Ulkomaat

Ranska varautuu väki­valtaiseen viikon­loppuun – Pariisin nähtävyyksiä suljetaan, poliisi tuo panssari­ajoneuvoja kaduille

Viikkoja jatkuneissa mellakoissa on mukana useita eri ryhmittymiä.

Eiffel-torni, Louvre-museo ja kymmenet Champs-Élysées’n liikkeet sulkevat ovensa lauantaina Pariisissa, missä viikkoja jatkuneiden mellakoiden odotetaan jatkuvan myös tulevana viikonloppuna, kertoo uutistoimisto AFP.

Viranomaiset ovat varoitelleet mahdollisesta väkivallasta mellakoissa, jotka ovat paisuneet presidentti Emmanuel Macronin kauden pahimmaksi kriisiksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Marraskuun puolivälistä asti jatkuneissa mellakoissa on mukana monia ryhmittymiä, mutta liikehdinnän aloittivat ”keltaliivit”, jotka osoittavat mieltään nousevia elinkustannuksia vastaan.

Ranskan hallitus pyrkii kaikin keinoin välttämään taas uuden palavien autojen sekä poliisin ja keltaliivien välisten yhteenottojen ryydittämän lauantain.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Keltaliivien liikehdintä ei toistaiseksi näytä hiipumisen merkkejä, vaikka hallitus on jo muun muassa perunut polttoaineveron korotuksen, mikä oli yksi mielenosoittajien vaatimuksista.

Ranskan sisäministeriöstä kerrottiin AFP:lle, että viranomaiset valmistautuvat jälleen tulevana viikonloppuna ”merkittävään väkivaltaan”, sillä pääkaupungin kaduilla aikovat kokoontua samaan aikaan sekä äärioikeisto että äärivasemmisto.

Viranomaiset pelkäävät, että poliittisten ryhmittymien lisäksi paikalle pyrkii huligaaneja, jotka haluavat vain mellakoida ja varastella.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ranskan pääministerin Edouard Philippen mukaan viikonlopuksi Pariisin kaduille astelee yhteensä 8 000 poliisia ja kymmenisen panssariajoneuvoa, joita ei ole tarvittu kaupungeissa sitten vuoden 2005 opiskelijamellakoiden. Philippen mukaan niitä käytetään väkijoukkojen hallintaan osana poikkeuksellisia toimia väkivallan estämiseksi.

Poliisi on kehottanut kauppoja ja muita yrityksiä kuuluisan Champs-Élysées-kadun lähistöllä pitämään ovensa suljettuina, suojaamaan ikkunat ja poistamaan kaikki huonekalut liikkeiden ulkopuolelta.

Suosittujen turistikohteiden pitäminen suljettuna kahtena perättäisenä viikonloppuna käy kaupungille ja yrittäjille kalliiksi.

Sekä Garnier- että Bastille-oopperat ovat peruneet lauantain esitykset, suuret museot sulkevat ovensa ja kuusi Ligue 1:n jalkapallopeliä on peruttu.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Ranska
  • Mielenosoitus
  • Pariisi
  • Sara Vainio

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    2. 2

      Punaisten hiusten syy selvisi

    3. 3

      Seppo ”Sedu” Koskinen ja Jethro Rostedt ajoivat ravintolayhtiönsä konkurssiin verosyistä

    4. 4

      Oulun seksuaalirikoksista epäilty vapautettiin vahingossa Saksassa – miehestä annettu kansainvälinen etsintäkuulutus

    5. 5

      Poikkeuksellinen käänne oikeudessa: Tuomari haukkui Trumpin ex-neuvon­antajan, perui puheensa ja lykkäsi tuomion julistamista

    6. 6

      Pako jatkunut jo kolme kuukautta: Autoilija kävi yliajamansa naisen luona ja jätti tämän suojatielle kuolemaan Tikkurilassa

    7. 7

      Äiti etsii hyväntekijää: 11-vuotiaan tytön lahjaostokset pelastuivat Espoon Sellossa

    8. 8

      Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta rapistuu kymmenen vuotta sitten palanut talo – omistajaa eivät ole tavoittaneet edes Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Belgian pääministeri eroaa – hallitus kaatui YK:n siirtolaisuus­sopimukseen

    10. 10

      Himohamstraus alkaa vaivihkaa ja se on kuin huume, sanoo asiantuntija – Näin saat itsesi tai läheisesi luopumaan turhista tavaroista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    2. 2

      Äiti etsii hyväntekijää: 11-vuotiaan tytön lahjaostokset pelastuivat Espoon Sellossa

    3. 3

      Oulun seksuaalirikoksista epäilty vapautettiin vahingossa Saksassa – miehestä annettu kansainvälinen etsintäkuulutus

    4. 4

      Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta rapistuu kymmenen vuotta sitten palanut talo – omistajaa eivät ole tavoittaneet edes Espanjan viranomaiset

    5. 5

      Pako jatkunut jo kolme kuukautta: Autoilija kävi yliajamansa naisen luona ja jätti tämän suojatielle kuolemaan Tikkurilassa

    6. 6

      Punaisten hiusten syy selvisi

    7. 7

      Seppo ”Sedu” Koskinen ja Jethro Rostedt ajoivat ravintolayhtiönsä konkurssiin verosyistä

    8. 8

      Himohamstraus alkaa vaivihkaa ja se on kuin huume, sanoo asiantuntija – Näin saat itsesi tai läheisesi luopumaan turhista tavaroista

      Tilaajille
    9. 9

      Yksi tiedostamaton viestimme muuttaa keskustelu­kumppanin vähäpuheiseksi ja kertoo, olemmeko oikeita ihmisiä

    10. 10

      #metoo on laittanut monen kunniallisenkin miehen miettimään käytöstään – mutta näillä tavoilla se on mullistanut meidän naisten elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäri Antti Heikkilän uutuus­kirja vilisee virheitä – HS pyysi asian­tuntijoita arvioimaan tekstin: ”Tällaiset väitteet voivat johtaa kuoleman­tapauksiin”, professori sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Kiina hiipii pohjoiseen, ja poromies Jussa Seurujärveä hirvittää – HS:n erikoisartikkeli kertoo, miten Aasian jätti hivuttaa valtaansa Suomeen ja mitä sen loputon raaka-ainenälkä meille tarkoittaa

      Tilaajille
    3. 3

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    4. 4

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    5. 5

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Tältä näyttävät joulun uudet herkut – kokeile suosikkiasi tämän vuoden joulupöydässä, ja muista myös rakkaat klassikkoreseptit

    8. 8

      Merten roskapyörteiden kunnian­himoinen puhdistus­operaatio vastatuulessa – teinin keksinnöstä löytyi kohtalokas vika

    9. 9

      Kokenut maailman­matkaaja vinkkaa kymmenen ainut­laatuista matka­elämystä – mukana myös suomalainen, unohdettu helmi

    10. 10

      Pekka Haaviston lausunto perus­suomalaisista oli viisautta, jota vihreät eivät kestä kuulla

    11. Näytä lisää