Ulkomaat    |   Kolumni

Henkirikokset vähenevät taas Yhdysvalloissa – New York on paljon turvallisempi kuin 1990-luvun alussa, mutta vanhat jipot ryöstäjien välttämiseksi muistetaan vielä

Presidentti Trumpin kotikaupunki on mullistunut, mutta se ei kuulu presidentin puheissa.

Vuosi sitten olin muuttanut New Yorkiin opiskelemaan ja opinkin nopeasti, miten tehdä vaikutus paikallisiin. Riitti, että kerroin, missä asuin. Bronxissa.

Se toimi joka kerta. New Yorkin pahamaineisimmalla alueella on yhä maine. Asuin Yankee-stadionin naapurikortteleissa, jotka 1970-luvun lopussa nousivat maata riivanneen rikollisuuden ja kaupunkien rappion symboliksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalainen vuokranantajani muisti nekin ajat ja neuvoi vanhasta muistista kantamaan taskussa aina muutamaa dollaria ryöstön varalta. Usein unohdin noudattaa neuvoa, koska mitään pelottavaa ei koskaan tullut vastaan.

Tällä viikolla The New York Times -lehti uutisoi, että henkirikoksien määrä Yhdysvalloissa näyttää putoavan tänä vuonna paljon. Jos mitään yllättävää ei vuoden viimeisinä viikkoina tapahdu, pudotus voi olla suurin viiteen vuoteen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pudotusta ovat ennakoineet muutkin, esimerkiksi New Yorkin yliopiston yhteydessä toimiva ­Brennan-keskus.

Henkirikoksien määrä kääntyi uudestaan laskuun jo viime vuonna. Jokaista 100 000 ihmistä kohti surmattiin 5,3. Vuotta aiemmin 5,4.

Kun henkirikoksien määrä vuosina 2015 ja 2016 kasvoi yllättäen, tutkijat sanoivat, että kyse voi olla satunnaisvaihtelusta. Se ei estänyt entistä oikeusministeriä Jeff Sessionsia ja presidentti Donald Trumpia maalaamasta kuvaa amerikkalaiskaupungeista väkivaltarikollisten temmellyskenttinä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Sellaisia ne olivatkin molempien herrojen nuoruudessa. Mutta viime vuosikymmeninä murhien ja kaiken rikollisuuden määrä Yhdysvalloissa on pudonnut voimakkaasti.

Vaikka joukkoampumisista on tullut yleisiä, henkirikoksia tehdään nyt puolet siitä kuin 1990-luvun alussa. Maa on nyt yhtä turvallinen kuin 1960-luvun alussa.

Juuri New York on yksi suurimmista menestystarinoista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vielä 1990-luvulla keskiluokkainen newyorkilaisäiti neuvoi lapsiaan kävelemään kouluun taskut ulos käännettyinä. Taktiikka oli erilainen kuin vuokranantajallani: rosvot näkivät, ettei mitään vietävää ollut.

Rikollisuuden väheneminen on mullistanut amerikkalaisen kaupunkielämän. Silti on yhä osin mysteeri, mistä pudotus johtuu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tutkijoilla ja poliitikoilla on monenlaisia selityksiä internetin yleistymisestä käteisen vähenemiseen. Poliisien lisäämisellä on luultavasti osuutta asiaan, mutta niin on myös ruohonjuuritason sosiaalityöllä.

Kehitys on ollut samanlaista muissakin länsimaissa vaikka politiikka vaihtelee.

Sen hedelmistä kannattaa nauttia, jos sattuu vierailemaan Bronxissa. Kaupunginosan Pikku-Italia on vielä rauhassa turisteilta, kiitos vanhan maineen. Suosittelen.

