Ulkomaat

Vanha ravintolavaunu yhdisti maailmansodat – saksalaiset antautuivat siellä tasan sata vuotta sitten, ja Hitler nöyryytti ranskalaisia samassa vaunussa samalla paikalla liki 22 vuotta myöhemmin

Ensimmäinen maailmansota päättyi länsirintaman hiljenemiseen sata vuotta sitten 11. 11. kello 11 Ranskan aikaa.

Metsäaukealla nökötti puinen, tummanruskea junanvaunu, jonka sarjanumero oli 2419D. Kukaan ei vielä tiennyt, mutta siitä tulisi pakkomielle saksalaisille ja hämmästyttävän kouriintuntuva linkki kahden maailmansodan välille.

Ylellisistä kulkuvälineistään tunnettu Wagons-Lits-yhtiö oli remontoinut ravintolavaunusta toimiston Ranskan marsalkalle Ferdinand Fochille, joka komensi ympärysvaltojen joukkoja länsirintamalla.

Tähän vaunuun Saksan edustajat nousivat antautumaan tasan sata vuotta sitten Compiègnen metsässä lähellä Rethondesin kylää Pariisin koillispuolella. Aseleposopimus allekirjoitettiin aamuviiden jälkeen, ja ensimmäinen maailmansota päättyi länsirintaman hiljenemiseen vajaat kuusi tuntia myöhemmin, 11.11. kello 11 Ranskan aikaa.


Muut keskusvallat eli Saksan liittolaiset olivat jo antautuneet, Itävalta-Unkari viikkoa aiemmin ja Bulgaria sekä Osmanien valtakunta syyskuun lopussa. Sodassa oli kuollut noin kymmenen miljoonaa sotilasta ja useita miljoonia siviilejä.

Aselevon tiukat ehdot tarkoittivat, että Saksa sai kantaa sodan syyllisen viittaa yksin. Sopimus velvoitti Saksan muun muassa vapauttamaan välittömästi kaikki sotavangit, luovuttamaan kalustonsa, vetämään joukkonsa Reinin itäpuolelle ja jättämään joen länsipuolen maastaan ympärysvaltojen miehitettäväksi.



Saksan piti vetää joukkonsa myös hallitsemastaan Itä-Afrikasta, joka vastasi nykyistä Burundia, Ruandaa ja Manner-Tansaniaa. Ympärysvallat olivat jo sodan aikana vallanneet Saksan muut Afrikan-siirtomaat: nykyiset Namibian, Kamerunin ja Togon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ympärysvallat eivät edes lopettaneet Saksan merisaartoa, jonka takia maa kärsi vakavasta perustarvikepulasta ja sadattuhannet kuolivat nälkään ja sairauksiin.

Eräs saksalainen rivisotilas, 29-vuotias korpraali, kuuli maansa antautumisesta sotasairaalassa Pommerin alueen Pasewalkissa, lähellä nykyistä Puolan rajaa. Hän oli väliaikaisesti sokeutunut sinappikaasusta vajaa kuukausi aiemmin rintamalla Belgian Ypres’ssä.

Uutinen sai sotilaan itkemään.

Hän oli Adolf Hitler, ja hänen sekä muiden saksalaisten katkeruus muutti Euroopan tulevaisuuden. Jo aselevosta alkoivat askeleet kohti toista maailmansotaa, vaikka ensimmäistä oli kutsuttu toiveikkaasti sodaksi, joka lopettaisi kaikki sodat.

Saksan kokema nöyryytys paheni entisestään, kun Ranska ja Britannia ajoivat vielä kovemmat ehdot Versailles’n rauhansopimukseen, joka solmittiin kesäkuussa 1919. Saksasta lohkottiin alueita Ranskalle, Belgialle, Tanskalle sekä rajojen uusvedossa itsenäistyneille maille Tšekkoslovakialle, Puolalle ja Liettualle. Samalla Saksa menetti seitsemän miljoonaa asukasta ja suuren osan kaivostuotannostaan.



Saksalta kiellettiin asevelvollisuusarmeija ja joukkojen koko rajattiin 100 000 sotilaaseen. Siltä kiellettiin myös ilmavoimat, panssarivaunut ja sukellusveneet. Asevoimien kalustoa rajattiin monin muinkin tavoin. Saksa menetti siirtomaansa ja tuomittiin sotakorvauksiin, jotka vastaisivat nykyrahassa noin 400:aa miljardia euroa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aselevon laatinut Foch piti lopullista rauhansopimusta silti liian pehmeänä Saksaa kohtaan.

