Ulkomaat

Annegret Kramp-Karrenbauer voitti tiukan äänestyksen CDU:n puoluejohtajan paikasta – CDU pysyy keskellä poliittista karttaa ja Merkelin linjalla

CDU:n puoluejohtajakamppailussa oli henkilöä enemmän kyse puolueen suunnasta: pysyykö CDU keskellä poliittista kenttää, vai ottaako se aimo harppauksen oikealle vastatakseen siten oikeistopopulismin nousuun?

Hampuri

Saksan suurimmassa puolueessa kristillisdemokraateissa (CDU) vaihtuu aikakausi, kun sen johtoon nousee Annegret Kramp-Karrenbauer.

Hän sai 999 annetusta äänestä 517 eli 51,7 prosenttia. Toiseksi jäänyt Friedrich Merz sai äänistä 482.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Äänestyskierroksia oli kaksi, sillä ensimmäisellä kierroksella kukaan kolmesta ehdokkaasta ei saanut määräenemmistöä äänistä. Kramp-Karrenbauer sai ääniä 450, Merz 391 ja terveysministeri Jens Spahn 157.

CDU:n puoluesihteerin ja Saarlandin osavaltion entisen pääministerin Kramp-Karrenbauerin, 56, valinta 18 vuotta puoluetta johtaneen Angela Merkelin seuraajaksi kertoo sen, että CDU:n keskeiset vaikuttajat arvostavat sittenkin nyt enemmän jatkuvuutta ja mahdollisimman laveaa kannattajakuntaa kuin suurella tunteen palolla tehtyä linjamuutosta kohti entistä oikeistolaisempaa talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

CDU pysyy laveasti keskellä poliittista kenttää. Puheessaan ennen puoluejohtajaäänestystä Kramp-Karrenbauer vaati, että CDU:n on pidettävä kiinni linjastaan silloinkin, kun ajan henki puhaltaisi toisesta suunnasta.

Uusliberaali ja arvokonservatiivi Merz olisi kääntänyt CDU:n kurssia selvästi oikealle. Niin käy myös Kramp-Karrenbauerin johdolla, tosin maltillisemmin.

Myös Kramp-Karrenbauer korostaa konservatiivisia arvoja ja on Merkeliä huomattavasti perinteisemmin konservatiivi. Kramp-Karrenbauerin tavoitteena on kuitenkin pitää kiinni tiukasti kiinni puolueen liberaaleista ja vasemmistokonservatiivisista äänestäjistä, jottei kannatuksen siirtymä vihreisiin jatkuisi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tasainen kamppailu kertoo puolueen kahtiajaosta. Puolue on jakautunut liberaaleihin, konservatiiveihin ja kristillissosiaaliseen leiriin, eikä tulevasta linjasta olla yhtä mieltä. Kramp-Karrenbauerin ensimmäisenä tehtävänä onkin pitää puolue mahdollisimman yhtenäisenä.

Merkel jatkaa Saksan johtamista liittokanslerina. Kramp-Karrenbauer halunnee kansleriksi, muttei heti. Hänellä tuskin on mitään sitä vastaan, että Merkel jatkaa Saksan johdossa koko vaalikauden ja vuoden 2021 vaaleihin, jos hallituskoalitio sosiaalidemokraattien kanssa vain kestää.

Kahden johtajan asetelma on puolueelle uusi. Jo se tuo paljon muutoksia tullessaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kramp-Karrenbauerin ja Merkelin yhteistyöstä ennakoidaan mutkatonta, vaikka uudella puoluejohtajalla onkin tarve varsin pian näyttää, että CDU:n linja lupausten mukaisesti kirkastuu ja kannatus kääntyy kasvuun.

Kramp-Karrenbauerin etu ja taakka on se, että hänen arvioidaan edustavan politiikanteon tyyliltään Merkeliä. Siksi osa oikeistopopulistien äänestäjistä löytänee poliittisen kotinsa jatkossakin osin äärioikeistolaisesta Vaihtoehto Saksalle -puolueesta (AfD).
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Välit Merkeliin eivät kuitenkaan ole niin läheiset, että Merkel olisi kertonut Kramp-Karrenbauerille etukäteen aikeistaan jättää puoluejohtajan tehtävät, vaikka Kramp-Karrenbauer oli CDU:n puoluesihteerinä Merkelin läheinen työtoveri puolueen johdossa.

Ensimmäinen näytön paikka Kramp-Karrenbauerilla on pian, toukokuun eurovaaleissa. Siksi jotain olisi saatava aikaan heti.

Yhdeksi avausteemakseen Kramp-Karrenbauer on valinnut yleisen asevelvollisuuden palauttamisen Saksaan. Hän aloitti tämän keskustelun jo kesällä esittämällä, että jokaisen koulunsa päättävän, niin naisen kuin miehen, olisi suoritettava joko asepalvelus tai osallistuttava vuoden pituiseen työpalveluun esimerkiksi hoitoalalla.

