Ulkomaat

Trump nimitti YK-lähettilääksi ulkoministeriön tiedottajan – entisellä Fox Newsin ankkurilla ei ole diplomaattitaustaa

Heather Nauert korvaisi nykyisen lähettilään Nikki Haleyn, joka on kertonut lähtevänsä pestistä vuoden lopussa.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on päättänyt esittää ulkoministeriön tiedottajaa Heather Nauertia Yhdysvaltojen seuraavaksi YK-suurlähettilääksi, kertovat uutistoimistot.

Trump kertoi perjantaina uutistoimisto AFP:n mukaan, että 48-vuotias Nauert on ”hyvin kyvykäs, hyvin älykäs” ehdokas tehtävään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nauertin on määrä korvata nykyinen lähettiläs Nikki Haley, joka kertoi aiemmin lähtevänsä pestistä vuoden lopussa. Senaatin pitää kuitenkin ensin hyväksyä Nauertin nimitys.

Nauertin valinta on herättänyt yleistä ihmetystä, sillä hän on YK-lähettilääksi varsin kokematon diplomaatti.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hän työskenteli pitkään konservatiivisen televisiokanavan Fox Newsin kirjeenvaihtajana ja ankkurina ja nousi ulkoministeriön tiedottajan pestiin viime vuoden huhtikuussa ilman aiempaa poliittista kokemusta tai virkamieskokemusta. Aiemmin tänä vuonna Nauert nimettiin myös hoitamaan Yhdysvaltojen diplomaattisia hankkeita.

Fox on Trumpin lempikanava, jonka ohjelmat ja uutiset tuntuvat presidentin twiittien perusteella olevan keskeinen osa hänen maailmankuvansa muodostumista.

Brittilehti The Guardianin mukaan paikkaa tarjottiin Nauertille jo marraskuussa, mutta tuolloin ei tiedetty, ottaisiko hän sen vastaan. Spekulaatio nimityksestä alkoi, kun Nauert tapasi Trumpin lokakuun lopulla.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Hän on erinomainen. Hän on ollut kanssamme pitkään”, Trump sanoi marraskuussa The Guardianin mukaan.

”Hän on ollut tukijani pitkään.”

Trumpin päätöksestä esittää Nauertia YK-suurlähettilääksi kertoi ensin Bloomberg.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhdysvallat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    2. 2

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    3. 3

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    4. 4

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

      Tilaajille
    6. 6

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    7. 7

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    8. 8

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    9. 9

      Metoo-liikettä tarvitaan mutta ihmisiä ei saa tuhota, sanoo Tarja Halonen, joka ei enää välttele feministi-sanaa

      Tilaajille
    10. 10

      Yhdysvaltojen senaatti äänesti saudiliittouman sotilaallisen tuen lopettamisen puolesta – päätös uhmaa Trumpin hallitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    2. 2

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    3. 3

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    4. 4

      Strasbourgin hyökkäyksestä epäilty jatkaa pakoaan, turva­toimia kiristetty kaikilla Ranskan joulu­toreilla – Tämä tilanteesta tiedetään

    5. 5

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    6. 6

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    7. 7

      Pitäisikö ylipainon vuoksi sairastuneen maksaa hoito itse? Tutkija uskoo tietävänsä ainoan keinon, jolla koko kansa saadaan laihtumaan

      Tilaajille
    8. 8

      Angela Merkel katseli punaiselta matolta, kun lapsilukko sulki Theresa Mayn autoonsa – tämä oli paras brexit-vertauskuva ehkä ikinä

    9. 9

      Räjähdysmäisellä tulipalolla Käpylässä tehdystä murhan yrityksestä epäilty mies jatkaa pakoaan, poliisi julkaisi nimen – ”Kiinnisaaminen välttämätöntä”

    10. 10

      Kun raskaus ei vain ala – Yhä useampi pari joutuu turvautumaan hedelmöityshoitoihin, eikä syy ole pelkkä lasta haluavien iäkkyys

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    4. 4

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää