Ulkomaat

Nur Warsame opiskeli Koraanin läpikotaisin, ryhtyi imaamiksi ja lopetti työnsä tultuaan kaapista – Nyt hän auttaa muita muslimeja, jotka kipuilevat seksuaalisuutensa kanssa

Nur Warsame opiskeli islamia, ryhtyi imaamiksi ja tuli kaapista ulos. Nyt hän auttaa Australiassa muita seksuaalisuuttaan ja uskoaan pohtivia.

Seksuaalisuus ei ole testi vaan luonnollinen ominaisuus. Jos seksuaalisuus tukahdutetaan ja vaietaan kuoliaaksi, seuraukset voivat olla vakavat.

Näin ajattelee Nur Warsame, 36, Koraanin ulkoa opetellut muslimi, joka työskenteli vuosia imaamina. Warsame on myös homoseksuaali.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nykyään hän asuu Australian Melbournessa, mutta Warsamen tarina alkoi Somaliassa.

”Suuri osa somalialaisista, joita lännessä on totuttu näkemään, on sisällissodan pakolaisia. Me olimme onnekkaampia”, Warsame kertoo videopuhelussa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Warsamen perhe kuului Somalian hallitsevaan eliittiin, Darod-klaanin Marehaneihin. Warsamen isä tunnettiin Somaliassa diplomaattina ja liikemiehenä. Äiti työskenteli Somali Airlinesilla. Vanhempiensa turvallisuuden vuoksi Warsame ei halua heidän nimiään julki.

”Äiti oli kaukaa viisas. Hän näki, ettei sota syttynyt tyhjästä, vaan valtaapitävää klaania kohtaan oli kapinointia pitkään”, Warsame kertoo.

Kolmisen vuotta ennen sisällissodan syttymistä äiti ilmoitti ostavansa itselleen, kuudelle lapselleen ja äidilleen liput Egyptiin. Isälle hän sanoi perheen palaavan muutaman viikon päästä lomamatkaltaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lentoliput olivat yhteen suuntaan, eivätkä he koskaan palanneet. Myöhemmin sisällissotaa paennut isäkin muutti Egyptiin.

Egyptissä perhe eli yltäkylläisyydessä. Matkoilla käytiin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lapset opiskelivat kalliissa yksityiskouluissa, ja Nur kävi myös koraanikoulua. Tuutorit opettivat koulun jälkeen niin maallisia aineita kuin uskontoa.

Opiskelussa auttoi hyvä muisti, ja Egyptissä opiskellessaan hän opetteli Koraanin 30 osasta ulkoa 20.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Koulu oli aina tärkeää, sitä äiti painotti. Egyptissä sain suurimman osan teologisesta koulutuksestani maailman vanhimman islamilaisen yliopiston Al-Azharin kautta.”

Teologia ei ollut Warsamen ensisijainen kiinnostuksen kohde.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Se oli osa rutiinia, jota odotettiin minulta ja veljeltäni”, Warsame kertoo.

 

”Koulu oli aina tärkeää, sitä äiti painotti.”

Perhe oli hyväksytty YK:n pakolaiskiintiöön, ja vuonna 1997 he jättivät Egyptin. Äiti oli hakenut perheelle uutta kotia Australiasta. Isä tuli jälleen muutamia vuosia myöhemmin perässä.

Lukion jälkeen Warsame opiskeli psykologiaa ja yhteiskuntatieteitä. Lisäksi hän sai stipendin Etelä-Afrikkaan päättääkseen islaminopintonsa.

Opintojensa alusta asti hän oli keskittynyt tafsiriin, Koraanin kommentaariin ja sen merkitysten selittämiseen. Etelä-Afrikassa hän todisti vuoden aikana osaavansa loputkin kymmenen Koraanin osaa ulkoa. Hänestä tuli hafiz, Koraanin kokonaan ulkoa muistava, ja tie aukeni imaamiksi.

”Kaikki imaamit eivät ole hafizeja, mutta ne, jotka ovat hafizeja, ovat useimmiten imaameja”, Warsame selventää.

Hän palasi Australiaan vuonna 2001 ja aloitti työt imaamina Melbournessa. Imaamit johtavat rukousta, opettavat ja tulkitsevat Koraanin tekstejä ja toimivat hengellisinä johtajina. Muslimimaissa imaameilla on erittäin korkea yhteiskunnallinen asema.

Warsame työskenteli myös Victorian imaamien neuvostossa.