Kramp-Karrenbauer perustelee palvelusvelvollisuutta osin myös maahanmuuttajien integroinnilla.

Tukijoiden mielestä Kramp-Karrenbauer on näkemyksellinen asiapoliitikko sekä taitava pohjustamaan vaikeita päätöksiä ja hakemaan kompromisseja.

Merkeliin verrattuna Kramp-Karrenbauer on kova arvokonservatiivi, joka ei emmi tuoda esiin katolis-konservatiivisia arvojaan. Hän vastustaa tasa-arvoista avioliittoa uskonnollisista syistä – mutta toisaalta hänellä ei ole mitään samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta vastaan.

Arvokonservatiivisuus ei kuitenkaan ole koko kuva CDU:stä. Tästä kertoo osaltaan myös se, että puheenjohtajakisan kärkikolmikossa oli mukana avoimesti homoseksuaalinen Jens Spahn, joka on naimissa tv-toimittajamiehensä kanssa.

Myös Kramp-Karrenbauerin omat perhejärjestelyt ovat herättäneet pientä kiinnostusta. Hänen aviomiehensä Helmut Karrenbauer jäi koti-isäksi, kun Kramp-Karrenbauerin poliittinen ura Saarlandin osavaltiossa alkoi edetä. Pariskunnalla on kaksi poikaa ja tytär. Lapset ovat jo täysi-ikäisiä.

Kramp-Karrenbauer teki eroa Merziin ja myös edeltäjäänsä Merkeliin tuomalla korostetusti esiin sitä, miten aikoo kuunnella puolueen kenttää.

Kramp-Karrenbauer on hankkinut vakuuttavan poliittisen kokemuksen – osavaltiopolitiikassa. Hän on voittanut monia vaaleja – osavaltiotasolla. Ennen siirtymistään CDU:n puoluesihteeriksi viime helmikuussa Kramp-Karrenbauer johti pääministerinä Saarlandin osavaltiota Saksan ja Ranskan rajalla.

”Seison tässä äitinä, sisäministerinä, opetusministerinä ja pääministerinä”, Kramp-Karrenbauer sanoi puheessaan ennen puoluejohtajaäänestystä.

”Olen 18 vuodessa oppinut, mitä on johtaminen. Voitan vaaleja, koska olen mitä olen.”

Pienen miljoonan asukkaan Saarlandin pääministerinä Kramp-Karrenbauer osoitti voittavansa vaaleja. Erityisen tärkeä oli Saarlandin osavaltiovaalien voitto viime liittopäivävaalien alla keväällä 2017. Sosiaalidemokraatit hävisivät Saarlandissa, mikä oli käänne SPD:n silloisen kansleriehdokkaan Martin Schulzin suosiossa.

Kramp-Karrenbaueria kehutaan myös siitä, miten hän hoiti puoluejohdon ja puolueen jäsenien yhteyksiä Saksan viime kesän hallituskriisin aikana. CDU:n ja sen baijerilaisen sisarpuolueen CSU:n välit kiristyivät maahanmuuttopolitiikan kysymyksistä äärimmilleen, ja CSU:n johtaja ja Merkelin hallituksen sisäministeri Horst Seehofer oli kaataa hallituksen.

Maahanmuuttopolitiikassa Kramp-Karrenbauerin linja on lähempänä Seehoferia kuin Merkeliä.

Kramp-Karrenbauer palauttaisi rikokseen syyllistyneitä syyrialaisia turvapaikanhakijoita tietyille Syyrian alueille. Lisäksi hän haluaa elinikäisen maahantulokiellon Schengen-alueelle vakavista rikoksista, kuten raiskauksista, tuomituille turvapaikanhakijoille.

Vaalikampanjan aikana Kramp-Karrenbauer tahtoi profiloitua myös sosiaalipolitiikan kysymyksissä. Hän haluaa muun muassa korottaa pienimpiä eläkkeitä huomattavasti.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Reuters: Poliisi on surmannut Strasbourgissa miehen, jota epäillään hyökkäyksestä joulutorille

    2. 2

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    3. 3

      Siperialainen kommunisti yllätti alue­vaaleissa ja sai tunnetun tv-kasvon vihat niskaansa – Kremlin kontrolli Venäjän kansasta lipsuu

    4. 4

      Elon Musk avautui haastattelussa – 120 tunnin työviikosta huolimatta Tesla oli kuoleman partaalla, kunnes he pystyttivät teltan

    5. 5

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    7. 7

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    8. 8

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    9. 9

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    10. 10

      Rakastettu Leijona-kapteeni Timo Jutila on noussut vuosien tyhjiöstä parempaan elämään – ja jälleen kerran hän kiittää kaikkia: ”Huima on juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    4. 4

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    5. 5

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    6. 6

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    7. 7

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    8. 8

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    9. 9

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    10. 10

      Patrik Laineen laukaus pelottaa jo pelikavereitakin: ”Kun kiekko tulee hänelle, kolme kaveria pakenee maalin edestä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    11. Näytä lisää