä on ollut osallisena.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pakotteiden kohteina oli kaksi ukrainalaista, yksi venäläinen sekä yhdeksän Ukrainassa ja Venäjällä sijaitsevaa yritystä tai yhteisöä.

Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia on syytetty Venäjän päästämisestä liian helpolla. Trump muun muassa sanoi keskiviikkona, ettei hänen asiansa ole kovistella Venäjää Krimin valtauksesta, koska se tapahtui hänen edeltäjänsä Barack Obaman valtakaudella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Siksi Yhdysvaltain molemmat puolueet ovat määränneet kongressissa Venäjälle pakotteita yhteistyössä.

Pakotelistalle lisättiin muiden muassa Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n upseeri Andriy Suško. Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan hän oli vastuussa erään Krimin tataariaktivistin sieppauksesta ja kidutuksesta.

Pakotteita määrättiin myös yrityksille, jotka hyötyivät Krimin valtauksesta. Sellaisia olivat esimerkiksi Jaltalla sijaitseva Mrija Resort and Spa -hotelliyritys sekä niin kutsutun Luhanskin kansantasavallan turvallisuusministeriö.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    2. 2

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    3. 3

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    4. 4

      Turkkilaislehti: USA:lla on hallussaan nauhoite, jossa Saudi-Arabian kruununprinssi määrää toimittaja Khashoggin ”hiljentämisen niin pian kuin mahdollista”

    5. 5

      Mitä näet tässä kuvassa? Juha Vasara kuvasi tavallista bussiterminaalia, kun hän kohtasi odottamattoman näyn

    6. 6

      Neljän tähden dokumentti kuvaa raadollisesti Suomen vanhimman pelitalon sekoilua, kun yhtiö yrittää luoda epätoivoisesti kansainvälistä hittiä

    7. 7

      Koomikko Iikka Kivi oli ahdistunut vihankylväjä, joka louhi verkosta todisteita maahanmuuttajien pahuudesta – Nyt hän kertoo, miksi purki pahan olonsa viattomiin

      Tilaajille
    8. 8

      ”Ylikuormitus täällä on ihan hysteeristä” – HS:n selvitys kertoo sosiaali- ja terveysministeriön kriisistä, jonka kärsijöiksi uhkaavat joutua kaikkein heikoimmat

      Tilaajille
    9. 9

      EU-tuomioistuin vahvisti: Ruotsi ei saa myydä nuuskaa muualle unioniin

    10. 10

      Tieto jäljellä olevasta taloyhtiölainasta maksaa asukkaalle 65 euroa – Ovatko isännöintitoimistojen maksut kohtuullisia?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    2. 2

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    3. 3

      Uusia tietoja nuolilla surmatusta amerikkalaisesta seikkailijasta: uhmasi kieltoja pyrkiessään eristetyn heimon luo

    4. 4

      Keskelle Vaalimaan korpea on noussut eriskummallinen ostosparatiisi – HS tutustui venäläisiä houkuttelevaan outlet-kylään, joka muistuttaa kulissia

    5. 5

      Saastuttaa sisä­ilmaa, synnyttää kosteus­vaurion, vahingoittaa kerrostalon rakenteita – Kysyimme, ovatko ilmalämpöpumppuihin liitetyt epäilykset todellisia

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Autoilija ajoi kahden alakouluikäisen lapsen päälle suojatiellä Espoossa – Vastaantulija yritti varoittaa tööttäämällä ja valoja väläyttelemällä

    8. 8

      Kiinalainen teurastamo pumppasi jopa 120 litraa vettä nautoihin nostaakseen eläinten myyntipainoa – Polvilleen luhistuneella naudalla näkyi ”kyyneleitä silmissään”

    9. 9

      Miksi miehet lähettävät naisille kuvia omasta peniksestään? Ruotsalaistoimittaja löysi kuusi syytä hämmentävälle käytökselle

    10. 10

      Autoilijoiden häikäilemättömyys koulun edessä Espoossa on saanut jo poikkeukselliset mittasuhteet – ”Ajoneuvo­käyttäytyminen on lähtenyt käsistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi

    2. 2

      Paniikkia, konkurssien pelkoa ja lähtöaikeita – Kauppakeskus Redin asiakaskato ajaa yrittäjiä ahdinkoon

    3. 3

      Tällainen on Suomi: Kun Trump kertoi uskomattoman väitteen Pohjolan metsänhoidosta, suomalaiset lähtivät metsään haravoimaan ja imuroimaan

    4. 4

      Täti innostui sukututkimuksesta, ja niin Leenakin teki dna-testin – Kun tulokset tulivat, eletty elämä osoittautui valheeksi

      Tilaajille
    5. 5

      Käänne asuntomarkkinoilla: Asunnon myyjä ei enää saa välttämättä edes omiaan pois – ”Jos jotain, niin tähän ei kannata lapsen lailla uskoa”

    6. 6

      Kun kumppani tulee raskaan työpäivän jälkeen kotiin ja räjähtää, häntä kannattaa lähestyä tunteella

    7. 7

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    8. 8

      Kuvia Suomesta, osa 39: Rio Gandara kuvasi, mitä tekevät ihmiset, jotka eivät saa öisin unta

    9. 9

      Uni oli pelottava, ja siinä kuusivuotias Patrick Tiainen rakasti poikaa – Tiainen nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, uskoi Jumalan eheyttävän hänet ja myönsi lopulta, että uni oli totta

      Tilaajille
    10. 10

      Yksi mies pitää valtaa kerrostalossa, joka rapistuu silmissä – Asukkaat ovat odotelleet remonttia vuosikaudet

    11. Näytä lisää