Ulkomaat

Kiinalaiset verkko­laitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta, komissio varoittaa – Huawein pidätettyä johtajaa uhkaa jopa 30 vuoden vankeustuomio

Kiinan valtiollisen median mukaan Huawein talousjohtaja pidätettiin, koska Yhdysvallat ”ei voi pysäyttää Huawein 5g:n edistymistä markkinoilla”.

Euroopan komission digitaalisista sisämarkkinoista vastaavan komissaarin Andrus Ansipin mielestä kiinalaiset verkkolaitteiden valmistajat vaarantavat Euroopan unionin turvallisuutta ja teollisuutta.

”Meidän on syytä olla huolissaan näistä yhtiöstä”, komissaari Ansip sanoi Brysselissä uutistoimisto Reutersin mukaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiinalaisista verkkolaitteiden valmistajista merkittävimmät ovat Huawei ja ZTE.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Japani ilmoitti perjantaina aikovansa kieltää viranomaisten hankinnat Huaweilta ja ZTE:ltä. Kiellolla Japani pyrkii parantamaan varautumistaan tiedusteluvuotoja ja verkkohyökkäyksiä vastaan, kertoo Reuters.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Japani liittyy näin osaksi Yhdysvaltain vetämää joukkoa, joka on vastikään ilmoittanut lopettavansa yhteistyön Huawein kanssa 5g-verkon rakentamisessa. Yhdysvaltain ohella Australia ja Uusi-Seelanti ovat jo ilmoittaneet kieltävänsä Huaweita rakentamasta viidennen sukupolven (5g) matkapuhelinverkkoa.

Yhdysvalloissa on noussut huoli siitä, että Kiinaa hallitseva kommunistinen puolue voisi käyttää verkkotekniikka vakoiluun. Huawei on toistuvasti sanonut, ettei Kiinan hallituksella ole valtaa Huawein teknologiaan ja että Yhdysvallat ainoastaan pelkää kiinalaisen teknologian olevan kehittyneempää.

Japanilainen Yomiuri-lehti kertoi perjantaina hallituksen aikeista kiristää hallituksen hankintasääntöjä, Reuters kertoo. Japani ei aio nimetä Huaweita estolistalle, mutta aikoo kiristää turvallisuuteen liittyviä sääntöjä valtion hankintoihin liittyen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hallituksen tiedottaja Yoshihide Suga kieltäytyi kommentoimasta asiaa, mutta myönsi Japanin käyneen neuvotteluja Yhdysvaltain kanssa muun muassa kyberturvallisuudesta.

”Kyberturvallisuudesta on tulossa tärkeä kysymys Japanissa”, hän kertoi tiedotustilaisuudessa. ”Tulemme tekemään tiukkoja toimenpiteitä tarkastellessamme asiaa useista näkökulmista.”

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja ilmoitti perjantaisessa tiedotustilaisuudessa Kiinan olevan huolissaan Japanin aikeista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kiina on niin ikään ottanut yhä jyrkemmän linjan suhteessa tapaukseen, jossa Huawein talous- ja rahoitusjohtaja pidätettiin Kanadassa Yhdysvaltain pyynnöstä. Kiinan valtio-omisteinen media pitää Meng Wanzhoun pidätystä ”halveksittavana” tekona.

”Ilmeisesti Washington joutuu turvautumaan halveksittavan konnamaiseen lähestymistapaan, koska se ei voi pysäyttää Huawein 5g:n edistymistä markkinoilla”, kiinalainen Global Times -lehti kertoi pääkirjoituksessaan perjantaina.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yhdysvaltain mukaan Meng Wanzhoun pidätys joulukuun 1. päivänä liittyy Iranin talouspakotteiden rikkomiseen. Wanzhoun syytteistä kerrottiin Kanadassa perjantaina illalla Suomen aikaa.

Talouspakotteiden rikkomisen lisäksi häntä syytetään petoksista. Uutistoimisto AFP kertoo, että häntä syytetään ”salaliitosta useiden rahoituslaitosten huijaamiseksi”. Reutersin mukaan häntä uhkaa yli 30 vuoden vankeustuomio.

Kanadan hallituksen lakimies sanoi AFP:n mukaan, että hän pyytää tuomioistuinta estämään Wanzhoun mahdollisuuden vapautua takuita vastaan.