”Olin vuoteen 2007 saakka mukana imaamien neuvostossa. Rehellisesti sanottuna loput 35 jäsentä olivat kivikautisia jäännöksiä. Esimerkiksi seksuaalisuutta ja kotiväkivaltaa ei käsitelty, mikä oli nuorelle, moderneissa oloissa kasvaneelle outoa. Emme olleet mistään samaa mieltä, mutta he kunnioittivat minua, sillä minulla oli yhteisöni tuki. Sitten en enää pystynyt neuvostotyöhön, sillä olin henkisesti niin uuvuksissa.”

Warsame oli mennyt naimisiin, ja vuonna 2006 syntyi tytär. Warsamea painoi vale.

Vale siitä, ettei hän elänyt oikealta tuntuvaa elämää. Hän rakasti vaimoaan, mutta tosiasiassa hän tiesi olevansa homoseksuaali.

Pari erosi oltuaan naimisissa vain vuoden.

”Ex-vaimoltani vei seitsemän vuotta antaa minulle anteeksi. Särjin hänen sydämensä.”

Kesti vuosia, ennen kuin Warsame tuli kaapista ulos. Marraskuussa 2013 hänellä oli kaksi ongelmaa:


Ensinnäkin mieltä painoivat homoseksuaalit musliminuoret, jotka kertoivat perheidensä painostuksesta. Läheisten mielestä ihminen ei voi olla muslimi ja homoseksuaali.

Toiseksi moni nuorista taipui paineen alla ja meni naimisiin, koska seksuaalisuuden sanottiin taipuvan avioliitossa ”normaaleihin” uomiinsa.

”Se on ongelma, jos miehellä on kotona raatava vaimo, jopa seitsemän lasta, ja mies itse elää kaksoiselämää.”

Homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan äärimmäisen tuomitsevasti monissa maailman maissa. Muslimivaltioista esimerkiksi Saudi-Arabia, Arabiemiraatit ja Iran ovat homoille erityisen ankaria. Homoseksuaalisuudesta voi saada jopa kuolemantuomion.

 

”Rehellisesti sanottuna loput 35 jäsentä olivat kivikautisia jäännöksiä.”

Warsame on eri mieltä. Hän halusi voida yhdistää uskonsa ja seksuaali-identiteettinsä.

”Tiesin, että siitä syntyy vastustusta. Tiesin, että tulee seurauksia. Olin kuitenkin valmis kestämään sen.”

Marraskuun lopulla vuonna 2013 hän perusti Facebookiin ryhmän, jonka nimi on Marhaba, eli ”tervehdys ja tervetuloa”. Se on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville muslimeille tarkoitettu ryhmä, jossa saa apua hengellisissä ja identiteettiin liittyvissä kysymyksissä.

Marhabasta aloitettu työ jatkuu, ja Warsamen mukaan ryhmästä on ollut apua monille. Samankaltaisia vertaistukiryhmiä on perustettu muihinkin kaupunkeihin esimerkiksi Facebookissa.

Warsame ei ole enää imaami siinä mielessä, että hän johtaisi rukouksia moskeijassa. Marhaba-työn lisäksi hän kiertää luennoimassa esimerkiksi poliiseille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja tunnekasvatuksesta.

Hän on uskovainen, mutta työ vanhoillisissa piireissä tuntui hankalalta, ja uskonoppineiden keskuudessa häneen on suhtauduttu torjuvasti. Warsame hän haluaa tehdä työtään omien kanaviensa, kuten Marhaban kautta.

Perhettä on uhkailtu, myös omaa tytärtä.

”En kuitenkaan ole helposti peloteltavissa”, Warsame sanoo.

Warsamelle usko ei ole koskaan ollut ongelma, vaan islamintulkinta. Warsamen mielestä Saudi-Arabian wahhabistien kaltaiset ääritulkinnat saavat suurimman äänen ja painoarvon tulkitsemisessa. Vihamielisyys ja avoin väkivalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on hänestä suuri ongelma.

”Koraanista ei löydy kohtaa, jossa käskettäisiin olemaan väkivaltainen homoseksuaaleja kohtaan”, Warsame sanoo.

Warsame huomauttaa, että homoseksuaalien vastustamiselle haetaan vahvistusta Koraanista.

”Samalla tavalla Koraani tuomitsee esimerkiksi alkoholin ja korkojen maksamisen, mutta näiden kiertämiseen keksitään aina monta keinoa.”

Pyhät kirjat pitää hänen mielestään asettaa kontekstiinsa, ja asioita täytyy analysoida itse.

”Emmehän nykyaikana maksa velkojakaan kameleilla. Kun kehitytään, myös uskonnon pitäisi kehittyä.”