Oikaisu 8.12. kello 10.50: Jutussa kerrottiin, että murhat ovat vähentyneet Yhdysvalloissa. Tilastoissa oli kyse kaikista henkirikoksista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Laura Huhtasaari kirjoitteli blogiinsa väitteitä islamista, sai kirjoituskiellon, samalla perussuomalaisnaiset kampanjoivat suut teipattuna – tästä kaikessa on kyse

    2. 2

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    3. 3

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    4. 4

      Ohikulkija löysi päiväkodin pihalle yksin unohdetun lapsen – Henkilökunnalle sattui virhe, sanoo varhaiskasvatusalueen päällikkö

    5. 5

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    6. 6

      Koska yliopistojen kuristaminen loppuu? Suora lähetys Helsingin yliopiston vaali­tentistä käynnissä

    7. 7

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    8. 8

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    9. 9

      Intian superrikkaat viettävät häitä kuin Euroopan kuninkaalliset – Aasian vauraimman miehen tytär vihittiin perheen ikiomassa pilven­piirtäjässä, etkoilla lauloi Beyoncé ja jorasi Hillary Clinton

    10. 10

      Näin tuet lasta, jolla on vaikeuksia aloittaa asioita – Vanhemman päsmäröinti haittaa erityisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansallisbaletin Tuhkimon ylipainoiseksi puettu hahmo loukkasi Ani Kellomäkeä niin, että hän lähti esityksestä pois: ”En halunnut osallistua yhteiseen kiusaamishetkeen”

    2. 2

      Suomi häviää isot datakeskus­hankkeet naapuri­maille, ja merkittävä syy on hyvin yksin­kertainen

    3. 3

      Helsinkiläismiehet kehittivät päivässä takuuvarman ratkaisun kauppakeskus Rediin eksyneille

    4. 4

      Mummon autotallista löytyi autofanien sydämet särkevä, jopa sadantuhannen arvoinen yllätys

    5. 5

      Venäläinen huippu­robotti paljastui ihmiseksi

    6. 6

      Henri Heinonen huomasi teininä olevansa erilainen kuin kaverinsa – Nyt hän kertoo elämästään, johon seksi ei kuulu

      Tilaajille
    7. 7

      Mies joutui raiskauksesta vankilaan väärän ilmiannon perusteella – uhri tunnusti seitsemän vuotta myöhemmin, nyt korkein oikeus purki tuomion

    8. 8

      Uusi Harry Potter -elokuva raivostuttaa faneja, koska se paljastaa asioita, joiden ei pitänyt olla mahdollisia

    9. 9

      Meidän sukupolvemme on sössinyt ihmiskunnan yksityisyyden – Näin sanoo F-Securen Mikko Hyppönen, joka kokeili elää ilman Googlea muttei pystynyt

    10. 10

      Autoilijalta vaaditaan nyt suuria muutoksia: Työryhmä tekisi autoilusta niin kallista, että kaikki vaihtaisivat menopeliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kansanedustaja Touko Aallon päälle käytiin Linnan juhlissa – ”Kahdella kädellä rintakehään niin voimakkaasti kuin pystyy”

    2. 2

      Kuvakooste: Valitsimme Linnan juhlien kymmenen säväyttävintä pukua – lukijoiden suosikiksi nousi 19-vuotias yllätysnimi

    3. 3

      Suomesta on tullut myrkkyä – Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan

    4. 4

      Helsingissä hakaristilippujen kantaminen johti käsirysyyn, pidätyksiin ja epäilykseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – Kaksi pidätettiin myös 612-soihtukulkueen häirinnästä

    5. 5

      Suurta osaa naisista koskevaa terveysongelmaa ei ole tutkittu, vaikka se haittaa elämänlaatua merkittävästi – Professori: ”Pidetty liian banaalina ongelmana”

    6. 6

      Kesän jälkeen äitien kasvoilta katosivat ilmeet, ja kätilö Rosmariini Tolonen näki sen – HS:n erikoisartikkeli vie vainottujen rohingyojen pakolaisleirille

      Tilaajille
    7. 7

      Näyttelijä Jasper Pääkkönen rikkoi asuvalinnallaan etikettiä – kumppanilla kultainen, käärmeteemainen paljettiasu

    8. 8

      Kun 35-vuotias nainen haluaa lapsen, mutta ei kelpuuta mukavaa miestä, naisen täytyy olla sekaisin

    9. 9

      Mies oli hurmaava, mutta kun yksiön ovi yöllä sulkeutui, Minna tajusi jotain olevan vialla – ”Minulle tapahtui asioita, joita en olisi halunnut tapahtuvan”

      Tilaajille
    10. 10

      Ennätykselliset veronpalautukset maksuun tänään – ensi vuonna valtaosa ei enää saa ”joulupalautuksia”

    11. Näytä lisää