”Tämä ei ole rauha. Tämä on aselepo 20 vuodeksi”, hän sanoi – ja osui karmivan tarkasti oikeaan.

Saksan oikeisto popularisoi selkäänpuukotusteorian, jonka mukaan Saksa ei olisi koskaan hävinnyt sotaa taistelukentällä vaan antautuminen johtui vasemmiston ja juutalaisten petturuudesta.

Todellisuudessa Saksan sodanjohto oli ymmärtänyt tappion vääjäämättömyyden, vaikka tilanne oli välillä näyttänyt hyvältä.

Ympärysvaltoihin kuulunut Venäjä oli vetäytynyt sodasta vuosi aiemmin tapahtuneen sosialistisen vallankumouksensa vuoksi – joka johti myös Suomen itsenäistymiseen – ja luovuttanut Baltian ja Ukrainan hallinnan Saksalle niiden keskinäisessä rauhansopimuksessa maaliskuussa. Itärintaman hiljeneminen salli Saksan siirtää joukkojaan länsirintamalle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sinne oli kuitenkin ilmaantunut uusi, voimakas vihollinen. Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson halusi pysyä puolueettomana, mutta Saksan upotettua yhdysvaltalaisia kauppalaivoja sukellusveneillään ja yllytettyä Meksikoa hyökkäämään Yhdysvaltoihin kongressi julisti Wilsonin pyynnöstä sodan Saksalle huhtikuussa 1917. Amerikkalaissotilaat saapuivat sankoin joukoin länsirintamalle vuoden 1918 aikana, ja se pahensi saksalaisten ahdinkoa.

Osasyy selkäänpuukotusteorian syntyyn oli, että Saksan antautuminen tapahtui sen oman vallankumouksen kuohuissa. Keisari Vilhelm II oli luopunut vallasta työläis- ja sotilaslevottomuuksien jälkeen vain kaksi päivää ennen aselevon allekirjoittamista, ja sosiaalidemokraatti Philipp Scheidemann oli julistanut maan tasavallaksi.

Saksan puolesta aseleposopimuksen allekirjoittanut keskustapuolueen valtiopäiväedustaja Matthias Erzberger sai maanpetturin maineen. Äärioikeistoryhmä murhasi hänet vuonna 1921.

Sisäpoliittisen valtataistelun, levottomuuksien ja talouskriisien keskellä vuonna 1923 Hitler yritti vallankaappausta. Hänen esikuvanaan oli Benito Mussolinin johtamien fasistien vallankaappaus Italiassa vuotta aiemmin. Niin sanottu oluttupavallankaappausyritys epäonnistui ja Hitler joutui vankilaan, kuitenkin alle vuodeksi. Vankilassa hän kirjoitti manifestimaisen Taisteluni-kirjan ja lupasi tavoitella valtaa laillisin keinoin.

Vuonna 1931 talouskriisin keskellä Saksa lopetti sotakorvausten maksamisen. Seuraavan vuoden vaaleissa natsit nousivat suurimmaksi puolueeksi, ja poikkeustilan turvin Hitler muutti Saksan yksipuoluediktatuuriksi. Hän nousi valtakunnankansleriksi tammikuussa 1933 ja julistautui yksinvaltiaaksi eli führeriksi elokuussa 1934.

Hitlerin johdolla Saksa alkoi vainota juutalaisia, erosi Kansainliitosta, palautti asevelvollisuuden ja miehitti demilitarisoidun Reininmaan ennen kuin alkoi tosissaan tavoitella laajentumista. Rotuoppien ajama Hitler halusi vallata saksalaisille elintilaa erityisesti idästä.

Länsimaat hyväksyivät ensin Itävallan ja sitten Tšekkoslovakian saksankielisten alueiden liittämisen Saksaan peläten vastalauseiden johtavan sotaan, mutta nöyristely ei auttanut: toinen maailmansota alkoi, kun Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939.

Fochin lausumasta ”20 vuoden aselevon” ennustuksesta oli kulunut 20 vuotta ja 65 päivää.

Sivuraiteella kaikkien näiden vuosien myllerrykseltä Fochin junanvaunu oli palannut liikennöimään alkuperäisessä tarkoituksessaan ravintolavaununa, kunnes ranskalaiset olivat ymmärtäneet sen historiallisen arvon. Vuonna 1922 vaunu oli viety sotamuseoon Pariisiin ja vuonna 1927 takaisin Compiègneen, jossa se sijoitettiin paikalle pystytetyn muistomerkin viereiseen museorakennukseen.