Hänen mielestään etenkin homomiehiin kohdistuva väkivalta juontaa juurensa myös tunnekylmään, machoilevaan mieskuvaan.

”Meille opetetaan pienestä pitäen, etteivät pojat itke ja että mies on olohuoneessa ja nainen laittaa tälle ruokaa keittiössä. Jos roolit muuttuvat tasapuolisemmiksi, patriarkaaliseen rakennelmaan tottuneet kokevat asemansa uhatuksi. Silloin on helppo hyökätä tätä ’uhkaa’ vastaan väkivaltaisestikin. Se syy on satojen vuosien perinteissä, ei Koraanissa.”

Siksi seksuaali- ja tunnekasvatus on Warsamen mielestä tärkeää.

”Toivon, että elämäni aikana muslimimaissa tapahtuu kehitystä. Tunteet ovat kuitenkin luonnollinen osa ihmistä. Jos tunteiden sanoittamiselle ei ole kieltä, siitä alkavat ongelmat.”

 

”Koraanista ei löydy kohtaa, jossa käskettäisiin olemaan väkivaltainen homoseksuaaleja kohtaan.”

Warsamen päälle sataa solvauksia ja vihaa niin muslimeilta kuin homofoobikoilta.

”Se on osa työtäni, eikä minua herätä aamuisin ammatti vaan kutsumus. Tekisin saman koska vain uudestaan. Kutsun itseäni Jumalan lasten palvelijoiksi. Hengelliset johtajat kääriytyvät silkkiin, ja heillä on autonkuljettajat. Erään kristityn ystäväni kanssa mietimme, oliko Jeesuksella sellaisia hienouksia.”

Suhteet perheeseen ovat edelleen vaikeat. Äiti kyselee, milloin Warsame menee naimisiin, eikä isä hyväksy poikaansa. On epävarmaa, tuleeko hyväksyntää tai tukea ikinä. Osa sisaruksista on pikku hiljaa alkanut olla yhteydessä. Siinä puntarissa on lojaalius vanhempien ja veljen välillä.

Warsame haluaa rakentaa tyttärelleen parempaa maailmaa.

”Haluan, että hän voi sanoa maailman olevan erilainen, koska isäni teki sille jotain. Hän kyseenalaistaa, ja se tuo nöyryyttä. Hän esimerkiksi kiinnittää ympäristöön huomiota ja sanoo, isi, et osta muovipusseja, mutta poltat”, Warsame sanoo ja nauraa.

Kun Warsamen perhe asui Kairossa, Nurilla oli tapana katsella Gizan pyramideja. Hän mietti sielun pelastumista ja sydämen punnitsemista.

”Tämä on opetukseni: mieti, voisitko antaa elämälläsi jollekulle merkityksen. Sillä voi olla parantava vaikutus.”

Islam-asiantuntija vahvistaa, ettei Koraani kehota väkivaltaan homoseksuaaleja kohtaan



Islamintutkija, professori Jaakko Hämeen-Anttila huomauttaa, ettei Koraanissa suoraan tuomita homoseksuaalisuutta. Seitsemäs suura, eli Kumpujen suura, kertoo kuitenkin Lootista, joka puhuu ”siveettömyydestä” ja ”äärimmäisyyksiin menemisestä”, kun miehet ”tulevat himoissaan miesten luo eivätkä naisten”.

Hämeen-Anttila huomauttaa, että tästä on helppo johtaa ajatus homoseksuaalisuuden tai ainakin sen näyttämisen kieltämisestä, mutta Koraanissa ei kuitenkaan määritellä rangaistuksia homoseksuaalisuudesta.

Toisaalta Koraanissa puhutaan myös ikuisesti nuorista pojista, jotka palvelevat uskovia paratiisissa. Tiukimman Koraanin tulkinnan kannattajat eivät niin tee, mutta Hämeen-Anttilan mukaan näitä kohtia on usein tulkittu homoeroottisina.