Kanada on ilmoittanut, ettei pidätys ole poliittinen eikä Kanadan hallituksen määräämä, vaan kyseessä oli Yhdysvaltain tekemä luovutuspyyntö. Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on sanonut, ettei hän etukäteen tiennyt pidätyksestä.

46-vuotias Huawein talous- ja rahoitusjohtaja johtaja Meng Wanzhou on Huawein perustajan tytär.

Oikaisu 7.12. klo 11.18: Toisin kuin jutun ensimmäisessä versiossa väitettiin, Huawei on kiinalainen yhtiö, mutta ei Kiinan valtion omistama.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiina
  • Japani
  • Euroopan unioni
  • Euroopan komissio
  • Jukka Huusko
  • Petri Sajari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    2. 2

      Tapiolan uimahalli aiotaan purkaa – Arvorakennuksen pieleen menneeseen remonttiin upotettiin yhdeksän miljoonaa euroa

    3. 3

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    4. 4

      Velattomana kuoleminen ei ole järkevää, sanoo Ruotsin pankkivalvoja – ruotsalaiset velkaantuvat ja vaurastuvat samaan aikaan

    5. 5

      Vaasassa ja Pietarsaaressa otettu uusia tuhkarokko­näytteitä – odotushuone eristettiin Vaasan keskus­sairaalassa sunnuntaina

    6. 6

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    7. 7

      Näin Tuusulanväylä katoaisi – Helsingin bulevardi­suunnitelmat etenevät oikeuden tyrmäyksestä huolimatta

    8. 8

      Johanna Puro on viime kuukaudet paimentanut poliisia tutkimaan poikansa pyörän varkautta – ”Eikö poliisi itse osaa siirtää tiedostoa muistitikulle?”

    9. 9

      EU-tuomioistuin vahvisti: Britannia saa perua brexitin halutessaan

    10. 10

      Vaimonsa kanssa riitaantunut mies uhkaili poliiseja ampumisella Vantaalla – Selitti tekoa oikeudessa vitsailuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tiistaina – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    2. 2

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    3. 3

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    4. 4

      HS selvitti Helsingin riitaisimmat taloyhtiöt – Haku­kone näyttää, millä alueilla riidellään eniten

    5. 5

      Painin päätteeksi Rauno Lehmusvyöry painoi liipaisinta, mutta varmistin pelasti poliisin hengen – Nyt ”vekselit lankeavat”, ja vakava sairaus nujertaa korsolaisen rikollis­joukon ydin­hahmoa

      Tilaajille
    6. 6

      Monille tuttu iltapäivän hetki on ensimmäinen merkki kaamos­väsymyksestä – Joka kolmas aikuinen potee pimeää, ja oireet alkavat usein kolme­kymppisenä

    7. 7

      Vuonna 1984 demareiden katseet kohdistuivat nelivuotiaaseen poikaan – niin nytkin, sillä tuo sama poika yrittää pelastaa puolueen

    8. 8

      Kuva­kooste näyttää, miten tiuhaan Trumpin kabinetin ovi on käynyt

    9. 9

      Trafin verkkopalvelussa pääsi sunnuntai-iltana tarkastelemaan suomalaisten ajokorttitietoja – virasto kertoi sulkeneensa palvelun selvityksen ajaksi jo aiemmin

    10. 10

      Keskenmeno on ihmisellä sääntö eikä poikkeus – kohtu valikoi tarkkaan, kenet se ottaa vastaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    2. 2

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    3. 3

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Jopa syntyperäinen suomalainen saattaa pian voida menettää kansalaisuutensa – Eduskunta alkaa käsitellä kiistanalaista lakiesitystä

    6. 6

      Oulun poliisi varoittaa: Ulkomaalaistaustaiset miehet saalistavat nuoria tyttöjä netissä

    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      ”Pienenä hain äitiä baarista” – Viisi huostaan otettua nuorta kertoo, miten lastensuojelu muutti heidän elämänsä

      Tilaajille
    9. 9

      Ystäväni ei vieläkään tiedä, mitä hänen ex-poikaystävänsä teki päivisin

    10. 10

      Jos et enää pysty keskittymään kirjaan, on syytä huolestua, sanoo aivotutkija – Näin lukeminen tekee meille hyvää lapsena, aikuisena ja vanhana

    11. Näytä lisää