Hitler ei ollut unohtanut Compiègnen junanvaunua. Saksan päästyä niskan päälle toisen maailmansodan alussa hän halusi nöyryyttää ranskalaisia samalla tavalla – siis täsmälleen samalla tavalla – kuin saksalaisia oli nöyryytetty.

Kesäkuussa 1940 Hitler siirrätti historiallisen junanvaunun museorakennuksesta samoille sijoille, jossa Foch oli ottanut vastaan Saksan antautumisen 22 vuotta aiemmin.


Hitler istui pöydän ääreen samalle paikalle, jossa Foch oli istunut – voittajan paikalle.

Yhdysvaltalainen sotakirjeenvaihtaja William Shirer näki Hitlerin saapumisen Compiègneen.

”Olen nähnyt ne kasvot monta kertaa hänen elämänsä suurilla hetkillä. Mutta tänään ne loistavat ylenkatsetta, suuttumusta, vihaa, kostonhalua ja voitonriemua”, Shirer kirjoitti.


Aseleposopimuksen nojalla Saksa miehitti Pohjois- ja Länsi-Ranskan ja asetti nukkehallituksen Etelä-Ranskaan eli niin sanottuun Vichyn Ranskaan. Hitler määräsi Compiègnen muistomerkkialueen tuhottavaksi – jostain syystä lukuun ottamatta Fochin patsasta – ja toimitti junanvaunun Berliiniin esitelläkseen sitä voitonmerkkinä. Myöhemmin se päätyi säilöön Thüringenin alueelle.

Kahden rintaman sota ja etenkin tunkeutuminen syvälle Neuvostoliittoon olivat Saksalle lopulta liian suuri pala haukattavaksi, ja toisenkin maailmansodan kulku kääntyi sitä vastaan.

Compiègnen junanvaunun lopullisesta kohtalosta ei ole varmaa tietoa, mutta natsien SS-joukkojen uskotaan tuhonneen sen sodan loppuvaiheissa estääkseen voitonsymbolin paluun vihollisen käsiin.

Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan liittoutuneiden lähestyessä Berliiniä huhtikuussa 1945.

Ranska pani saksalaiset sotavangit entisöimään Compiègnen muistomerkkialueen. Vuodesta 1950 siellä on ollut näytteillä vaunu numero 2439D, joka on samaa valmistussarjaa kuin Fochin vaunu ja sisustettu identtisesti.


Maailmansodat eläneet ranskalaiset ja saksalaiset tuskin osasivat kuvitella, miten läheisiä kumppaneita heidän maistaan vielä tulee.

Tänä sunnuntaina katkeruus on kaukana, kun Emmanuel Macron isännöi Angela Merkeliä ranskalais-saksalaisessa muistotilaisuudessa Compiègnessa.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ensimmäinen maailmansota
  • Sotahistoria
  • Historia
  • Sodat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miksi autojen keskipaikan kohdalla on möykky, joka tekee keskipaikka­matkustuksen epämukavaksi?

    2. 2

      Homous on vika, jonka Jumala korjaa, ajatteli Patrick Tiainen – Hän nousi karismaattisen seurakunnan johtoon, solmi kulissiavioliiton ja ymmärsi lopulta rimpuilunsa turhaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Sdp ottaa kaulaa kokoomukseen, vihreiden lasku pysähtyi – Häämöttääkö ensi keväänä punavihreän blokin ”sisällissota”?

    4. 4

      Alvar Aallon suunnittelema sellutehdas oli tuomittu tuhoon, mutta sitten pääjohtaja lausui yllättävät sanat – Pelastus löytyi puun ihmeaineesta, joka saattaa pian tuottaa enemmän kuin sellu  

    5. 5

      Miksi mies tarvitsee enemmän rahaa kuin nainen? Tutkijat laskivat tarkasti, mikä rahamäärä riittää erilaisille ihmisille säälliseen elämään

    6. 6

      Suomi päättää uudesta vastatykistötutkasta vuodenvaihteessa – Ukrainan sodan opit nopeasti käyttöön

    7. 7

      Katja Korhonen huokaisi helpotuksesta, kun keskosena syntynyt poika parkaisi ensi-itkunsa – ”Sitten hoitaja tuli ja nappasi vauvan”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi äidit nukahtavat aina kesken elokuvan?