”On myös hyvä muistaa, että homoseksuaalisuus on ollut kautta aikojen islamilaisessa yhteiskunnassa, ainakin arabimaissa, Turkissa ja Iranissa, suvaitumpaa kuin lännessä ennen 1960-lukua. Lähi-idässä asenteet ovat tiukentuneet viime vuosikymmeninä”, Hämeen-Anttila sanoo.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rekka pakeni kolaripaikalta Kehä III:lla Vantaalla – Henkilöauto raahautui keulaan takertuneena

    2. 2

      Oulun seksuaalirikoksesta etsitty mies otettiin kiinni Saksassa

    3. 3

      Suomeen rekisteröitiin uusi maahanmuutto­vastainen puolue

    4. 4

      Julia Robertsista kertovan lehtijutun otsikko epäonnistui katastrofaalisesti – internet rakastaa myös pikkuruista oikaisua

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      ”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennus­työmaiden kokemattomista mestareista

    7. 7

      Varoitus tsunamista peruttiin ja se osoittautui kohtalokkaaksi virheeksi – tutkijoilla on uusi teoria siitä, miksi tsunami pääsi yllättämään Indonesiassa

    8. 8

      Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”

      Tilaajille
    9. 9

      Amazon osti kolme tonttia Ruotsista ja pitää tiedotustilaisuuden keskiviikkona – Nytkö verkkokauppajätin Pohjoismaiden-valloitus alkaa?

    10. 10

      Nainen ”pimahti ja menetti kontrollinsa” Espoossa – Rikos­tuomio ex-miehelle lähetetyistä 2 000 tekstiviestistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    2. 2

      Yle ja Karjalainen väittivät virheellisesti Jussi Halla-ahon olleen paikalla ”natsilippu­kulkueessa” – Halla-aho arvosteli ”vastuullista mediaa” ja ajautui väittelyyn siitä, mihin oli oikein osallistunut

    3. 3

      Oulun seksuaalirikoksesta etsitty mies otettiin kiinni Saksassa

    4. 4

      ”Kun vessanpönttö vedettiin, tavara meni väärään suuntaan ja levisi alakaton päälle” – Valvoja on huolissaan rakennus­työmaiden kokemattomista mestareista

    5. 5

      Klonkun näyttelijä teki roolisuorituksen jakomielisenä Theresa Mayna – ehkä ilkeimmässä brexit-videossa ikinä

    6. 6

      Iso amerikkalainen tutkimus­ryhmä on viemässä suomalaistutkijan kunnian viruslöydöstä – ”Kopioivat minun ideani”

      Tilaajille
    7. 7

      Krp hakee rikos­insinöörejä kryptisellä koodi­kielellä – ”Tarkoitus on kiinnittää oikean kohde­ryhmän huomio”

    8. 8

      Linnan juhlissa puvullaan huomiota herättänyt Elina Gustafsson kertoo saamastaan vihapuheesta: ”Olen oikeastaan kiitollinen”

    9. 9

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    10. 10

      Silmukka kiristyy Trumpin ympärillä – ”Henkilö 1” kehotti lakimiestään rikkomaan lakia ja suunnitteli pilvenpiirtäjää Moskovaan vielä kesken vaalikampanjan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Ihminen syttyi tuleen Espoon keskuksen terveysasemalla

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Venäjän yliääni­pommittajien lento Venezuelaan nostatti sanasodan Moskovan ja Washingtonin välille
    3. Helsingissä alkaa helmikuussa uusi sellofestivaali
    4. Julia Robertsista kertovan lehtijutun otsikko epäonnistui katastrofaalisesti – internet rakastaa myös pikkuruista oikaisua
    5. Suora lähetys juuri nyt: Pääministeri­ehdokkaat Sipilä, Orpo, Rinne ja Haavisto kohtaavat tentissä – Näitä ominaisuuksia asian­tuntijat kehottavat seuraamaan
    6. Kanadalaiskolumnisti sai yllätysviestin Twitterin lakitiimiltä: ”Sisältö rikkoo Pakistanin rikoslakia”
    7. Yllätystarkastus paljasti, miten lapsia nöyryytetään koulukodissa – Apulaisoikeusasiamies: Pohjolakoti saa jatkaa, korjaustoimet riittävät
    8. Häkkisen ja Räikkösen jalanjäljillä: Märskyn lukiolainen Axel Saarniala, 16, tähtää kartingin maailmanmestaruuteen Alahärmässä ensi syksynä
    9. Suora lähetys kosmonauttien avaruuskävelystä kello 17.45: Venäläiset tutkivat kuukausien spekulaatiot nostattanutta reikää miehistöaluksensa kyljessä
    10. Pitkään ja hartaasti valmisteltu Östersundomin yleiskaava hyväksyttiin vihdoin – Helsingin, Vantaan ja Sipoon rajalle halutaan jopa 100 000 asukasta
    11. Hollywoodin supermaskuliiniset actiontähdet olivat Yhdysvaltain sotateollisuuden ja presidentin asialla – nyt toimintagenreen mahtuu myös feminismiä
    12. Näytä lisää