    9. 9

      Huuhkajat teki historiaa ja voitti lohkonsa surkeankin pelin jälkeen – Suomen ensimmäinen arvokisapaikka on nyt kahden voiton päässä

    10. 10

      Eduskunta sai väärää tietoa tiedustelulaeista – valiokunta kiusaantui poliittisesti arasta asiasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun nuoret äidit haksahtavat ravitsemusgurujen hölynpölyyn, kärsijöitä ovat lapset – Näin sanoo ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen ja oikoo verkon vallanneita harhaluuloja yksi kerrallaan

      Tilaajille
    2. 2

      Mies hyppäsi Pitkältäsillalta ja kuoli – ”Oli ilmeisesti halunnut näyttää, että pystyy uimaan kylmässä vedessä”

    3. 3

      Katso tästä taulukosta, tulisitko toimeen kohtuullisena pidetyillä menoilla – Tutkijat määrittelivät, mitä Suomessa tarvitaan säälliseen elämään

    4. 4

      Haimasyöpään kuolee Suomessa yhä useampi – kun oireita ilmenee, sairaus on yleensä edennyt liian pitkälle

    5. 5

      Raiskauksen määritelmää muuttava kansalaisaloite etenee eduskuntaan – Näin aloite määrittelee rangaistavat sukupuoliyhteydet

    6. 6

      Viranomainen tarkasti Meilahden sairaalan: leikkausosastolla raadetaan niin äärirajoilla, että siitä aiheutuu vaaraa

    7. 7

      Marco Bjurström vaikenee tanssikoulunsa hyväksikäyttö­epäilyistä – Alan veteraani Anitra Ahtola tuomitsee tapauksen: ”En hyväksyisi omassa koulussani”

    8. 8

      Pattitilanne taloyhtiössä: Naapuri seisottaa isoa autoa ikkunan edessä, valittaja sai kuulla häiritsevänsä asumismukavuutta

    9. 9

      Norjalaisfregatti voi vaipua vieläkin syvemmälle, nostotyö vie viikkoja – Naisupseereja ryöpytetään vaikka ei tiedetä, olivatko he edes laivalla

    10. 10

      Floridan tiukoissa vaaleissa ajauduttiin 8,3 miljoonan äänen käsilaskentaan ja oikeuden­käynteihin – ”Olemme tehneet itsemme naurun­alaisiksi koko maailman edessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Siivooja Aino-Maija Leinonen näki keskiluokkaiset kodit ja päätti elää toisin – ”Kaikkien lempiväri on valkoinen ja kaikilla on samat esineet”

      Tilaajille
    2. 2

      Puurokattila liedellä kertoi, että asunnosta oli lähdetty vauhdilla – Sina Varheen tytär katosi, ja seuraavien kuukausien jäljet seuraavat äitiä läpi elämän

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin surkein taloyhtiö oli pahassa jamassa ja jopa vaarallinen – juuri valmistunut peruskorjaus maksoi 2 800 euroa neliöltä

    4. 4

      Suorakulmaisen jäävuoren mysteeri selvisi Etelämantereella

    5. 5

      Ilta-Sanomat: Näyttelijä Aku Hirviniemi sai syytteen kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta

    6. 6

      Syvällä Lapin erämaassa kulkee natsi-Saksan viimeinen puolustuslinja, ja nyt sieltä löytyi salaperäinen vankileiri

      Tilaajille
    7. 7

      Ihmisten ja hiirten aivoista löytyi suolisto­bakteereita – ”Tämä on tajunnan­räjäyttävää”, kommentoi neuro­tieteilijä

    8. 8

      Helsingissä kuultiin ”Islannin ihmeestä”: Nuorten juominen, tupakointi ja huumeiden­käyttö laskivat dramaattisesti, koska vanhempien asenteet ja käytös muuttuivat

    9. 9

      ”Täällä tulee törmäys sitten” – 130-metrinen norjalainen sotalaiva törmäsi säiliöalukseen monista varoituksista huolimatta, käy ilmi lauantaina julkaistulta äänitteeltä

    10. 10

      Mies loi ”bändilleen” tyhjästä fani­kunnan, levy-yhtiön sekä uutis­sivuston ja buukkasi niiden avulla kiertueen ilman yleisöä – nyt hän selittää tekoaan Twitterissä

    11. Näytä lisää